Elossa

Mummo herätteli ensimmäisen kerran jo neljältä. Pää takaisin tyynyyn ja unta kiitettävästi vielä pari tuntia lisää. Nyt on hyvä ja levännyt olo.

Aamu avautuu kaunisti, on jotenkin herkkää. Täällä mökillä luonto on niin liki ja se tulee syliin.

Rakastan näitä aamuhetkiä. Lintujen laulua ja metsän kosketusta.

Tauti hellitti otteensa ja elossa ollaan taas. Että ei menisi liian helpoksi ihmisen elo ja olo, niin nyt vittuilee olkapää. Piipparin ammattitautia pukkaa. Olkapää kalkkeutuu, siitä kipu. Jumankekka, alan olla siis pesunkestävä kalkkis. Ei auta itkut markkinoilla, tohtoriin on mentävä. Saavat rassata kalkin pois, ja taas porskuttaa hän. Nyt en valita enää...

Markettakin piipahti eilen illalla. Hän on tahdossaan voimakas ja tulee silloin kun haluaa. Ei auta estelyt. Olin ajatellut viettää holittoman lauantai-illan, mutta Marketta janosi kuohuvaa. Tulimme Jupsun kans kahden mökille iltapäivästä ( Patte oli äidin synttärikemuilla.) Nukuimme ensin pienet päivätirsat ja kauniista auringonpaisteesta huumaantuneena Marketta päätti kuin päättikin poksauttaa Fresita pullon. Se oli sellaista kevyttä kuplivaa ylioppilaiden kunniaksi, eikä meno yltynyt mitenkään riehakkaaksi. Nautiskelimme yhdessä. Unijukkakin tuli jo ennen yhtätoista. Kiitos.

Suvivirsi jäi kuulematta. Se on kaunis ja voimakkaasti tunteisiin vetoava. Yleensä Radio Suomi ja puhelintoivekonsertti soittaa sen aina ko. viikonloppuna. Nyt valitettavasti emme päässeet perinteisesti perjantaina mökille ( duunii) ja se jäi kuulematta.

Viime vuonna samaiseen aikaan repesin totaalisesti Suvivirteen. Kenties Marketta oli nauttinut hiukkasen kuohuvaa ja oli muutenkin herkillä. Istuimme tässä mökin terassilla ja syvän hartauden vallitessa kuuntelimme radiosta suvivirttä. Minua alkoi itkettää ihan mahdottomasti. Itkusta ei meinannut tulla loppua. Se tuli jostakin syvältä ja vuosien, vuosien takaa. Patte katsoi vierestä vaivaantuneena ja minä purkauduin kuin koski. En tiedä, näin "sieluni silmin" pienen pellavapää pojan (isänsä hylkäämä) laulamassa kirkkaalla, lähes täydellisellä lapsen äänellä suvivirttä. Tämä ihana purkaus kesti puolisen tuntia ja sen jälkeen minulla oli uskomattoman kevyt ja hyvä olla. Joku lapsuusajan lukko ja trauma purkaantui.

Tästä herääkin kysymys, kuinkahan paljon me kannamme syvällä sisällämme purkaantumatonta traumaa? Siinä olisi taas terapeutin paikka.

Ei enää montaakaan viikkoa lomaan. Vuoden kohokohta on käsillä. Päätin, että tänä vuonna en ota lomasta paineita. Osaan nimittäin stressata sitäkin. Lomalla pitäisi olla helvetin hauskaa, menoa ja meininkiä. Parisuhde kyltymätöntä sekstailua, yötöntä yötä. Silloin ei saa, ei voi ahdistaa, eikä puristaa. Valitettavasti totuus jotain ihan muuta. Nyt en odota, en vaadi, enkä toivo mitään. Olen, elän ja menen hetkeen. Onneksi on se lomamatka takana, niin ei ole edes sellainen olo, että ihan pakko päästä reissuun. Hyvä niin. Kuopio turnee täytyy ( saa) tehdä ja jossakin Suomineidon mutkassa voisi pyörähtää. That`s it.

Marttakin nostaa päätään. Mökillä on keväiset hommat vielä suorittamatta. Mitenkä se on mennytkin näin? Laituri on vielä rannalla ja kukkaset istuttamatta. Hyi, Martta!

Tänään kitketään kukkapenkkiä ja tehdään pihahommia. Ai niin, olkapää voi olla asiasta eri mieltä. Tää on just tätä. Vanhuus ei tule yksin, voih!