Olkapää on alkanut vittuilee. Se on vanha vamma ( kampaajien ammattitauti, kalkkia olkapäässä.) Pelkään jokaista työpäivää, milloin käsi sanoo sopimuksen lopullisesti irti. Hilkulla mennään. Kestäisi vielä tämän ja huomisen, nyt kampailen niitä asiakkaita, jotka olen joutunut perumaan sairaslomani takia. Ei kiva, jos käsi pettää.
Kauheeta. Ihan hirveetä. Tämä on kamalaa!!!
Ei päästä mökille. Joudun siis olemaan duunissa pe-la. Ulkona on huumaava auringonpaiste ja joudumme jäämään kaupunkiin. En saa kesäistä annostani puhelintoivekonserttia ja pirskahtelevaa valkoviiniä. Marketta, Martta ja mummo ovat syvästi järkyttyneitä. Tämä voi hyvin traumatisoivaa herkälle sielulleni. Yritän selvitä, tästäkin.
Kuinka elämä voikaan olla näin epäoikeudenmukaista. Draamaa, oi draamaa.... Oikein homodraamaa!
Hah, tänään tulee raimo yletyinen katsomaan autoa. Hän on hyvin vakavissaan ostamassa pököttiä. Se olisi hyvä, jos saisin sen nyt jaloista pois. Kuittaan siitä sen kolme tonttuu ja saan lomailla rauhassa. Ou jee, ei elämä ihan hylkää.
Mun tekee mieli urheilevaa aktiviteettiä. Nyt on hurahtanut kuukausi tekemättä mitään. Oho!
Ensin oli loma ja sitten tämä sairastelu. On varmaan turha sanoa, että olen lihonut ainakin satakiloa. Paidat kiristää, housut ahdistaa ja minä vittu inhoon itseäni! Ei oo helppoo. Nyt olisi ihana aamu sauvakävellä rantaan ja uida kunnon lenkki. Ei vain tämä kunto anna vielä myötä. Otanpa siis palan pullaa. Lihotankin itseni mukavaksi pikku palleroksi. Sieltähän se pyörii, Janhusen lyllerö!
Jep. Nyt alkaa aamun toimet. Tankata kaikki lääkkeet, että pääsee liikenteeseen. Nykyään aamustakin menee monta tuntia, että pääsee jaloilleen. Se ei onnistu enää kuin, wakeup littele Suzie!
Semmoista se on, keski-ikäisen onni ja elämän autuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti