PiPi

Voi, että tää on tylsääää! Sairastaminen. Keuhkot huutaa hoosiannaa ja on veto veks. Nyt kaksi päivää duunista pois ja just olin lomalla. Konkurssi tulee! Tuntuu, että pää leviää täällä himassa, mä oon niin huono sairastaa. Kuka ei olisi?

Ei jaksa tehdä mitään, siirtyy sängyn ja sohvan väliä, plääääh! Tahtoo elämään!

Onneksi eilen satoi vettä ja oli muutenkin kurja keli. Valitettavasti nyt möllykkä paistaa ja se vain syventää ahdinkoani. Kesällä ihminen ei saisi sairastaa. Se on mielestäni kohtuutonta. Minkäs teet? Minä en ole niitä, jotka menevät duuniin vaikka kuolemansairaana ja tartuttavat kaikki muutkin. Yritän heti maata aloillani ja hoitaa itseni kuntoon. Ei tartte sit viikko tolkulla potea. Toivottavasti.

Mun pää on ihan tyhjä. Ei ole mitään sanottavaa. Tai on. Tää on niin syvältä ja sanonko mistä....

Kirjoitan edes runon pöytälaatikosta. Palailen, kun elämä voittaa.

HÖRHÖILY HÄMÄRÄÄ

Hempeästi toivoin, että valehtelisit itsellesikin.

Olin matkalla ymmärtämään sinua, enkä tiennyt mitä olisin sinulle sanoiksi sanonut.

Yksinäisyyteni takertui hyvyytesi valkoisiin valheisiin.

Odotin sinulta makupaloja rakkauteni makean nälkään.

Olin ilkeä omalle sielulleni ja vahingossa eksyin polulle joka ei johtanut minnekään.

Sinun kuvasi heijasteli alakerran ikkunoista ja huomasin, että välillämme oli tulenarkaa.

Saisinpa jostakin hitusen lämpöä, sillä sydäntäni taas paleltaa.

Annoin itseni sinuun

rukoilin meille rohkeutta rakkauteen.

Sinä olit minulle toteutumatonta päiväunelmaa.

Olit erotiikka iltapäivieni prinssi rohkea.

Väistelimme toistemme suoria katseita

yhdessä pelkäsimme arjen rehellistä valoa.

Astuin mustasukkaisuuden mustiin sukkiin ja

yritin päästä pakoon häpeäni harmaita haamuja.

Yhteisistä juhlahetkistä katosi aitojen naurujen iloinen kirkkaus.

Nurkan takana, piilossa itseltäni, kurkistelin kuinka syvältä tämä kaikki sattuu.