Jette kiva de

 No niin. Tässä on vedetty nyt muutama päivä vaakamamboa ihan tosissaan. Juu, kyllä se koronan nyt meikeläisellekin lyppäs. Niin olen päässyt kehumaan ettei oo tarttunut, enkä huoli. Pakko oli nöyrtyy ja sairasvuoteella tässä ollaan yhä edelleen. Viime torstaina alkoi alkuillasta tuntua ettei kaikki ole ihan kohilleen. Noh, sitä nyt tuntuu harva se päivä, joten en osannut heti ajatella, että nyt se tauti tulee ja tappaa. Hauskinta tässä on se, että mä olin koronaevakossa. UK oli duunimatkalla pohjoses ja hää sit sairastu siellä. Mie ilmoittamaan, et kotio ei oo tulemista, pysy siellä. Vitsi, vitsi, tehtiin niin, että hän pääsee himaan sairastaa ja mie läksin hotellimajoitukseen ettei hän tartuta minua. Ja kuinka ollakaan, mie siis sairastun siellä hotellissa ja tajuan yötä vasten, et nythän mää voin olla himas ja sairastetaan UK:n kans yhes. Ei hää voi minua tartuttaa, kun mä olen jo spitaalinen. Varsin näppärää. 

Tää jotenkin on mun tunnelma

Tosiaankin, läksin yön selkään ajelee himaan. En saanut nukuttua hotlassa ja erityisesti kipeänä on ikävä omaa sänkyä, kotia ja tietty UuKoota. Otin kotitestin, joka näytti positiivista ja kävin vielä varmuudeksi virallisissa testeissä. Olin toki oireiden perusteella jo tiennyt et tää on tätä eikä mitään nykytystä. Possarihan sieltä tuli ja sit alettiinkin sairastaa ihan urakalla. Roppa huutaa hoosiannaa, huippaa koko ajan ja on, niin noh, erityisen ikävä ja kipeä olla. Meikeläisellä kun nyt riittää tätä raaman tajua, niin en voi välttyä ajatukselta, että tää tauti voisi oikeasti tappaa ja tää olisi sit niin kuin tässä. Inhottaa jotenkin ajatella, että sisälläni joku pikku, pikku viirus jyllää ja nautiskelee ruumiini nesteitä. 

Istun tässä työpöytäni äärellä ja akkuna on auki. Siellä niin somasti talitinttinen titityyttää ja aurinko arasti paistelee. Lempeä tuuli puhaltaa ikkunasta sairauden runtelemille kasvoilleni ja uskoo ken tahtoo, niin kaikki tämä valaa uskoa siihen, että tästä selvitään. Okei, olo on jo vähän parempi ja en tiedä, uskallanko tätä ääneen sanoa, mut jos tällä selviää, niin ei tämä nyt ole ollut normi flunssaa pahempi. En siis sano tätä ääneen ettei vaan...kolahda takas. Mut hui hai, näillä mennään. Duuniin ei vielä kykene, sillä tämä väsy on aika järkky. Tai ei mikään väsy, voimia ei yksinkertaisesti ole. On niin voimaton ettei jaksa edes nukkua, saatikka kukkua. 

Tää kans, tumma.

Mitäs kivaa keksis. On se jännä, et heti kun ei saisi, niin ois vaikka mitä suoritettavaa. Mun heikkous on olla tekemättä ja jösses, kun koti huutaa huoltotoimenpiteitä. Ehkä tämä näyttäytyy jo toipumisena, koska alan nähdä pölypallot ja muutkin epäkohdat. Ehkä tää maailma kuitenkin pyörii ilman meitsin suorittamista ja nyt ollaan armollisia itseä kohtaan. Sairastetaan rauhas. Eli ei siis mitään kivaa tiedossa. Näin yrittäjänä on tää ikuinen kylmärinki peräaukon ympärillä. Ois pakko päästä sorvin ääreen. Mut nythän ei todellakaan voi. On ne karanteeniesteet ja velvollisuudet sitä kohtaan. Mut ulos mun tekee mieli! Mun pää tartteis happee. Käytiin eilen sellainen kilsan lenkki. Hyvin hissun kissun. Oli ihan pakko saada hapetusta. Ja hyvää teki, värit kirkastui hetkellisesti. 

No mut joo. Nyt alkaa nuppi tahmenee ja on pakko vetästä vaakaan. Kun näette viralliset koronaluvut, niin voitte ylpeänä todeta, että olen yksi heistä. Olkoon tämä mun hetkeni kuuluisuudessa ja ah, elän tilastoiden varjossa. Huominen on jo varmasti parempi ja sehän tästä nyt vääjäämättä seuraa, et on jonkun sortin immuniteettiä. Jette kiva de.