1.6.2019

Neidolla punapaula

Mökin aamu. Heräsin seiskan huitteilla ja kävelin suoraan järveen. Kaunista, niin kuin aina. Kaikki on puhjennut täyteläisyyteensä ja voisko sanoa, että kesä on tullut. Kaikki tästä eteenpäin on pelkkää alamäkee. No huh, en mää sitä niin tarkoittanut. Sitä vaan, että kohti syksyä mennään ja hidas kasvikuolema on jo alkanut. Ensin tulee nuppua ja nypykkää, sit täys ja sit aletaankin valmistautua lakastumaan. Niin se vaan menee. Ihan sama onko kyseessä ihmis tahi -kasviyhdyskunta. Kuolemoo.




Viime viikonloppu jäi välistä, kun Rva:lla oli valokuvakurssi. Opiskelin Streetkuvausta. Se on lähellä sydäntäni, vai pitäisikö sanoa sieluain. Se on parhaimmillaan tarinan kerrontaa ja niitä ohivilahtavia hetkiä, mitkä saatat saada tallennettua ja ovat näin ikuisia. Se siinä niin kiehtoo. Kuvauspäivä sattui sunnuntaille ja jos muistanette, niin vettä lottuutti heela daagen. Oli haastavaa mut ah, niin kiinnostavaa ja ihanaa. Pitäisi muistaa toi striittikuvaus. Aina kun on epätoivo, niin kamera messiin ja kaduille. Siinä unhoittuu huolet sekä murheet. Oli antoisa kurssi, taas jälleen kerran.



Mitäs mainittavaa. Sain vihdoin ja viimein makuuhuoneeseen valoverhon. Siis sellaisen mikä estää valon pääsyn ikkunasta häiritsemään aamuista untani. On se huikee. Ostin verhon abautrallaa seittemän vuotta sitten ja nyt saatiin se ikkunalle. Asia mistä olen tavattoman onnellinen ja kiroan omaa saamattomuuttani. Vaikutus verholla on suuren suuri. Nyt ei tarvitse herätä auringon kanssa, saan rauhassa olla pimeyden lapsi eli rinsessa eli nuorena nukkunut. Jos teillä on samanlaista ongelmaa, voin pimeesti suositella. Saatte rauhan.



On pakko mainostaa voimallista elokuvakokemusta. Katsottiin Netflixiltä rakkausdraama mikä vei mut syviin syövereihin. Omiin muistikuviin ja tunnelmiin. Gad´s own country vie keskelle homostelevaa elämän tapaa ja kohtaloita. Leffassa oli paljon tarttumapintaa meikäläiselle. Tunnelma oli niin kiihkeä, et hampaista lähti paikat. Pelkäsin kuollakseni, et en saa onnellista loppua. Sitä en olisi kestänyt, minut olisi saanut kiikuttaa suoraan häiriintyneiden osastolle. En nyt ihan äkkiä muista, milloin joku raina olisi tehnyt niin kovan kosketuksen. Suosittelen, jos homostelu ei okseta ja tykkää katsoa ihmissuhetarinoita.



Suomi on voittanut MM-kultaa ja eurovaalit on pidetty. Pitääkö mun niitä jotenkin kommentoida. Ihan kiva. No joo, sen verta voisin kertoa, kuinka elämäni onkaan muuttunut sitten 1995 vuoden. Silloin heiluttiin kaksi päivää MM-huumaa ja meitsikin karjui äänensä käheeks VILLEPELTONEVILLEPELTONEN! Se oli hyvä tilaisuus bailata ylenmäärin. Nyt painuin koisaa, onnellisena siitä ettei tartte kylille lähteä. Hyi olkoon. Kulta on tietty aina kulta. En minä sillä.



Saatiin lomamatka varattua. Heinäkuussa mennään viikoksi Tallinnaan. Vuokrasimme kivan asunnon ja vietetään laatuaikaa yhes. On kiva olla viikko, ei tuu niin kiire. Tallinna on vaan niin upee city. Se on inspiroiva. Siellä voisi vaikka asua. Oisko vähä kiva, jos olisi asunnot Tallinnassa ja sit tietty Espanjassa. Olisi niin kuin kolme kotimaata. Tallinnassa voisi olla joku ateljee. Siellä Rva. saisi toteuttaa itteensä ja leikkiä taitelijan renttua. Punkkupäissäni tekisin installaatioita. Kuvaisin ja maalaisin ja ompelisin ja tanssahtelisin ja tussahtelisin. Ois se kiva niin. No niin ois. Ehkä joku päivä, mistä tuon kuka ties. Jos ois rahan paskua, niin kaikki ois mahollista. Mut ei oo. Köyhä on ja onneton.



Tänään en tee mitään mainittavaa. Olla möllöttelen ja syleksin. En taida edes kylille lähteä. Vai lähtiskö. Lähen en lähe lähen en lähe. Siinäpä tuota on tälle päivälle. Mut hei, olen ajatellut laittaa mökille pystyyn kuntopiiriin. Ai helevata. Siis sellaisia erilaisia pisteitä. Mullahan löytyy eräskin ruostunut kuntoiluväline. On kuulaa kahvalla ja ilman. Selätintä, vesivyötä, painoa ja punnusta että kuminauhaa. Mut oikeesti. Sellainen kuntopiiri ois jette kiva. Aina noin niin kuin ohimennessään voisi pikku piirit heittää. Ja katso, kun syksy koittaa olisi Rva. hyväs hapes, kiinteenä kuin rotta. Ottaisi vaikka leikisti tavoitteeksi aloittaa päivänsä kuntopiirillä. Tulisi hyvä mieli ja aktivoittaisi kadonneet lihaksensa ja hei, läski palaa. Tässä iässä tuo kaikki olisi niin tuiki tarpeellista. Kesän 2019 agenda ja tavoite on siis kuntopiiri. On neidolla punapaula kun tanssihin käy...

2 kommenttia:

  1. Rupesi naurattamaan tuo kiinteä rotta - kas kun, et notkea.

    Meillä asuva armahti untani eikä karjunut ääneen peliä katsoessaan. Oli kuulemma äänettömänä pomppinut pitkin olohuonetta riemuissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, notkeasta rotasta ei voisi kohdallani puhua. Juurikin UK sanoi, että tulehan könkkä. Yritin vaan päästä sängystä ylös :)

      Toi on todellista rakkautta. Äänettömänä rakkaansa takia riemuitsee. Suhteenne on selvästi vakaalla pohjalla :)

      Poista