Tein eilen asiakkaan suosittelemaa lämmintä lisuketta pääruualle. Helppo, yksinkertainen mutta erittäin maukas. Haluan jakaa sen täällä, jos vaikka innostut kokeilemaan. Eli siis. Lyöt uunipellille isohkoina lohkoina paprikaa, kirsikkatomaatteja, mustia ja vihreitä oliiveja sekä fetajuustoa. Pirskottelet hyvää öljyä ja rouhittua pippuria pintaan. Jotain tuoretta yrttiä. Uuni 200 astetta ja annat tulla väriä pintaan. Vot sie, herkullista. Itse laitoin kaveriksi haudutetut kanafileet ja revin lautaselle vihreä salaatin jonka päälle asettelin lisukkeen. Suosittelen.
Sain eilen ikäviä mutta iloisia uutisia. Mun sisällä kasvaa pieni syöpäkasvain. Olen nyt maistellut kuulemaani ja tottahan toki tuo lause pysäyttää miettimään. Entäs jos... tulee mieleen. Iloiseksi tämän tekee se, että kasvain on vasta solumuutoksia ja se leikataan pois. Löydös on niin aikaisessa vaiheessa, ettei se kerkeä tekemään sen pahempaa tuhoa. Tavallaan olen onnenpekka ja kiitollinen siitä, että se löytyi nyt eikä sitten, kun on jo liian myöhäistä. Tietysti tällä draaman tajulla mielikuvitukseni alkaa laukkaamaan ja se kasvattaa etäispesäkkeitä ja kaikkea muuta mielenkiintoista. Rauha, rauha. Toivotaan, että operatsiooni on mahd. pian ja tämä kaikki on ohi.
Ihmismieli on outo. Eilen rättiä heiluttaessani huomasin miettiväni asiaa ankarasti. Vähän niin kuin joka kantilta. Jopa sitä huonointakin vaihtoehtoa. Entäs jos. Arvatkaa mitä. Ei mua sellainen asia huolestuta. Mä oon niin kuin valmis. Jos lähtö tulisi, niin ei se mua haittaa. Olen saanut elää ihan tarpeeksi ja tää on jo niin nähty. Next point, silvublee. Musta olisi upeeta syntyä uudelleen. Ei tää mun tahkoominen ole ollut mitenkään erityistä, enkä ole saanut aikaan mitään mullistavaa. Olisi jo ihan paikallaan kokeilla jotain uutta. Tulenko pyhänä lehmänä vai kakkakärpäsenä tunkiolle. Huu nous. Ainut toive on ettei tartteis hirveesti kärsiä. Olisi niin kuin helppo lähtö. Sitä me kaikki toivomme. Vai onks se niin, et kärsimyksen kautta saat paremman, uuden elämän. No, tätä täytyy nyt totisesti vielä miettii. Jos kärsii nyt, niin onko se sitten kirkkaampi kruunu.
Heiheiheliko on nyt käynyt tarkan syyniin ja se on kuin onkin ollut vastustuskykyinen aikaisimmille häädöille. Nyt on kuulkaa sellainen hevoskuuri, että varmasti lähtee hampaatkin suusta. Kaks pitkää viikkoa ja helevetin monta pilleriä päivään. Osa pitää ottaa tyhjään vatsaan ja osa täyteen. Osaa otetaan 4 päivässä, osa 3 päivässä ja osa 2 päivässä. Huh. Jos mä tästä selviin niin mä selviin mistä vaan. Häätö on pakko, koska se on juuri se joka tekee syöpää mun massuun. Mut onks tän kaiken jälkeen kaikki ihan sekas. Varmasti, mut ei kai tässä muutakaan voi. Antaa tulla vaan.
Tänään tekee mieli kotiruokaa. No höh, mitäs ruokaa se eilen oli, jos ei koti. Kotona laitettua kuitenkin. Pe on aina arjesta juhlaa fudaa. Kotiruoka on joku keitto tai rakkaudella laitettu laatikkoruoka. Hei, pitäskö tehdä merimiespihvii. Joo! Se on hyvä. Palatakseni vielä edell. aiheeseen, niin tietysti pohdin elämäntapojani ja sen terveellisyyttä. Kaikki kiva pitäisi lopettaa ja aloittaa oikein kärsiminen. Et saa syödä sitä, et juoda tätä ja listahan on loputon. Mut paskat, ajattelin. Mie nautin ja elän mielummin lyhyesti, kun kärsin ja kituutan pitkästi. Näin on kuulkaa näppylät. Nähdään paskakasoilla, se on moro ny taas.
P:S Olisiko kuvista taulusarjaksi, mitä tykkäisit?
No voi perse. Anteeks.
VastaaPoistaAattelen sekä lähdöstä että kärsimyksen tarpeellisuudesta ihan samalla tavalla. Mullekin on ihan sama milloin menolippu paukahtaa, koska sehän tulee joka tapauksessa kun on sen aika. Joten miksi ihmeessä ei ottaisi irti sitä minkä voi? Olla niinku kukkulan kuningas siellä paskakasoilla :)
Hengellisyydestä en henk.koht välitä ollenkaan, mutta henkisyydestä kyllä. Omakohtaisia henkimaailman kokemuksia on sen verran, että on pohjalla varmuus siitä ettei tää kaikki ole tässä. Ja se jos mikä on hienoa. En kyl tiiä, onko se vaan mun ”totuus”, ja niitä voi olla vaikka kuinka monta erilaista. Luultavasti.
Havuja perkele sinne, ihan helvetisti (ja anteeks taas). Ja ehdottomasti on tauluainesta, aivan väristyksin koskettavia teoksia. Hyvä sie, sulla sitä on silmää!
Henkisyys on varmasti jokaisella omansa mutta tahtoisin myös uskoa, et jotain on vielä jossain. Eikä sen tietämisestä niin väliä, tsekkaillaan sit kun sen aika on. Jotensakin lohduttavaa.
PoistaSairastaminen on perseestä ( sori ) enkä näe siinä mitään mikä minua "valaisee." Meille kaikille on annettu se mikä on määrätty, ei kai tässä muuta voi.
Kiitos havuista, nyt luistaa paremmin ;) Kiitos myös taulupalautteesta, ehkä alan työstää niitä valmiiksi kuviksi.
Niin on, ei kipu ja kärsimys ketään jalosta. Sattuu ja hajottaa, siinä se. Muistan joskus, kun eräällä sivustolla oli artikkeli, jossa kerrottiin vakavan sairauden olevan jonkinlainen siunaus, josta pitäisi olla kiitollinen. Aattelin, että jos kirjoittaja olisi tossa livenä, niin saattaisin ilmaista joitakin hieman vähemmän kiitollisempia sanasia ja heittää perään läppärillä. Tai ihan millä vaan. Ugh.
PoistaVoimaa paljon. Hyvä, että havulähetys tuli perille :)
Hyvä että löytyi ne pahikset nyt! Joo, kuvat tauluiksi ����
VastaaPoistaVarsinkin ylimmäinen otos on upea!
PoistaSa se. Asioilla on yleensä kaksi puolta. Hyvä ja paha.
PoistaKiitos taulukommentista, se valaa uskoa :)
No hemmetti. Et sitten turhaan moista aavistellut. Ja vaikka onkin epätoivottu tieto, enkä yritä leikkiä mitään piristäjää, niin olen silti Viivin kanssa samaa mieltä siitä, että hyvä kun pahikset jäi heti kiinni ja ne ehditään selättää ennenkuin ovat enemmän harmiksi. Saat ja joudut jatkamaan elämää vielä piiiiitkään, halusit tai et. Ja halusithan sie. Ja me kaikki täällä kans <3.
VastaaPoistaJa mitä tauluihin tulee, niin musta tuntuu, että tärkeintä niissä on tunne. Siis se mikä sulla itsellä on. Jos kuvaa katsoessa tulee itselle hyvä fiilis, siinä on taulun ainesta. Mutta jos ahdistaa, niin sitten ei. Sitä ei kukaan muu oikein voi määritellä, vaikka täältä katsoen kaikki sun kuvat onkin hienoja ja näyttelyn arvousia.
PoistaSilloin ensimmäisessä tähystyksessä tätä ei vielä löydetty? Oliko niin ettei vielä ollut tarpeeksi kypsä vai oliko kameran linssit huurussa. Ajatteleppa elämän kohtaloa. Jos ei olisi tullut uusinta tähystystä niin se olisi saattanut sitten olla jo liian myöhäistä. Joku mua johdattelee ja se tuntuu tavallaan lohdulliselle.
PoistaKuvissa tunne ja tarina on tärkein! Mun ongelma on, että en enää luota/näe itse mikä on ok ja mikä ei. Mun mielestä kaikki mitä teen on paskaa, joten työn sarkaa riittää ja sillä ei itse asiassa ole kuvaamisen kanssa mitään tekemistä. Hölömöö mut totta. Kiitos Annukka voimaannuttavista sanoista.
No ei todellakaan ole paskaa Maketsu. Mutta tiedän niin ton tunteen, kun itse ei siihen usko, vaan on omissa silmissään korkeintaan keskinkertainen luuseri. Ja selvää on, että sulla on nyt ajatuksetkin muualla. Vaan jahka mörkö on selätetty, voi taas katsella itseään ja tekemisiään uusin, toivottavasti lempeämmin silmin.
PoistaJa totta. Joku johdatus tässäkin oli. Luojan kiitos.