Olen Tyyni

Sade rummuttaa tasaisesti mökin peltikattoon. Siinä on rauhallinen fiilis. On jotenkin armeliasta tuo sade, saa vain olla, eikä tarvitse suorittaa. Hah, just nyt jostain kuuluu jäätelöauton paskakutsu. Ei me näköjään niin böndellä olla etteikö tuo häiritsevä älämölö tänne kuuluisi. No niin, nyt alkoi tekee mieli jädee. Pitääkö tästä suorittaa ja lähtee kirkolle. Enkä mee, juon maitoo. Mut joo, ihanasti alkaa ilmassa olla jo syksyä. Lykkäsin tultua kaikki patterit täysille ja mökki on lämmin. Sellainen kotoisan suloinen tunnelma. Tiiättekö, turvassa pahalta maailmalta, lämpöö, rakkautta pikku pesässä. Just niin, pesäinen fiilis.

Elämässä on tapahtunut paljon. Nyt mennään niin, et ei meinaa huivit päässä pysyä. Mistä mää aloittaisin. Olen myynyt osakkuuteni kampaamoon ja nyt laitan uutta, pienempää ja rauhaisaa parturi-kampaamoa. Työskentely isossa ja entisessä kävi vanhalle ihmiselle ylivoimaiseksi. Ei sitä oikein edes tajunnut, mikä mättää, kunnes ymmärsi. Liikaa metelii, vähän liikaa kaikkee. Näin on hyvä ja itseä pitää kuunnella. Vetovastuu liikkeen johdossa kävi stressaavaksi ja se sai minut voimaan huonosti. Asiaan ei liity mitään draamaa, näillä kilometreillä on sen verran oppinut, et jos joku asia ei vörki, niin tee ihminen sille jotain. Älä kärsi, sinua rakastetaan.

Olen Tyyni...

Uusi putiikki nousee Liisankatu kutoseen Kruunuhakaan. Parturi-kampaamo Tyyni tulee olemaan rauhan ja rakkauden tyyssija. Meitä on siellä kaksi tekijää ja aivan varmasti tehdään sellainen ilmapiiri ja tunnelma, missä viihtyy itse ja asiakas. On sanomattakin selvää, et vuoristorataa mennään. Välillä tunnen hurmioitunutta huumaa ja välillä pelottaa niin perkeleellisesti. Mut sitähän se yrittäminen on ja sen minä osaan. Krunikka on kiva, siellä on hyvät fibat. Kata Sourin galleria/showroom on vieressä. Ollaan taiteen ytimessä. Kampaamomme ei ole vain pelkkä kutrila, sinne on tarkoitus virittää valokuvagalleriaa ja kenties Lemon Deco tekstiilit tulee esille myös. Ja takahuoneeseen viritän pienen valokuvastudion. Hitsin jännää!

Viime keskiviikkona saatiin vihdoin ja viimein sisäovet ja listat päätökseen. Eli remontti himassa alkaa olla ohi ja uusi alkaa kampaamossa. Katsokaas ja nähkääs, enhän mie voi ilman remonttia elää. Se on niin kuin mun toinen luonne. Ja täähän nyt menee jo rutiinilla. Kivoi juttui on tulossa ja odotan kovin, kun saamme sen nähtäväksi. Ensi viikolla on tarkoitus aloittaa ja toivottavasti kuukauden päästä avataan. Vielä monta mutkaa matkassa, mutta eiköhän ne selviä ajallaan.

...olen Rauha.

Vihdoin ja viimein olen löytänyt itselleni terapeutin! Se ei ole mitenkään yksinkertainen asia. Meinaan löytää sellainen ihminen, joka puhuu sun kans samaa kieltä ja olet valmis antamaan hänelle itsesi. Kongnitiivis-analyytinen pitkäkestoinen terapia, jossa on mukana traumatyöskentely. Eiks kuulosta perin juurin exslusiiviselle? Pitäiskö asiaa jotenkin hävetä ja jättää se täällä julkaisematta. Ei mun mielestä. Pyrkimyksenä on kuitenkin eheyttää itseä ja saada loppuelämäksi tasapainoa, iloa ja onnellisuutta. Miksi sellaista pitäisi salata tai hävetä. Ei miksikään.

En ole nähnyt painajaisia kolmeen viikkoon. Voin paremmin. Olen saanut lääkityksen painajaisten häätämiseen. Pienen pieni mielialapilleri on antanut kyytiä pahoille hengille, piruille ja itse saatanalle. Alan olla taas vahva, enkä alistettu kohtalooni. Miehän olen sellainen ihminen, että pyrin tekemään häiritseville asioille kaikkeni. Otan tästäkin selkävoiton, joskin se yltiöpäinen suorittaminen on yksi tekijä, joka vie minua kadotukseen. Jospa vihdoin ja viimein oppisin rakastamaan itseäni, jatkuvan tuomitsemisen sijaan. On tää hurjaa. Mut avoimin mielin lähden tälle matkalle itseeni. Lopetan pakenemisen ja kohtaan kaiken sen, mitä sisältäni sielusta kumpuaa. Tai sit menen lopullisesti sekaisin ja katoan mikämikä maahan. Adios.

Ihminen on hassu eläin. Kummallinen. Näin monta vuotta on pitänyt kokea ennen kuin on valmis pysähtymään. Voi pojat, nyt ymmärrän, kuinka huonosti hyvyydessäni olenkaan voinut. Tämä vuosi on ollut hyvin raskas ja ihmeellinen. Tavallaan olen onnekas masentuja, sillä olenhan ymmärtänyt, että näin ei voi enää jatkua. Kaikki tämä, duunijutut, himamuutot, loppuun palamiset, pirulliset painajaiset ja selittämättömät kivut ovat kenties yksi ja sama asia. Olen juossut lääkäriltä lääkärille ja minut on tutkittu, kuvattu, diagnosoitu eläväksi ja terveeksi ihmisen lapseksi, joka voi huonosti. Mutta nyt olen päässyt asian ytimeen eli korvieni väliin tai kenties sieluuni tahi sydämeen. Kohdalleni sattuneet upeat mielenterveysasiantuntijat ovat vihdoin ja viimein saattaneet minut oikeille jäljille. Olen siitä erittäin kiitollinen ja nöyrä. Uni -ja traumapsykiatrian poliklinikka on ottanut minut avosylin vastaan. Psykologi Matinkylän psykiatrian akuuttipolilla sanoi minulle, että terapia toisi minulle vielä paljon iloa ja onnellisuutta loppuelämäksi. Minä itkin ja kiitin. Olen valmis kohtaaman itseni.

Uskaltaisiko jo sanoa, että elämässäni puhaltaa armeliaat ja hyvät tuulet. Ehkä en sano sitä vielä ääneen. Elämä on kompastelua, kyllä minä sen ymmärrän ja minä en voi olla hiljaa kertomatta. Me huollamme autojamme, sisustamme kotejamme rakkaudella, välitämme kanssaihmisistä, mutta me saatamme unohtaa itsemme. On niin helppoa vain suorittaa, mutta jossain vaiheessa se raja tulee vastaan. Minä olen sillä rajapyykillä ja luja usko itseeni ja ihmiseen antaa minulle voimia selvitä tästäkin. Ei se tule helppoa olemaan, mutta elämä ei mene aina niin kuin tahtoisi käsikirjoittaa. Muutos on väistämätön, jos haluat uskaltaa. Ugh, olen puhunut ja muista rakastaa itseäsi.
Talonmies Taavitsainen, sinä et saa kaikkea, etkä varsinkaan mua! Höh, se oli loppukevennys.