Pikku neiti Porvoolainen

Arvatkaa mitä? Olen hyljännyt siivoamisen ja tukehdun pölyyn. Raaka aurinko vielä korostaa tätä julmaa ja epäinhimmillistä epäkohtaa joka on minulle niin vieras. Kaameeta kattoo. Harmaita pölypilviä leijailee kilpaa kaihtimien välistä siintävien auringonsäteiden kans. Oikeastaan aika hauskan näköistä settii. Pölläyttelen komeroiden kätköistä yhtä sun toista, pakkaan kamoja laatikoihin ja pöly senkun tanssii. Mun intiaaninimi voisi olla Tanssii pölyjen kanssa, thi.

Miks siivota, kun lähtö on edessä. Sitäpaitsi epäjärjestys on vallitseva, koska laatikoita on kertynyt vähän joka kulmalle. Siivoan sit perusteellisesti, kun asunto on tyhjä ja ennen kuin uudet asukkaat muuttaa tilalle. Tyhjennettyjä kaappeja olen jo pessyt. Ei tartte kun kevyesti pyyhkäistä lähtiessään. Sen vimosen kerran. Vaikka en ole tällä alueella viihtynyt viimeisen päälle, niin kyllä asuntoihin silti rakastuu. Ilmassa alkaa olla surumielistä kaihoa ja jäähyväisten haikeaa tunnelmaa. Ei sille mitään voi. Asunnon vaihtoon liittyy elämän tarinat. Sitä miettii, mitä kaikkea täällä tulikaan koettua, nähtyä ja elettyä. Yksi osa elämässä jää taakse ja toinen tulee. Tässä nimenomaisessa kodissa täytin viiskymmentä, tehtiin ero exsästä ja vietin ensimmäisen yön UK kans. No niin, siinäs näette kuinka paljon mahtuu näidenkin seinien sisään. Ihan pätäkkää elämän kokemusta.

Se on seinänaapuri joka paukuttaa. Mitä helvettiä tähän aikaan aamusta pitää nakuttaa. Ääni ei ole varsinaisesti mikään remontti. On sellainen kumea tömps, tömps. Ei se ole hengiltä menossa, koska ääntä ei illalla ja päivällä kuulunut. Nyt jo parisen tuntia tömistellyt. Aivan kuin lyötäisi nyrkkiä raskaasti seinään tahi pöytään tai jotain. Outo se on muutenkin. Sellainen hiippailija. Ei siitä varsinaista häiriöö ole ollut, kun ei yötä vasten möykä. Kerrostalossa on näitä ääniä, joskin mun on niitä hankala sulattaa. Itse olen hiiren pylly. En inahdakaan. Paitsi siis tietysti just öisin, kun unissani möykän. UK joutuu välillä herättelee, kun huudan niin kovaa, että naapuriin varmasti kuuluu. Se saattaa olla, että moni naapuri huokaisee helpotuksesta, et onneks lähti se hullu huutaja. Kauheeta, ihan kauheeta. Olen häiriötekijä.

"Pikku neiti Porvoolainen..." Laulan minä ja tyllihamosessani pyörin keskellä olohuoneen lattiaa. Kävin siis eilen yksin näytöllä ja kohde Porvoossa. Hah, aina siellä vieraillessani olen ajatellut, että täällä voisi olla kiva asua. Pieni suuri kaupunki ja niin söpö. Asunto oli meille. Siinä nyt vaan sattui kaikki kohdalle ja hyvin hoidettu yhtiö. Pientä pintaremonttia ja vot sie, siinä olisi meille oivallinen koti. UK:oo siis maailmalla ja pääsee näkemään kohteen vasta ens Su. Se suattaapi olla, että se kerkee menemään ennen sitä. Sen verta kiva juu. Mut miepä jätän tämän asian nyt yläkerran haltuun. Jos on tarkoitettu, että meistä tulee porvoolaisia, niin se tapahtuu. Ei se ole sen kummempi juttu. Enkä yhtään hermoile, en niin yhtään. Hermoile. Rennosti otan. En hermoile. Minäkö hermoilen? Helvetti, nyt kauppaa hieromaan ja HETI!