Ei kun pois vaan

Silleen puolihuolimattomasti heitän muuttokuulumiset. En jauha. Totean. Huomenna rouva katsastaa pari kohdetta. Noin niin kuin ennakkoon UK:lle. Jos katson, että ne olisi meille mahdollisuuksia niin sit mennään yhes uudelleen. Ens viikonlopulle olisi neljä kohdetta katsottavaksi ja olen päättänyt, että joku niistä on se meidän. Eiks niin? Pari ihan pommia ( ajatus kiihottaa minua, ) Porvoo ja Tuusulas myös yks paritalon puolikas. Sekalaista settii, mut koskaan ei voi tietää, missä se oma koti meitä odottaa. Yritän olla asian kans valo, enkä vaivu synkkyyteen. Kuin sitä voisikaan, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa...

Aiheutin eilen vaaratilanteen liikenteessä. Läksin het kuuden jälkeen kuvaamaan vanhan kaupungin lahdelle. Reitti ei ihan tuttu ja piti kääntyä vasemmalla ja sain huomata olevani väärällä kaistalla. Tietenkin tein äkkivaihdon, enkä yhtään huomannut, että siinä vieres tuli auto. Sellainen kuollut kulma, juu nou? Torvet soi ja jarrut kirskui. Mä olin ihan et sori sori. Poukkoilin kahden kaistan välillä ja hämmensi kivasti aamuista liikennettä. Noi on niin noloi tilanteita ja pitäisi vaan välttää äkkinäisiä liikkeitä liikenteessä ja jatkaa väärällä kaistalla ja tehdä jossain turvallisesti uukkari. Mut joskus se väärä kaista saattaa viedä sinut hiton kuuseen. Siks törttöilee.

Mut olipa kiva kuvailla. Kaunis aamu ja mulle uus mesta. Onko se nyt pato vai mikä, mut liikkuvaa vettä kävin pysäyttelemässä. Niin oli ihanaa, että mietin miks en enemmänkin lähde aamun hetkiin kuvailee. Tulevana kesänä varmasti niin teenkin. Kello vaan soimaan, ovat kallisarvoisia hetkiä. Samoin yön hämärä. Aivan uusia ulottuvuuksia kuvailla. Jette kiva de.

Päivästä väsyneenä kurvasin hesen kautta himaan. Siinä burgeria mussuttaessani kiinnitin huomioo pariin pikkutyttöön. Sellaisia ihania pikku ruipeloita. Kintut kuin kaks tikkuu ja elastinen vartalo. Oli hauska seurata heistä toista. Hän ei yhtään pysynyt aloillaan. Neiti joraili aivan estottomasti, lauloi ja teki sellaista muuvia, että meinasin burgeriin tukehtua. Mikä energia ja ennen kaikkea se, että hän ei nähnyt, ei kuullut ympäröivää maailmaa. Lapset on siitä kivoi, kun ne on tekemisessään ( vielä tuossa iässä) niin estottomia ja toteuttavat itseään vailla minkäänlaista häpeän tunnetta. Sitä oli hauska katsoa ja mietin, että missä vaiheessa me aikuiset kadotamme tuon spontaanisuuden ja tekemisen ilon?

Mietin vain, et jos meitsi heittäisi moiset muuvit ja laulaa luikauttaisi esim. äsmarketin kassalla, niin ei aikaakaan, kun valkotakkiset olisi paikalla. Aivan varmasti outona tahi hulluna pidettäisiin. Eiks oo jännä. Eikö meillä kaikilla ole joskus sellainen olo, et tekis hirveesti mieli jorailla tai ainakin vetää joku biisin tynkä. Ei se käy, se ei vaan käy. Tosin, mulla pyörii koko ajan päässä se pikku neiti porvoolainen biisi, enkä  voi olla ihan satavarma, ettenkö sitä itsekseni hyräilisi. Nykyään puhun yksikseni, niin miks en laulais. Uhuuu...

Viistoista pahvilaatikkoo on pakattu. Kaksi isoa jätesäkkiä roskaa odottaa viemistään. Työhuoneesta lähti aika kivasti paperii ja jonniin joutavaa. Ja puolet on vielä läpi käymättä. Niiden kimppuun käyn just nyt. Kerroinks jo, että tää on aika himottavaa hommaa? En koe sitä mitenkään raskaana, enemmänkin puhdistavana toimenpiteenä. Saas nähä, kuinka paljon on mennyt tunkiolle sellaistakin, mitä jälkeenpäin kaipaa. Ai niin, tänään selvitän nuo lähteyskirpparit ja spr:än. Tulevatko noutamaan. Täytyy sopia joku päivä ja siihen mennessä kaikki on käyty läpi ja saavat viedä mennessään. En sit tiiä, kelpaako niille tavara enää tänä päivänä. Hyvää tavaraa on. Astioita, koristesineitä, kirjoja ja sitäkin mietin, et pitäisikö kaikki CD-levyt pistää mäkeen. Niitä on alun toista sataa kappaletta. Ei niitä enää tule kuunneltua ja kauheesti vievät tilaa. Ei kun pois vaan. Kaikki pois vaan!