Huomioitua kohtaamista

Olen ressaantunut. Ei mikään ihme siis, eikä mitenkään uutta. En saa nukuttua. Ähnötän ummessa kuin tiineenä oleva lehmä. Syön huonosti ja vedän spaddua kaksin käsin. Hermostuneen levoton irvikuva tuhkimosta. Vaikka kuinka sanon itselle hould joor hoosiis. En pysty rauhottuu. En vaan pysty. Ennen kuin koti löytyy.

Ja löytyihän se. Viittä vaille unelma. Hulppea. Terde ja pikku piha. Kaikkee. Ihan uus. Mitä vielä. Yks seinä ikkunaa. Mahtavat maisemat. Plaa, plaa ja plaa. Mätkähti vain yli meidän budjetin. Piti ottaa hattu nöyrästi kouraan ja ymmärtää elävänsä eurokuplassa. Ei vaan ole vara, niin ei ole. Katsokaas, näillä kilometreillä pitää jo miettiä eläkepäiviä ja toimeentulon jaksamista. Ei ole nuori työjuhta enää. Kaikella on tarkoituksensa, yritän uskoa niin. Ja taas kerran totean, et nyt rauha asiaan ja antaa mennä omalla painollaan tai mulla menee mielen ja ruumiin terveys. Kaikkea ei voi saada, saa sen mikä ansaitaan. Eiks oo hirveen yksinkertaista?

Ajatelkaa, mulla menee koti alta. Kuukauden päästä olen k o d i t o n. Alkaa näyttää sille, että pahin kauhuskenaario toteutuu elämässäni. Mitä vielä. Pitääkö mun holisoitua ja menettää järki. Kuinka alas voikaan päästä...

Ehei, minusta tulee nomadi. Rinkka selkään ja baanalle. Paskaojia kyntämään tai lähtiskö kibbutsille appelsiiniä poimii. Onks niitä enää? Kibbutseja Israelissa. Eiks siellä oo jatkuva sota. Okkei, musta tuleekin hyvä solttu. Nyt lopetan kodittomuudesta jauhamisen täällä. Rasittavaa. Kiitos ja anteeks. Piste. Asialle piste.

Kohtasin eilen kauniin ja herkistävän näyn. Naapuritalossa asuu vanha pariskunta. Joka päivä aamutuimaan he suorittavat päivittäiset ruokatarvikeostokset. Isäntä on vielä hyvässä kunnossa, mutta rouvan kävely on haparoivaa ja hiljaista töpöttämistä. Autolla piipahtavat ja tuosta parkkipaikalta yhdessä kotiin tallustavat. Rouvan kävely on huonontunut ja tarvitsee jo tukea. Herra auttoi rouvan ulos autosta ja oikaisee hänen takin helman. Kauniisti silittää samalla päästä ja hellästi hipaisee poskea. Voi lutunen, kun minulle tuli kaunis mieli ja herkkätippa linssiin. Kaikesta näkee, että yhdessä ollaan oltu jo pitkä taival ja toinen toistaan tukien mennään. Suloista. Rakkautta.

Kaupan kassalla näin upean naisen. Kassajonot ovat oivia paikkoja tarkastella ihmisiä, ja heidän ruokaostoksia. Juu, kyllä katson mitä kukin hihnalle nostelee. Millainen on se ruokavalio. Mut tämä rouvashenkilöä oli niin kaunis, että en kiinnittänyt mitään huomioo hänen ostoksiin. Varmasti hihnalla oli piparjuurta, avokaadoa, täysjyväviljaa, kauramaitoa ja selleripyrettä. Ei mitään hillarimössöö tai muuta epäterveellistä.

Tiedättekö, kun ihmisestä paistaa itsevarmuus? Se on jotenkin kaunista katsottavaa. Ihminen, uros tahi naaras, on sinut itsensä kanssa, ja kaikesta paistaa sisäinen rauha. Hän oli abautrallaa viiskymppinen tai voi olla hyvin säilynyt kuuskin. Hoikka ja hyvin hoidettu. Kuulas, kauniisti ikääntynyt iho ja mikä luusto! Hiukset aunaturel (ehkä kevyt kiiltosävyte) oli sipaistu huolimattomalle nutturalle. Ehostettu niin, että se korosti parhaita puolia ja oli tuskin huomattavaa naaman maalaamista. Hänestä huokui jotain spessua ja en ole nyt ihan varma, että oliko hän takavuosien huippumalli. Jotakin tuttua hänessä oli. Kuvittelinko vain, mutta kaunista katsottavaa eniwei.

Tänään taas näytöille. Suuntana Porvoo ja Tuusula. Pääkaupunkihinnat ovat karanneet käsistämme ja suuntaamme laitamille. Nyt en lähde liikenteeseen millään ennakko mielikuvalla tahi asenteella. Mä vain meen. Mä meen. Mä lähden menemään. Ai niin, munhan ei pitänyt asiasta enää mainita. Sori. Mä vaan meen.