29.10.2011

Täydellinen kauneus

Hui, kun yö meni äkkiä! Nukuin jotenkin nopeesti. Vai voiko ihminen nukkua aikaansa nopeammin? Ihan äskön panin maaten ja nyt jo olen hereillä.... Ihmeellinen on elämä.

Linjavaunut ovat myös ihmeellisiä paikkoja. Harrastan niissä ihmisten kyttäämistä, varsinkin silloin, jos käsillä ei ole Metrolehteä. Sitäkään en ymmärrä, miksi ne ( ketkä?) eivät saatana voi jakaa niitä julkaisuja niin, että niitä riittäisi kaikille. Enihau, eilen kohtasin bussissa ihka elävän kauneuskuningattaren. Mun on ihan pakko kommentoida hänen kaunistautumisrituaalia. Siis bussiin purjehti about kymmenvuotias neitokainen. Hän oli pukeutunut päästä varpaisiin vaaleanpunaiseen ja pinkkiin. Hiukset pitkät, vaaleat ja kauniisti kiharat. Tyttö oli kuin sokeripala. Asettauduttuaan penkille, hän riisua takkinsa ja kääri villatakin hihat aina kyynärtaipeisiin asti. Kaivoi repusta Luiskin Vittunin meikkipussin, hiusharjan (pinkki) ja muovipussinyssäkän. Rituaali alkoi käsien rasvaamisella. Ensin ajattelin, että tyttö ressukalla on paha ihottuma, joka vaatii alituista rasvaamista. Ei, kysymyksessä oli ihan kosmeettinen käsirasva. Nautinnollisesti hän siveli kätensä rasvalla ja tuoksutteli hyvälle tuoksuvaa rasvaa. Välillä harjattiin hiusten latvoja ja aseteltiin vehnänvaaleat ( raidoitettu) hiukset asentoon. Tämä toistui kolme (3) kertaa! Siinä vaiheessa minua alkoi hymyilyttää ja puuttuu vain, että tämä pentu alkaisi meikata. Samalla hetkellä tuleva missi kaivoi Vittunistaan huulikiillon ja antaumuksella maalasi huulensa. Eikä siinä mitä, sen jälkeen kaivettiin esiin käsipeili ja tarkastettiin punauksen täydellisyys. Uskokaa tai älkää, tyttö muikisteli suutaan kuin viiden pennin huora ja vei käsipeilin kauemmaksi kasvoistaan, käänteli päätään puolelta toiselle ja täydelliseen näkemäänsä hymyili peilikuvalleen. Luin tytön ajatukset: " Olen TÄYDELLINEN!" Taas välillä harjattiin hiuksia.  Ajattelin, että rituaali on saavuttanut huippunsa ja neitokainen oli näkemäänsä tyytyväinen. Eikä mitä. Vittunista kaivettiin esille toinen huuliräkä ja toimenpide tehtiin uudelleen. Ja jos nyt mahdollista, niin peilikuva oli vieläkin täydellisempi. Ilmeisesti hiuksissa oli jotakin pahasti vialla, koska niitäkin piti vielä käsipeilin avulla asetella ja sitä harjaa latvassa heilauttaa. Seurasin rituaalia tietyllä intensiteetillä ja niin varmaan teki koko bussi, mutta tyttönen eli täysin omassa maailmassa, välittämättä paskanpiirun vertaa kanssamatkustajien tuijotuksesta. Hän nautti siitä! On tietysti hyvä, että lapsella on hyvä itsetunto, mutta kuinka käy saturinsessan, kun elämä joskus kovasti kolhaisee... Mua säälitti. Ja ihmetytti?

Tänään olen poikkeuksellisesti duunissa. Lauantait ovat erityisen kivoja työpäiviä. Rento meno ja ihmisillä hyvä tahto. Tänään ei ole mitään tekemistä! Ukkorähjä pyysi illalliseksi pizzaa. Sitä siis. Dilemma on se, että teenkö itselle Karppia ja Ukolle normi? Jos tekisi Karppi ja huijasi Ukkorähjää, syö rakas, ota hyvä pizza. Ei se mee läpi, hää on niin nirso. Jep, nyt ruiskuun ja menox! Hellää viikonloppuu jokaiselle joutavalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti