Nyt on siis lauantaipäivä ja on vappuaatto. Martalla on munkkitaikina turpotumassa, ukkorähjä lähti kirkolle hakemaan kookosrasvaa. Pääsee Martta munkinpaistoon! Ilmat ei ole ihan kohdallaan, vettä pudottaa ja tuuleekin niin, että peruukki on vinossa. Mutta sadekin on mökillä romanttisempaa, kivasti rapisee peltikattoon ja meillä on sisällä lämmin ja turvallinen. Pikku koira istuu sylissä, pää on somasti pöydän reunalla ja hän naputtelee mun kaverina tekstiä. Söpöliini.
Kyllä. Täällä on rauhallista ja elämä pysähtyy sopivasti. Alkukantainen minäni on yhtä luonnon kanssa ja tunnen tulleeni juurilleni. Minä olen suomipoika, metsäläiskansaa. Ei siitä niin kovinkaan kauan ole, kun elo ja olo oli tätä alkukantaisuutta parhaimmillaan. Asiat olivat yksinkertaisempia, turha hötkyily pois. Onko tietotekniikan pettäminen minulle joku viesti, palaa juurillesi poika hyvä. Askartele, paskartele käpylehmiä ja jätä nuo helvetin koneet hetkeksi. Nauti tästä alkukantaisuudesta ja elä hetkessä. En mää tiiä.... Voipi olla....
Nyt kuppi mokkoo ja munkin vääntöön. Klaara Wappen vaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti