Kepeä keskiviikko

Vilakka aamu ja uinti raikas. En millään olisi jaksanut lähteä, mutta reippaus palkittiin ja nyt on olo raikas. Hiukka hässäkkää, en ole koneelle edes kerennyt. Kesäaikataulut laittaa pikkupikku elämäni sekaisin. Viikonloput menee mökillä ja kaikki himahommat jääkin sit viikolle. Hui, hai, kiva sekoittaa pakkaa ja hyvä, että tulee tylsiin rutiineihin muutoksia. Vai onko, sekaisin menee ihmisen pieni mieli. Eikä mene, eletään hetkessä.... Tällä viikolla päästäänkin mökille jo torstai-iltana, ehanaa päästä metsittymään.

Juhlat on nyt juhlittu, vaput ja pääsiäiset. Joskin kesäiset viikonloput Inkoossa ovat aina yhtä juhlaa. Ja mikäs sen mukavampaa? Duunissa on aina tähän aikaan vuodesta hässäkkää ja sitä jatkuu aina tonne kesälomiin asti. Hyvä niin, sit on kiva heinäkuu lomailla. Sitä odotellessa.

Näin alkuviikosta ihmeellisen unen. Se on pyörinyt mielessäni tarkoituksellaan. Unessa olin matkalla kotiin ja sain huomata, että en muistanut missä asuin. Ei minkäänlaista muistikuvaa. Se oli ahdistavaa. Unessa ajattelin, että minun täytyy soittaa jollekin joka kertoo missä asun, mutta en myöskään muistanut ketään ihmistä elämässäni kenelle olisin voinut soittaa. Tunne oli varsin spuugi ja hätäännyin hirveästi. Loppu hyvin kaikki hyvin. Näin unessa, että se kaikki oli vain unta. Helpotuksen tunne oli suuri.  Mutta uni on jäänyt mieleen ja tuollaiselle varmaan tuntuu, jos menettää muistinsa sairauden myötä. Huh, pelottavaa...

Jep, nyt ei kerkee enempää. Pitää lähteä selvittää mokkulan kohtaloa, eikö se pelitä vai onko vika mökin
maisemissa. Toivottavasti jotakin selviää. Tsau!