Jos jussina ees sais...

 Voi että! Voi että, toi aurinko paistaa niin hekumallisesti, et ihan tuntuu sielussa asti. Mulla on tässä ikkuna auki. Linnut visertää, valo tunkee tajuntaan ja leppeä tuuli tökkii sieraimissa. On niin kevät. Haisuukin ihan keväälle. Mut ei ollut viime viikonloppuna. Oltiin pääsiäinen mökillä ja mulla oli ajatuksena tehdä jo pihahommii. Kupsutella kukkapenkkei ja vähän haravoida. Nou wei. Lunta vielä alun toista metrii ja ihan täys talvi. Se saattaapi vielä muutaman viikon ottaa, ennen kuin siellä päin päästään näistä kevään herkuista nauttimaan. Enihau, mökkikausi on siis korkattu ja siitäpä se taas lähtee. Kesä nimittäin.

Menneen talven lumia

Käytiin el turistico Karkkilassa. Höggforsin ruukki tai joku?

UK on duunimatkalla ja mie saan olla yksin himas. Mitä tekee tehokas kotirouva, kun puoliso on pois jaloista? Juu, ei lähe baariin hillumaan vaan tekee suursiivouksen. Sen verta jo ikä painaa ettei jaksa kaikkea kerralla. Tänään jatkuu. Ukko tulee vasta illalla. Kevään valo on armoton ja paljastaa paskan ja pölyn. Niitä sitten nyysimään. Mut hei, pääsen jo valittaa, että oli jopa kuuma himas. Meillä toi aurinko porottaa tähän heela daagen ja ylin kerros, niin jopa jo kuumaks pisti. Tuli viime kesä mieleen, et nytkö se helvetti jo alkaa. Juu, hiki päässä riehuin. Mut niin kuin tiiätte, miehän nautin kodin hoidollisista puhtaanapitotehtävistä, ou jee. 

Pääsiäisen mökkimaisemaa (täyskuu)

Tsipr tsirp

Mittee muuta? Tuli taas yksi naula arkkuun lisää. Ihan kauhistuttaa, kohta kuuskymmentä. Voi veljet ja muut sukulaissielut. Toisaalta tää ikääntyminen on jotenkin armollista, jää toi turha hötkyily ja yletön pätemisen tarve vähän vähemmälle. Ja hei, on jotenkin oppinut tykkämään itsestään. Ei niin ku nillitä itselle ihan koko aikaa. Ja osaa olla tyytyväinen siihen mitä on, elää ihan hyvää elämää. Se on aika kiva fiilis. Mut täytyy myöntää, että kummallisesti muistelen kauheest paljon kaikkee mennyttä ihanaa. Kun oltiin nuorii ja nättii. Tuossakin juuri eilen pikkasen likyyripäissään muistelin niitä ihania hetkiä, kun tyttöjen ja poikain kans laittauduttiin baari-iltoja varten. Voi sitä rätein ja lumpuin säätöä ja tukkaa piti piipata, ja luomeen lilaa laittaa. Hitsi, kun se oli kivaa. Ja onneks on ollunna. Ei tartte nyt. Mää alan elää jo menneessä. Kuin ennen kaik olt niin paljon paremmin jne jne. Mut hei, mie alan olla jo niin vanha, että en edes yritä olla nuorekas.

Tähän ollaan tultu, ruusukultaa naamarissa. Yrittää hän...

Tässä baariin lähös jossain sata vuotta sitten. Voi niitä aikoja....

Oottekos katsoneet sitä kun markobjörs etsii itselleen suluhasta? Olin alkuun aika skeptinen. Noin monta hintuntintturaa saman katon alla ja kaikilla se yks ja sama saatavan kohde. Tästä ei hyvä seuraa. Tää ei voi toimii. Kohta tulee ruumiita. Mut ohjelma onkin vienyt mut mukanaan ja nyt jännään kenet se marko sieltä nappaa. Empaattinen kun oon, niin kyllä mulla roska silmään menee, kun pudotetut kotimatkalla lähtee. Tulee ihan itse mieleen, niin monet rukkaset on saatu ja sitä oikeaa on pitänyt etsiä kuin neulaa heinäsuovasta. Sinällään hyvä, että tämmöistäkin draamaa vihdoin uskalletaan esittää. Väitän kyllä, että Löyliön pitäjän kammarissa saattaa monellakin maurilla mennä iltakaffet väärään kurkkuun. Ei se ole vielä ihan normi, että mies miestä jahtaa, saatikka rakastaa. Meinaan siis kehäkolomosen tuolla puolen. Mut hyvä näin, oppia ikä kaikki. Ja pojille rispektit, että ovat uskaltaneet ohjelmaan lähteä. Jos oisin sinkku, niin ei ku sinne vaan. Kyllä mulla raaman tajua löytyy, eikä se marko paha oo. Ai niin, miehän oon jo ylikypsä. Etten sanois out of carden. Viimeinen käyttöpäivä meni jo, adios. 

Tässä mun herkkuu hyvä likyyri

Tässä mun toinen herkku nykyään. Pähkinöitä ja siemeniä paahdetaan uunissa ja syön joka aamiaisella. Ällöttävän terveellistä ja hiton hyvää. 

Yleismaailmallisesta tilanteesta vielä. Eiks tunnut aika huikeelle uutiset koronasta. Ei se mihinkään katoa mut pikku hiljaa päästään normaaliin. Sairastaminen ei jättänyt ikäviä jälkiä ja toivotaan ettei enää uusi. Koko Suomen kansa on varovaisen toiveikas ja jos nää luvut tästään vielä kesäks tippuu, niin vot sie, mie sanon, et se saattaa olla vuosisadan kesä. Ihmiset kaipaa ihmistä ja festarit ratkee ylettömiks orgioiks. Pitkä kuuma kesä ja mä aioin elää sen, laulaa takavuosien suosittu jamppa ja mä luulen, et toi pitää tänä kesänä paikkansa. Miehän en ennää elä. Kunhan saan pikkasen kaljaa ja makkaraa ja kympiltä nukkuu, se on hyvä just niin. Jos jussina valvois puolille öin ja pikkasen laittas jalalla koriasti. Se riittää. Ei tässä enää kannata kauheesti henkseleitä paukutella. Enkä mää sille markollekaan kelpais. Ees juhannuksena. 

Jette kiva de

 No niin. Tässä on vedetty nyt muutama päivä vaakamamboa ihan tosissaan. Juu, kyllä se koronan nyt meikeläisellekin lyppäs. Niin olen päässyt kehumaan ettei oo tarttunut, enkä huoli. Pakko oli nöyrtyy ja sairasvuoteella tässä ollaan yhä edelleen. Viime torstaina alkoi alkuillasta tuntua ettei kaikki ole ihan kohilleen. Noh, sitä nyt tuntuu harva se päivä, joten en osannut heti ajatella, että nyt se tauti tulee ja tappaa. Hauskinta tässä on se, että mä olin koronaevakossa. UK oli duunimatkalla pohjoses ja hää sit sairastu siellä. Mie ilmoittamaan, et kotio ei oo tulemista, pysy siellä. Vitsi, vitsi, tehtiin niin, että hän pääsee himaan sairastaa ja mie läksin hotellimajoitukseen ettei hän tartuta minua. Ja kuinka ollakaan, mie siis sairastun siellä hotellissa ja tajuan yötä vasten, et nythän mää voin olla himas ja sairastetaan UK:n kans yhes. Ei hää voi minua tartuttaa, kun mä olen jo spitaalinen. Varsin näppärää. 

Tää jotenkin on mun tunnelma

Tosiaankin, läksin yön selkään ajelee himaan. En saanut nukuttua hotlassa ja erityisesti kipeänä on ikävä omaa sänkyä, kotia ja tietty UuKoota. Otin kotitestin, joka näytti positiivista ja kävin vielä varmuudeksi virallisissa testeissä. Olin toki oireiden perusteella jo tiennyt et tää on tätä eikä mitään nykytystä. Possarihan sieltä tuli ja sit alettiinkin sairastaa ihan urakalla. Roppa huutaa hoosiannaa, huippaa koko ajan ja on, niin noh, erityisen ikävä ja kipeä olla. Meikeläisellä kun nyt riittää tätä raaman tajua, niin en voi välttyä ajatukselta, että tää tauti voisi oikeasti tappaa ja tää olisi sit niin kuin tässä. Inhottaa jotenkin ajatella, että sisälläni joku pikku, pikku viirus jyllää ja nautiskelee ruumiini nesteitä. 

Istun tässä työpöytäni äärellä ja akkuna on auki. Siellä niin somasti talitinttinen titityyttää ja aurinko arasti paistelee. Lempeä tuuli puhaltaa ikkunasta sairauden runtelemille kasvoilleni ja uskoo ken tahtoo, niin kaikki tämä valaa uskoa siihen, että tästä selvitään. Okei, olo on jo vähän parempi ja en tiedä, uskallanko tätä ääneen sanoa, mut jos tällä selviää, niin ei tämä nyt ole ollut normi flunssaa pahempi. En siis sano tätä ääneen ettei vaan...kolahda takas. Mut hui hai, näillä mennään. Duuniin ei vielä kykene, sillä tämä väsy on aika järkky. Tai ei mikään väsy, voimia ei yksinkertaisesti ole. On niin voimaton ettei jaksa edes nukkua, saatikka kukkua. 

Tää kans, tumma.

Mitäs kivaa keksis. On se jännä, et heti kun ei saisi, niin ois vaikka mitä suoritettavaa. Mun heikkous on olla tekemättä ja jösses, kun koti huutaa huoltotoimenpiteitä. Ehkä tämä näyttäytyy jo toipumisena, koska alan nähdä pölypallot ja muutkin epäkohdat. Ehkä tää maailma kuitenkin pyörii ilman meitsin suorittamista ja nyt ollaan armollisia itseä kohtaan. Sairastetaan rauhas. Eli ei siis mitään kivaa tiedossa. Näin yrittäjänä on tää ikuinen kylmärinki peräaukon ympärillä. Ois pakko päästä sorvin ääreen. Mut nythän ei todellakaan voi. On ne karanteeniesteet ja velvollisuudet sitä kohtaan. Mut ulos mun tekee mieli! Mun pää tartteis happee. Käytiin eilen sellainen kilsan lenkki. Hyvin hissun kissun. Oli ihan pakko saada hapetusta. Ja hyvää teki, värit kirkastui hetkellisesti. 

No mut joo. Nyt alkaa nuppi tahmenee ja on pakko vetästä vaakaan. Kun näette viralliset koronaluvut, niin voitte ylpeänä todeta, että olen yksi heistä. Olkoon tämä mun hetkeni kuuluisuudessa ja ah, elän tilastoiden varjossa. Huominen on jo varmasti parempi ja sehän tästä nyt vääjäämättä seuraa, et on jonkun sortin immuniteettiä. Jette kiva de. 

Arjen häivää

Tämä on nyt postaus uudella koneella (rakkineella.) Helevetti, kun menee hermot ja sukukalleudet. Tämä tekstikin näyttää ihan oudolle, siis fontti. Sisältöhän on aina vähän outoo. En tiedä, tuskin saan kuvia ladattua. Kyllä mää niitä kovasti paljon tossa äsken räpläsin ja se saattaa olla et ovat viimeistään aivan sekaisin. Eihän postausta voi tehdä ilman kuvia, sehän on sama kuin munkki ilman hilloa. Tän Peeceen käyttöjärjestelmä tai mikä liekkään, on aivan eri kuin mäkissä. Siis aivan eri. Kuvia pitää kaivaa monen mutkan takaa ja eihän ne sieltä löydy. Olen käynyt nyt gigantissa asian tiimoilta jo kolme kertaa ja menen tänä iltana uudelleen. Pakko. Mullahan on sellainen tietotekniikkasyndrooma. Jos nää ei vörki, niin en saa nukuttua, käyn ylikierroksilla ja koko ajan ahistaa.  UK sanoo, että mä suhtaudun jo lähtökohtaisesti niin, että ei tästä mitään tuu. Niin. Kun tiedän ettei tästä mitään tuu. Ahistaa. Niin. 

UK toi mulle kukkia. Kevät.

Katsoitteko viikonloppuna sen Ukrainian (miten toi kirjoitetaan, vaikee sana) hyväksi järjestetyn konsertin. Oih, kyllä kävi niin tunteisiin ja sai vetistellä oikein urakalla. Mää niin tykkään, kun kyynelkanavat aukee. Siinä samalla puhdistuu silmät, niin ja sielu. Erityisen kokemusrikasta oli huomata, kuinka jokainen esiintyvä artisti oli jotenkin innoissaan. Hei, kaks vuotta pois stagelta, ei ihme jos puntissa ja helemassa oli vipinää. Hyö nautti. Mie näin ja tunsin sen kuin hyö nautti. Ja mie nautin. Katsoin lähetyksen lähes kaks kertaa. Ensin silleen puolella silmällä, kun samalla nostin kyökissä illallista ja sit ruuan jälkeen heittäydyin soffalle makkoomaan ja annoin tulla. Oli ihanaa. Kyllä miekii roposeni laitoin ja huikeet kuusmiljoona tuli pottia. Hyvä hyvä.

Oliko se nyt pe ilta, kun istuin partsilla rööki huulessa joo. Ihan piti pysähtyä kuuntelemaan, niin on hillitöntä lintujen konsertto. Kuulin sellaista oktaavia etten ole ennen kuullut. Hitsi, kun olisi kiva tietää, mikä lintu milloinkin laulaa. Ties oli joku harvinainen herkku, joku kauk-aasian höntsin tönttönen. Ensin vihelti toinen ja ihan selkeesti toinen vastas. Joku pesimiskutsu varmaan. Siihen mustarastas ja muut tykittäjät, niin kylläpä oli ilo korvalle ja hei, lupaus keväästä. Tääkin konsertti oli kiva. Ties laulelivat myös sodan uhrien muistolle. Kyllä luonto tietää.

Mikä ilta lie ollutkaan, kun maate mentäessä rakastuin taas omaan sänkyyn. Joka ilta teen niin. Siinä sitten ajattelemaan, et kuinka kiitollinen ja etuoikeutettu sitä saakaan olla, kun on oma, ihana sänky. Se on vaan niin maailman parhautta. Se on sellainen turvan pesä. Ja rakkauden. Siellä on pois paha maailma ja en voi väittää etteikö se olisi päivän paras hetki, kun saa tän ruhonsa lavitsalleen heittää. Nykyään nukun suht hyvin ja jopa niin etten hyvää yötä kerkeä toivottaa, kun naps, vintti pimenee. Se on sit eri asia kuin paljon unissani riehun, mut se on ihan eri juttu se. Rakastakaa sänkyjänne!

Laiton rakkaudella UK:lle kanat kermasoosissa

Kävin tänään luomitohtorilla. On alkanut ilmestyä pientä kutisevaa luomea jumalaiselle vartalolleni. Ehkä UK:ta ne on häirinnyt enemmän kuin minua itseä. No joo, toi kutina pisti huolestuu ja hyvä se on niitä näytellä. Juu, ei mittään hättää. Ihan on harmittomia rasvaluomia. Niinpä tietenkin, muutoinkin tämmönen ihraköntsä, niin ei kai se ihme jos rasvaluomee pukkaa. Tohtorilla piti tietty paita pois ottaa ja melkein jopa väitän, et nuoren tohtorineitokaisen katseessa häivähti inho. Tai jos nyt ei suoranainen inho, niin ainakin äänetön toteamus, laihduta läski tai kuolet ylipainoon. Viivyin visiitillä kymmenen minsaa ja lasku oli 131 egee. Aika hyvät on heillä noi tuntiliksat juu. 

Viikonloppuna käytiin eväsretkellä. Olin keittänyt kaffet mukaan ja laitoin lohleipiä. Kylläpä aurinko rakasti meitä. En tiiä, jotenkin toi valo tuntuu tänä vuonna erityisen hyvälle. Johtuuko se näistä synkistä ajoista vai mistä, mut kyllä se luo toivoa. Ei kai sitä muuta voi. Uskoa ja luottaa parempaan. Onneks duunissa on vähän vilkkaampi pöhinä. Täyden duuniviikon jälkeen on ihanaa viettää ansaittua vapaata. On niin kuin oikeesti väsynyt tehdystä työstä. Eikä tartte ahistella millä saa laskunsa maksettua. Näin on kuulkaa näppylät. Yritän korjata kaikkia kirjoitusvirheitä, tää näppäimistökin on outo ja näpyttelen miten sattuu. Kaikkee ei sokkee huomaa, joten yrittäkää saada selvä ja nyt yritän saada jotain kuvia ladattua. Huh, hirvittää. Anna mun onnistua, kiitos. 

Elämä on muutos

 Uuuuh, aurinko paistaa taivaan täydeltä. Tossa istuin partsilla, niin ihan meni näkö mustaks, kun niin heijasti ja kuumakin tuli. Kyllä se kevättä jo tekee. Tänään voisi olla ohjelmistossa piskuinen hiihtolenkki. Eilen kävin avantoilee ja kas, jäällä oli porukkaa huru mykke. Minäkin jäiden poikki kotia tulin ja hengissä ollaan. Oli siellä hiihtäjiä ja hyvin näytti suksi luistavan. Eväät reppuun ja lähisaareen matka vie. Kai tuota uskaltaa, kun muutkin uskaltaa. Se kuuluisa viimeinen ja hups, sinne niin hukkuivat Kivenlahden rantaan. 

Jo on maailman meno sekaisin. Kuten tossa taannoin postasin näistä kaikenmaailman pelkotiloistani. Arvatkaa vaan, pelkäänkö nyt. Ihan vähän ahistaa. Hullu on se yks, jonka nimeä en tohi mainita tai joudun vielä mustalle listalle ja pum, pum. Yritän välttää ajattelmasta, enkä katso kuin puoliysin uutiset. Mut en voi sille mitään, et kaikki lentävät koneet ovat naapurin tiedustelukoneita ja taas kerran pum, pum. Jossain vähänkään pamahtaa, kolisee tai kinahtaa niin se on naapurin palkkasoturi ja pum, pum. Tänään täytyy käydä tsekkaamassa meidän väestösuoja ja sellainen saftybox on himaan laitettava. Siinä kuuluu olla säilykkeitä, vettä, raadio, fikkari ja paristot. Suklaatakin kuulemma täytyy laittaa, se antaa lohtua ihmiselle. Se ei kyllä meidän perheessä säily pahan päivän varalle, UK vetää ne kuitenkin salaa nassuun. No joo, hitunen hurttia huumoria, mut kyllä tää tilanne oikeesti vähän kauhistuttaa. Entäs jos...

Viime viikolla oltiin mökillä pienellä hiihtolomalla. Voitaisiin siis todeta, että mökkikausi on korkattu. Luntahan siellä oli alun toista metrii, mut mökki lämmin ja ihmisen hyvä olla. Meillä on vuokranantajan kans sellainen soppari, että hyö voivat käydä möksällä pari kertaa vuodessa viikon verran. Aina näin talvi ja syyslomien aikaan. Mikäs se meillä, hyö olivat tehneet lumityöt ja avannon. Mentiin ns. valmiille ja kiitollisena siitä. Ei me kaks vanhaa ukon rähjää olisi ilman sydänkohtauksia lumitöitä saatu tehtyä. Sen verta raskasta hommaa ja paljon. Mut olipa kiva olla taas mökillä. Käytiin hiihtelee, silleen iisisti ja makkaraa laavulla paistettiin. Saunottiin ja miehän rakastan, kun pääsin avantoilee. Ei parempaa saata olla. Vaikka en tosta lumesta niin piittaa, niin olipa luonnossa kaunista. Ihan hirveen kaunista. Kelit oli päivää vaille suotuisat, menopäivä perjantai satoi lunta ja räntää vaakana, mut muutoin aukes mitä kaunein auringonpaiste, eikä pakkanenkaan pannut kyvyttömäks. Tästä se lähtee taas. Ohessa kuvia mökkimaisemista. 

Siellä laavulla Uk paistaa makkaraa

Mun elämässä tapahtuu suuri muutos. Niin suuri, että olen lähes kököt pöksyssä. Elämäni mittainen Mac suhde on tullut päätökseen. Kävin eilen ostamassa Pc tietotekniikkalaitteen. Vanhat alkaa piiputtaa ja vielä, kun toi järki juoksee edes tämäkin verran, niin tämä muutos on tehtävä. MInä vihaan näitä rakkineita tai meniskö se mieluummin niin päin, että ne vihaa mua. Ollaan aina sekaisin ja multa menee hermot. Mehän ei UK:n kans juurikaan riidellä, mutta annas olla, kun mää tartten apuja tän rakkineen kans. Kyllä UK:llakin oktaavit nousee ja mä hypin seinille. UK on Pc miehii ja ei osaa silleen meitsii jeesaa, kun on Mac. Nyt sit päädyttiin tähän ja mä tiedän, että henkilökohtainen helvetti on edessä seuraavat puoli vuotta. Uuden koneen tulisi olla tänään noudettavissa ja kyllä mua kuulkaa, tämäkin pelottaa. Ihan perkeleellisesti. Mitä mää on menny tekemään. 

Sain viikolla esitäytetyn veroilmoituksen. Mitä ihmeitä nekin oikein on? Ennen vanhaan tehtiin veroilmoitus ja täts it. No joo, mua tietysti lähinnä kiinnosti, et mikä siellä on se summa. Tullooko vai männöökö. Ilokseni ja rajusti riehaantuneena mulukasin parikin kertaa viivan alle. Rapiat kolmetonnia olisi tulossa bäk. Jipii, voisin pitää kesäloman, iloitsin ja onnesta itkin. Paskan marjat, yhteys kirjanpitäjään ja karu totuus oli, että palautusta tuskin tulee. Kummallista touhua tämäkin, muka esitäytetty. Ihmisiä tahtoovat vain kiusata moisella. Ensin antaavat ja sit ottaavat. Mitään rajaa. 

Tossa yks aamu hammaskalustoa hinkatessani tajusin, et mä en edes tiedä, mikä on koronatilanne tällä hetkellä. Niin tuli sota ja korona hävis tiedotusvälineistä. Mörököllistä tuli perushuttuu ja elämä jatkuu. Eiks oo jännä. Juu, kiva on jos se hysteeria lievenee ja elämä normalisoituisi. Ei se mihinkään ole poistunut, mutta meidän on vain opittava sen kans olemaan ja elämään. Näinkö tämä menee, että maskit jäi naamalle ja toista lähelle et mene. Noh, en ole koskaan ollut mikään halailija, puhumattakaan ranskalaisista imutteluista. Ei sovi suomipojan pirtaan juu. Ehkä ne oppii tuolla muuallakin, et sellainen ylenmääräinen nuoleminen ei oo ihmiselle hyväks. Tulee tauti ja tappaa. 

Joko teillä on kevättä rinnoissa. Mun bumpsit tykittää jo täyttä kevättä. Tänään vaihdan kukkiin mullat ja vaihdan kevyempää ylle. Voi hitsin vitsi, mä niin toivoisin, että tää kaikki shaisse hellittäisi (sotakoronasotakoronasotakorona) ja ME KAIKKI  päästäis elämään elämämme kevättä! Sellaista niin kuin ennen vanhaan. Hötkyttiin terasseilla, rakastuttiin kaikkiin, koiran kakka oli flöör de bolaa ja elämä oli hauskaa ja ihanaa. Nyt on pakko lopettaa, selkä ei kestä tätä istumista. Vihloo niin vietävästi. 

VANHUUTTAAN VALITTAA

 Voi tsiisus taas, että ton yläkerran pitää liioitella. Eiks nyt vähempi riittäisi. Lumi on ihan kiva juttu, mutta en tahtoisi sitä tänne pääkaupunkiin. Sotkee vaan ihmisen elämää. Et pääse eteen, etkä taakse ja ihan en nyt ajatellut lähteä avantoreissulleni tarpoilee. Ei houkuttele. Ja vaarallistakin on tuommoinen. Eilen jäin duunissa kiinni autolla. Sitä saatanan sohjoo ja renkaat veti vain tyhjää. Onneksi ohikiitävät ihmiset oli avuliaita ja puukkasivat sen verta, että pääsin irti. Kaikki vähäsetkin parkkipaikat menee ja aina duuniin mennessä on pelko piiip ympärillä, et mihin saa fiestansa parkittua. 

Talvessa on myös paljon kaunista. Ja mie tykkään tehdä tämmöisiä "muka" taidekuvia.  Oikeesti en ole "oikealla" kameralla kuvannut yli vuoteen, harmi. Kaikki kuvat siis otan kännykällä. 

Rantamaisemia päiväkävelyllä (pikkasen edit.) 

Tästä pääsenkin sopivasti seuraavaan aiheeseen. Minnuu pelottaa nykyään vähän kaikki ja koko ajan. Mistähän moinen? Pelkään, että UK:lle sattuu jotain, et hää ajaa kolarin, firma menee konkurssiin, mie liukastun ulkona ja rikon reiteni, mie pelkään et en saa parkkipaikkaa, mie pelkään et autoo hajoaa, et mie sairastun kuolettavasti, et mie menetän mökin, et mie pilaan asiakkaan tukan duunissa ja mitä vielä. Nää on niitä jota pelkään joka päivä, sit lisäks tulee sellaisia päiväkohtaisia pelkoja, jotka voi yllättää nurkan takaa, ihan milloin tahansa ja missä tahansa. Ja itse asiassa jo pelkästään tuota ajatusta on hyvä pelätä. Et pelkää niin kuin jotain mitä pelätä. Ai kauheeta, kun tää mun elämä on niin pelottavaa. Johtuuks tää taas tästä ikääntymisestä (kaikkihan siitä johtuu.) Vai voisko tällä koronalla ja elämän epävarmuudella olla jotain tekemistä asian kans. Mää tuota tiiä. Nyt mua alko pelottaa tää bloggaus...

Neitseellistä lunta meittin rantamaisemissa

Huh, kun sitä tuleekin lunta tupaan.

Tästäkin pääsin taas näppärästi seuraavaan. Onkos bloggaus jo vähän niin kuin laast siison? Nykyään kaiketi pitäis vloggaa, tiktokkaa, instailee ja mitä vielä himstailee. En mie enää kykene. En mie hallihe. Enkä mie ainakaan vloggaa. Omaa naamaa tänne tyrkyttäisin. Hei, ei ihan sitä mediaseksikkäintä kamaa. Vanha turvonnut ryppynen homoäijä. Kamoon. Johonkin tuholaisikarkottimeksi. Siihen mää voisin sopia. Joku sellainen mainos, et tapaa talossa ja puutarhassa. Tappajavlogi. Just se. Se ois hyvä.

Tuolla jossain mää asun

Eiks oo herkkää ja kaunista

Mun täytyy tunnustaa teille yks asia. Musta on tullut laiska. Tuossapa männä viikolla sain kokea hirvittävän järkytyksen ja tunnustuksen siitä, että olen laiska. UK:n huoneessa, siinä niin lattian rajassa, yöpöydän ja seinän välissä oli hämähäkinverkko. Kyllä. Sellainen isohkon kokoinen mutta asukasta en juuri sillä hetkellä tavoittanut. Minun kodissa?! Hämähäkinverkko?! Okei, se on imurillisesti hankala rako. Se suutin ei mahu siihen, ja laiska kun olen, niin en viitsi suutinta irroittaa ja imeä pelkällä putkella nurkkia puhtaaksi. Kyllä minua nyt hävettää. Muutoinkin tää mun viikkosiivoukseni on sellaista huoli puolimatonta rätin heiluttelua. Saan pikkasen tolua tuoksuu, niin olkoon siinä. Oikeaa imuriakaan en ota esille, kun korkeintaan kerran kuussa. Rikkaimurilla mennään. Millonka olen viimeksi pessyt lattiat, hui hai helevetti, en edes muista. Hukumme siis paskaan. Noh, puolustuksen puheenvuoro. Kyl mää sit joskus saan niitä kohtauksia, et kaikki sileeks ja siivoan raivopäisenä joka nurkan. Mut siis aika hiljasta on juu. Anteeks luojani tämä nykyinen heikkouteni vai onks tääkin nyt TAAS sitä, et alkaa olla jo niin vanha ettei jaksa, ei kykene, ei huvita.

Mie ja UK päiväkävelyllä. Olemme nykyään tämmöisiä hahmottomia ja hitusen sirpaleisia.

Meilläpä on sellainen hauska kolmen vuoden plääni. Semmoinen elämää koskeva. En nyt oo ihan varma, mut se taisi lähtee Rva:n kieroutuneesta mielen juoksusta eli siis ajatusmaailmasta. Josko sit kun tää täyttäisi kuuskytvee, niin alettaisi noin niin kuin hienosti sanottuna daunsiftaamaan. Tää liittyy myös siihen pelkäämiseen. Nykyään pelkään ihan vitusti sitä, että kuolen ennen kuin pääsen nauttimaan eläkkeellä olosta. Eli siis asialle olisi tehtävä jotain. Senhän mää jo tiedän, että kovin iäkkääksi en tule elämään. Silleen heikkolahjanen. Mut siis joo. Plääni olisi seuraava. Nyt tehdään duunia ja maksetaan kaikkee joutavaa veke. Sit myydään asunto ja siitä saaduilla rahoilla aloitetaan daunsiftaamaan. Meidän ei tarvitse enää omistaa asuntoa vaan me voimme vuokrata sellainen loppuelämämme käyttötarkoitukseen. Meidän ei tarvitse asua kalliisti täällä piäkaupunkiseuvulla vaan me voimme muuttaa edukkaammille laitumille esim. Mikkeliin tahi Heinolaan tahi Hämeenlinnaan. Savonlinnakin olisi jette kiva. Enhän mää ossaa olla kokonaan tekemättä, niin voisin pestautua osa-aikaiseksi johonkin kultakutrisalonkiin. Tai voishan sitä tehdä vallan jotain pikku muuta. Kyllä tekevälle jotain löytyisi. Kaikki tuo olisi vain järjestely kysymys. Onpa ajatuksena käynyt myös sellainen, että hommaamme täältä kotisuomesta hitusen laadukkaamman kesäpaikan, vietetään pitkä kesä siellä ja talaveks sitten Epsanjaan, ola! Ihmisellä pitää olla haaveita ja unelmia. Ja jeesuksen tosihan on myös se, ettei ne ihan ilimaseks tule. Niitä kohti on hyvä mennä tavoitteellisesti ja päämäärätietoisesti. Ja arvaas mitä, kun me tää lyötiin UK:n kans lukkoon, niin jotenkin heti helepotti elämän tuska. Sitä kohti.

Tuolla jossain on meidän uustulevaisuus.

Kyllä mä uhmaan ja lähden avantoilee. Pakko päästä tai alan hyppiä seinille. On taas happi jäänyt viikolla huonoksi ja kylymääkin tekee mieli. Tänään voisi laittaa makarooniloudaa. Niin ja voisi sitä rikkaimuria imettää. Muka siivota, hah ha haa! 

JOTTEI MENE IHAN KEHUMISEKS

Odottelen tässä, että ilmastointikanavien remppareiskat tulee. Ärsyttävää, kun ei tiedä, milloin hyö tunkeevat sisälle. Ei uskalla mennä aamukakalle, kuitenkin tulevat just, kun oot riittisellä hetkellä ponnistamassa. Ja pikkasen pitää olla ihmisen näköinen ja tuulettaa yön pierut veke. Tulisivat jo, että pääsis relaa. Pahintahan on se, että eivät tule tänään ollenkaan. Päivystän ja panttaan koko päivän ja sama rumba huomenna. Että mua riipoo. 

Hei, pitkästä aikaa. Ja heti aloitin noilla paskajutuilla. Mikkään ei siis oo muuttunut. Yhtä samaa paskaa heela tiiden. Tossa oli pakko palata menneisyyteen ja edellinen postaus onkin melkein just jetsulleen vuosi sitten. Hmmm, pitäskö tehdä jonkun sortin vuosikatsaus. Juu. Mä tiedän, että vakkarilukijat ovat olleet pettyneitä, huolissaan ja ihmeissään, et minne helevettiin se hävis. Kuoliko se viimein. Vai mikä sitä riivaa. Noh, täällä ollaan hengissä, en tiedä kuin vahvasti mut elossa siis. En mää koko vuotta ala läpi käymään ja siks toiseks, ei siinä ole paljon käymistä. Tsot, tsot, eipäs nyt olla taas niin negatiivisia. Mennyttä kun kahteloo, niin kyllähän siellä muutama mukava hailaittikin löytyy.

Uuden möksän ihana sauna

Uusi mökki on aarre

Tässä näkymä järveltä

Yks isoin muutos oli varmasti se, kun vanhan mökin vuokrasopimus sanottiin yllättäin irti. Se olt ihan hirvittävä pettymys, lähes kuolo. Iski paniikki, tuli itku ja hammasten kiristys. Se oli helmikuinen pyhäaamu, kun s-postiin kilahti irtisanominen. Alkujärkytyksestä selvittyäni, pistin toimeks ja maanantaina meillä oli jo uusi mahdollinen mökki tiedossa. Se on kuulkaa tämä somen ihmeellinen maailma, mikä pelastaa kadotuksessa olevat. Uusi mökki on Joutsassa ja jos voisi sanoa, että se on onni onnettomuudessa. Paikka on hurmaava, ihana vuokranantaja ja on tilaa temmeltää. Yksi siisoni takana ja voin sanoa, että sydämeni on siellä. Paikka on myös talviasuttava ja tässäpä juuri suunnitellaan mökkikauden aloittamista. Sitä saa ihmetellä, että joskus aina elämässä onnistaa ja kyllä kiitokset ovat lähteneet kaikkien universumien jumalille ja jumalattomille. Aim sou häpi. 

Saatiin himaan uudet ikkunat ja tehtiin vähän stailausta muutenkin

Uutta tekstiilii ja valoja

Ettei nyt ihan kehumiseksi mene, niin onhan tää vuosi ollut haastava. Tää koronapaska alkaa toden teolla käydä hermoille ja kysyy jo mielenterveyttä. No joo, olen pysynyt terveenä tai mistä ton tietää, onko jo sairastettukin. Syksyllä oli kuus viikkoa kestävä helvetinmoinen keuhkotauti, koronatesti nega mut ei ne näytä aina paikkaansa pitävän. Voi olla et oli tai voi olla olematta. Eniten tämä rassaa taloudellisella puolella. Asiakkaat ovat hävinneet kuin pieru saharaan. Ei oo töitä. Ja se masentaa pahemman kerran. Se sairastuttaa. Ja se on yksi syy siihen, miks en ole postannut, en ole valokuvannut, enkä ole mitään. Olen tyhjää täys, ja mieli musta. Jos ei ole korona, on mielialalorona. Ymmärrän, en ole yksin ja ainut. Saa nähä, jos tää ei tästään muutu, pitänee laittaa pillit pussiin ja alkaa postiljooniksi. Näin on kuulkaa näppylät. Voihan vitun perse, en paremmin sano. Anteeks. Ei sillä, että postiljoonin ammatissa olisi mitään vikaa. Päinvastoin. 

Rooman uupunut

Tätä päivää ja mennyttä Roomassa

Rakkautta Roomassa

Yks hailaitti oli varmaan lokakuinen Rooman matka. UK täytti kesällä kuuskytvee ja ostin lahjaks lentoliput. Huh, helevetti, kun olikin ihana hiukkasen normalisoitua ja päästä matkaan. UK on asunut Roomassa vuonna anno ja domini eli mulla oli henk.koht. matkaopas (niin kuin aina matkoilla.) Saatiin paljon, nähtiin paljon, koettiin paljon ja syötiin paljon. Ettei nyt ihan mene taas kehumiseks, niin Rva. sairasti tapansa mukaan. Ne on niitä hermostohommii. Katoppahan, kun tää menee isoille mestoille, mis on metelii, mis on liikaa ihmisii, mis on liikaa vähän kaikkee. Mie oon niin pikku sieluinen ihminen ettei sinne paljoo mahu. Ja jos menee yli, niin sit se menee ja alkaa hermosto niin sanotusti vittuilee. Tähän ikään eläneenä, alan nyt pikkuhiljaa ymmärtää omaa itseäni ja seuraava matka onkin sit jonnekin metikköön, missä ei ole ketään, eikä mitään. Mut joo, Rooma oli fantastico ja kyl myö tykättiin. 

Himan rantamaisemii avantouinnilta 

Jottei nyt mene ihan kehumiseks, niin kerrotaanko kotvanen terveydestä. Ah, mulle niin rakas aihepiiri ja olennainen osa minuutta. Reilu vuosi sitten operoitiin tää niskapaska. Helpotusta on tullut sikäli, että se jatkuva niskakipu on väistynyt. Mutta ikään kuin muistuttaakseen, saan muutamia kertoja viikossa helvetinmoisia niskakramppeja. Viiltää niin vitusti, että pistää ähkäsee. Kestää hetken ja sit menee ohi. Käsiä repii ja ne puutuu, mut kyllä ne toimii. Jokunen postaus sitten kerroin, että nuo viisaat kansankynttilät eli tohtorit epäili, josko oireyhtymäni voisivat viitata polyneuropatiaan. Kävin hermoratakuvauksissa ja noup, ei oo sitä. Tietty, se oli hyvä asia mutta niin vaan nämä oudot ja ihmeelliset oireet jatkuvat. Jalat huutaa hoosiannaa, joku tuikkii neuloilla ja kävely on välillä hankalaa. Mut hui hai, näillä mennään. Eikö joku viisas ole sanonut, et se päivä, milloin ei koske mihinkään, siitä tietää olevansa ded. 

Voiko tätä olla rakastamatta

Syksy 2021. Mie rakastan syksyy. Sen tuoksuu, sen kosteutta, sen viileyttä, sen värejä, sen sun tattiloita. Sienisyksy oli antoisa, enkä voi sitä ohittaa. Meillä uudet sienimettät ja katso, tattijumala oli yltäkylläinen ja on ihan pakko muistaa, että se oli todellista hailaittia. Niin kuin nautinkin, niin täytyy tässäkin kohtaa myöntää, että syssy jäi jotenkin laimeeks. Niin kuin tää elämä tällä hetkellä on LAIMEETA. Okkei, on helppo syyttää tätä koronaa vai voisko se olla, että näin ehtoopuolella alkaa jo nää värit himmenee. Vai voisko tässä olla kyseessä sellainen siirtymävaihe? Ikuisesta nuoruudesta on nöyrryttävä ja alettava ajattelemaan olevansa iän rajoittama. Pojat ei enää perään vilkuile ja pöksyissä tarvitaan kohta tenat. Juu, eikä siinä mitä, mutta pitää olla itselle armollinen ja hyväksyä tämä kaikki. Ei jaksa, ei viitsi, ei taho ei pysty. Voihan kökkö ja plöräykset päälle. 

Käytiin hiihtää Kuhmossa eiks ole nättii

Hotelli Kalevala iltahämys ja lumes

Kommee pytinki

Loppuvuoteen mennään. Kiitollisena siitä, että selvittiin saatana hengissä siitäkin vuodesta. Loppuun palaneena ja täysin haluttomana päätin, että jouluna mennään valmiille. Ajatus siitä, että olisi pitänyt tipetipetappaa ja valmistella jotain jouluseimee, nou thänks ja nou wei. UK:lla kun on noita suhteita sinne tänne, niin hän meille joulupaikan järjesti. Tosin hiljaa mielessäni olin ensalkuun, et mikähän mesta tää oikein on. Vaihtoehtoja ei juurikaan ollut, joten avoimin mielin suuntasimme kohti Kuhmoa ja siellä Hotelli Kalevalaan. Se olikin erittäin positiivinen yllätys ja saimme huomata, että olimme sviitin verran viiaipii. Voi että, Rva. tykkäs. Pääsi valmiille, pääsi joulukirkkoon, pääsi savusaunaan, pääsi jagutsiin, pääsi kalevalaiselle jäsenkorjaajalle ja pääsi herkulliselle joulupöydälle. Paikka sinänsä oikein hurmaava, järven jään rannalla, mettän siimeksessä. Ei paljon porukkaa ja vot, Rva:n hermo lepäs. Ja sielu. Ens keväänä mennään sinne karhusafarille. Vahva suositus, jos haluatte rauhaa ja luontoa. 

No niin, nyt ne kanavien rassajat kävi. Kaks nuorta ja kommeeta. Eikä pienintäkään mielenkiintoa Rva:a kohtaan. Taaskaan. Vaik niin olin laittanut parhaan kesämekkoni ylle. Juuri sen, missä oikea olkapää jättää seksikkäästi hitusen auki. Tää on tätä. Mut nyt on ilmastointi rassattu ja maassa rauha. Pääsee pöntölle. Vai menikö se jo ohi. Jos ei käy kellollaan, niin se saattaa olla myöhästä ja toivoa sopii, et huomenna irtoo ja onnistuu. 

Tämmönen vuosi siis takana. Vaik tää on ollut enempi vähempi yhtä shaisee, niin jaksan kuitenkin uskoa, luottaa ja toivoa, et tää vuosi olisi parempi. Ja näin kun tämän tänne mustaksi valkoiselle saattaa, niin voi huomata, et on sitä kuitenkin aina jotain kivaa elämässä. Ja hei, olipas hitsin kiva terapoida tänne. En uskalla luvat mitään, et heräänkö tästä vielä henkiin. Mut valoa kohti mennään ja aamen. Kiitos jos jaksoit. 

Älä viiti. Anna olla.

 Jabadabaduu! Hah, kuka muistaa mistä sarjasta toi huudahdus oli? Oli se töllössäkin mut siis sarjakuvana tunnettu. Tuli vaan tänään ekaksi mieleen, kun heräsin sängystä. Eikä mulla nyt erityisesti ollut mikään jabadabaduu fiilis, en tiiä mistä moinen mielikuva. Joskus on. Niin kuin nyt kerran unissani sain sellaisen viestin, jota toistelin useamminkin. Varokaa miehiä jotka hiihtävä pienten lasten suksilla. Häh?! Pitkään piti miettii et mitä hittoo toi tarkoitaa mut ei se koskaan auennut.

No niin. Se tuli sit talvi. Mökille päästään hyvä jos jussiksi. Siks inhoon tota älytöntä lumen määrää. Feisbuukin muistot kertoi mulle, et olin postannut 19.1 2020 "mökkikausi korkattu. Tääl on kesä." Kuvassa aurinko paistaa, on vihreetä ja järvi auki. Ei oo nyt. Ei oo niin. Kaunista on kyllä mut elämä vaan niin hankalaa. Mut avanto on ihana. Ja kylmä. Ehkä mä vielä suksille nousen.

Joopa, joo. Työt loppui kuin seinään. Mulla on ollut duunii ihan kivasti mut jouluun ne loppui. Onko se tää muuntokorona vai tuliks musta yhtäkkii ammattitaidoton tai jotain. Karsee fiilis. Listat ammottaa tyhjyyttään, samoin pankkitili. Kohta pitää hilata perseensä leipäjonoon, ei tässä muu auta. Toki, mä ymmärrän ihmisten pelkotilat ja halun olla seifti. Mä oon yksin, mä oon maski ja muutenkii turvallisesti. Mut joo, kyl korona nyt tempun teki. Ahistaa. 

Herra terveyshenkilö herra.

Eipä muutoinkaan tää elo taas kovin kivasti vörki. Kummallista oireyhtymää bukkaa. Yhestä pääsee niin saatana toinen tulee. Mut täytyy myöntää, et nyt pistää pikkasen vakavaks. On niin kovat ja kummalliset kivut. Jalat ja kädet, hermo hommii. Tohtorin pakeilla kävin, ihan sellaisen erikois. Nyt jonossa hermoratatutkimuksiin. Epäilynä polyneuropatia. Jette kiva de. Joku tää on tai sit taas näitä mun mielikuvitussairauksia. Kuolis pois niin helpottais. 

Sanomatta selvää

No mitä mitä. Olen ollut tipattomalla. Helvetin tylsää. Odotin ja ajattelin, et taivas aukeis. Paskan marjat ja muut rusinat. En ole huomannut olotilassani mitään positiivista muutosta. Alkuun nukuin ehkä paremmin, mut nyt kivut valvottaa ja tekee öistä hankalat. Se siis siitä. Mut ehkä tää on hyvä lepo tempelille, jota siis niin vaalin ja palvon. Ehkä se on kuiteskii hyväks. Mut jos ottaa viikonloppuna maltilla parikyt bissee, niin ei kai toi ole liikaa ja pahasta. Tartteeks silloin pitää mitään tyhmii tipattomii.

Mun paras kamu

 

Musta on tullut rasittavan kunnollinen ja pyrkimyksissään terve ihminen tai ääliö. Olen ollut myös tupakoimaton. Sehän alkoi jo silloin niskaoperaatiosta ja sit taas ratkesin hetkeks. Nyt taas mennään jo neljättä viikkoa ilman ja tääkin on ihan perseestä. No jos happi kulkee hitusen paremmin, niin siinä kaikki.  Mut mielihaluja on siitäkin edestä ja päässä pikkasen vinkuu välillä. En yhtään ihmettelisi, jos joku päivä räjähtäisin ja sanoisin vain poks. Nooooh, ei tää kuitenkaan kestä, ratkeen kuitenkin. 

Best place ever

Eikä tässä kaikki. Oon alkanut kuntoilee lähes joka päivä. Ihan siis sietämätöntä. Ostin vittu oikein aisbukit, ne sellaiset tennarit missä on piikit. Pääsen nähkääs lujempaa. Mua niin vituttaa tää elämäntapamuutos, että on pakko pistää menemään ja lujaa. Juosta itseltään karkuun. Aamutuimaan tuolla helvetin hangessa menen niin, että savu perseestä tuhnuaa. Rannassa on kuntosalivehkeet ja siinä ne ensin veivaan ja sit avantoon. Sit vielä lenkki mettän poikki himaan. Onko vähä kuntoo hei. En kestä. 

Ei kai tässä muu auta kun lähtee pirteenä ulkoilee. Mitä jos kurvais tohon casanoovaan kaljoo kittoomaan, ostais ärrältä röökiaskin ja panis piikkitennarit jalkaan. Ei ku menox. Ticotico. Pysyis pystys. Kävin muuten puntarilla. Oon taas lihonut. Johtuu tästä muutoksesta. Palaan siis entiseen ja laihdun ja voin hyvin ja voin paremmin ja elämä on kirkas ja elämä on ihana ja minä raitis, reipas ja rohkea. Älä viiti. Anna olla.