29.12.2017

Ollako Bidee vai eikö olla

Ette ikinä arvaa missä mää istun? Istun Malagan aparttamenttoksemme kattoterassilla ilman paitaa ja on kuuma. Arska paistaa kypällä ja meil on tällainen upea kattoterde. Tätä ihanaa tunnelmaa varjostaa ainoastaan paidattoman, ihraisen ylävartaloni heijastuma tietokoneen ruudulle. Hyi olkoon, pitäisikö heittää kuitenkin paita päälle, älkää niin sylettää.

Pojat Cadizissa halus poseraa

Ohi

UK:lle oli käynyt epähuomio. Aloimme eilen tsekkaamaan Malagan residenssin osoitetta ja hän huomasikin, että on varannut sellaisen kohteen mikä selviää vasta perillä. Saattaapi olla keskustassa tai saattaapi olla olematta. Minä tietysti peruspositiivisena ajattelin, että joudutaan jonnekin hevonkuuseen, kamelin kakasta valmistettuun murjuun. Jette kiva. Ylläri oli muikea, hyvällä paikalla, ylin kerros ( rauhallinen, vihdoin saa nukkua !) kattohuoneisto. Kyl meidän passaa. Ainoastaan suihkukaappi on niin pieni, että sinne ei suomalainen urho ruho meinaa mahtua. UK poltti selkänsä äsken suihkussa, kääntyessään hana oli vahingossa kääntynyt tulikuumalle vedelle ja sieltä kuului yhtäkkiä hirvee huuto. Säikähdin jo, et nyt tuli sairaskohtaus ja syöksyin paikalle. Huh, pientä draamaa näin aamutuimaan. Pieni punoitus seljässä ja Ukkokulta on kunnossa.

Terdenäkymä


Hetki, en muista missä

Siellä
Ympärillä pörrää helikopteri, hui nyt se tulee ihan kohti tuosta ylhäältä. Onko paikalliset hälyttäneet pollarit mun siveettömän, lihavan, yläosattomuuden takia? Ollaan kuitenkin ihan katedraalin lähettyvillä, tuossa noin ne tornit paistaa. Jos joku syyttää uskon pilkasta tai jotain. Nyt ne taas tulee, apua mitä mä teen? Laitan edes rintsuliivit. Voiks täällä olla joku häly, uhka vallan. Nyt paukkaa jo kirkonkellot, se edustaa rauhaa vai onko sekin kapinaa mun yläosattomuudelle.

Kulmilla työt mielessä

Valotus

Istuessani tuolla, missä kuninkaallisetkin käy yksin, mietiskelin tuon bideen käyttötarkoitusta ja tarpeellisuutta. Onko näin, että eurooppalaiset pesevät pyllynsä ja vehkeensä aina tarpeittensa jälkeen. Yritin mallata siihen itseäni, enkä saanut kumpaakaan päätä niin, ettei olisi kastunut koko paskahuussi. Puhtaus on hyve, en sitä kiellä. Mut mie käyn aina ison tarpeen jälkeen suihkussa, koska mullehan se on helppoa, kun tarpeet tulee silloin tällöin, eikä suinkaan alvariinsa. Ja pitääkö piipinkin jälkeen "huuhtasta." Meillä suomes ei ole bideitä. Vai onko? Vai voisko olla jopa niin, että tämä on niitä tyttöjen juttuja.

Pojat innostui, kun näkivät kuvaajan...

....ja innostuin minäkin. Huom. ei yhteistä kieltä, mut hyvin sujui.

Malaga on niin Malaga. Tänne on aina kiva tulla, mutta tiedän, että muutaman päivän päästä, lähden mielelläni kotiin. Älämölö keskustassa on hillitön, koska se on täynnä ihmisiä. Joka kuppila, kadut, aukiot, ihan joka paikka. Espanjalaiset puhuvat paljon ja äänekkäästi. Kysyin eilen UK:Lta, et miten niillä riittää juteltavaa. Me istumme illallisella ja joka kahdeskymmenesminuutti vaihdetaan muutama sana. Sit ollaan hiljaa. Espanjoolet puhuu koko ajan ja yhtäaikaa, luulisi, että kukaan ei edes kuule, mitä toinen sanoo. Joutavia läpiseevät, pitää olla asiaa ennen kuin turpansa aukaisee.

Mikä meri mikä lasku, nyt ei näitä enää

Cadiz ja iltarusko
Mä siis oikeesti istun palmupuun latvassa ja yksi sen lehdistä on suojannut päätäni. Nyt menen pois varjosta, en näe kunnolla ja pää alkaa suhisee. Pakko painuu sisään. Sehän tästä enää puutuisi, jos saisin auringonpistoksen. Pikku hiljaa se kankkunen alkaa helpottaa ja sit aurinko pistäisi kipeää. Täytyy olla varovainen, täällä ulukomailla on kaikenlaisia vaaroja. Tänään ollaan taas turistia, mennään museoon, mennään puutarhaan ja parturissa pitäisi käydä ja onhan tätä hommaa tässä. Lomalla. Adios!

P:S Kuvat taas sekalaista soppaa, mut tyrkkään kuitenkin fiilareita tulemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti