6.7.2017

Mielettömän mielikuvat

Kuikka huuteloo järvellä. Miksiköhän se on sellainen yksinäinen ja surullinen huuto. Se kuulostaa sille. Mistäs mää voin tietää, kuikalla voi olla vaikka kuinka hauskaa ja hirveet bileet ja onnesta siellä huuteloo. Onko se ihmisen mieli, joka asettaa mielikuvat asioille. Se on sama juttu, jos lähimarketissa on vain yksi yksinäinen korvapuusti laarissaan, siellä orpona kaikkien berliiniläisten ja karjalaisten joukossa. Pakkohan mun on se ostaa ja syödä pois. Ettei toisen tartte yksin olla. Ja mistä mää tuonkaan tietäisin, saattaa nauttia yksinäisyydestä. Kumma on ihmisen mieli.



Järveltä puhaltaa kylmä tuuli. Niskaan jäätää ja raikasta on. Minusta tällainen keli on sopiva, ei ole liian kuuma. Mut hei, kyllä nyt saa vähän valittaa. Aivan kuin kesää ei olisikaan, on vain sen odotusta. Ei kande hirveesti odotella, se saattaapi käydä niin, et ohi mänt niin, että hujahti. Ihmisen pitäisi nauttia siitä mitä sille annetaan, eikä koko ajan olla vailla parempaa. Taaskin on ihmisen mieli kummallinen. Mihinkään ole tyytyväinen.



Kotimatkalla poikkesin helvetissä. Touhu on levinnyt rappukäytävään. Ensin luulin, että siellä pakataan jo kamoja veke. Paskanmarjat ja muut terttuset. Romut ei sovi enää sisälle ja nyt on vallattu tilaa käytävästä. Ovi sepposen selällään, poppikone raikui ulos asti. Mahtaa olla naapureillekin mukava kokemus. En jaksanut välittää. Kävin hakee kamoja ja suoriuduin samoin tein ulos. Miks pitää antaa katteettomia lupauksia valmistumisesta. Sitä ei ymmärrä. Pahoittaa vaan mielensä, toi oli lievä ilmaisu vitutukselle. Piti valmistuu jussiks, piti valmistuu viime viikolle, piti valmistuu tälle päivälle, pitäis valmistuu perjantaille. Mä nään ettei valmistu. Jos het alkuun olisi sanottu, että valmistumisaika on jouluksi, niin siihen olisi osannut varautua, eikä näin odottelisi ihmeitä. Olisi rauhas ja odottelisi. Kutoisi sukkaa ja villanuttua pukinkonttiin joutessaan. Kummitädille laittaisi hartiahuivin, sellaisen kivan, missä olisi erivärisiä pompuloita. Aikaa olisi.



En yhtään ihmettele, jos kanssaihmiset saa musta heikkohermoisen kuvan. Sitäkin olen, myönnettäköön, mut ettei nyt yhtä remonttia kestä. Valittaa vain ja hermot on tuhannen riekaleina. Olen yrittänyt analysoida asiaa itsessäni ja miettinyt tätä rienaavaa asiaa. Miks se tuntuu kohtuuttomalle, kuinka en voi sijoilleni rauhoittua. Olen saanut kokea elämässäni turvattomuutta ja ehkä tämä on flashbäkki johonkin sinne menneeseen. Syvältä tämä kuitenkin kumpuaa ja minä olen sen edessä kädetön. Koti ei ole pelkästää koti. Se on sielusi turvasatama, paikka missä olet suojassa vaanivilta vaaroilta. Rauhasi tyyssija. Enkä mä voi olla kirjoittamatta tästä, koska se helpottaa, kun saa purkaa ulos.



Teille muutaman kukkasen laitan. Kesän tuoksulla ja elämän ihmeellä. Aamuiset uinnit ruiskautan, vesi on vieläkin niin viileetä ettei siellä pysty juoksee. Sopii mulle. Yleensä kesäisin saan vesijuosta luonnon vesissä, mut nyt ei kyllä kykene. Hassua tuokin. Adios!

6 kommenttia:

  1. Onneks nyt on kuiteski jonkumoinen kesä..
    Vois kuvitella että siä mökilläki kummiski kivempi olla :)
    t. positiivista aina etsimässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juups, mä en ole enää niin helteiden ystävä ja ei mua periaatteessa viileet kelit haittaa, mut se kesän tunne on jäänyt jonnekin. Kai se sieltä on tulossa, kunhan asiat tästä lutviutuu. Mökkeily on pikkasen kokenut inflaatioo, kun siellä on aina.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Opin kurssilla käyttää mun makrolinssiä paremmin. Hyvä kurssi :)

      Poista
  3. Ymmärrän tosi hyvin ton että koti liittyy turvattomuuden tunteeseen, tai siis juurikin sen estämiseen. Se on niin perusasia ihmiselle, että kun turvallisuuden tunne viedään, on yhtäkuin matto pois jalkojen alta. Tapahtui se käytännössä missä muodossa vain. Siinä on kuka tahansa ihmeissään ja sietokyky tapissa (kuten myös v-käyrä). Mulle kävi lopulta niin, että jouduin päästämään irti koko koti-käsitteestä. Etsimään 'kodin' muusta lähteestä, kun elämä ruoski riittävän pitkässä putkessa. Ei ole palannut vieläkään, ja toisaalta se on tosi vapauttavaa. Niin kovin, etten enää edes haluaisi palaavan. (Ihme horinoita taas, mutta uskon että sää ymmärrät. :)

    Ja hei, et sä mun mielestä ole valittanut tai ylireagoinut, vaan kertonut asioista juuri sellaisina kuin ne on ❤️ Mikä on mun mielestä kaikista paras tie. Jos patoaa, siitä ei tosiaankaan hyvää seuraa. Nih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä ymmärretään. Olen nyt päässyt kotiin ja jösses, kun tuntuu hyvälle. Ei ole vielä valmista, mutta alkaa jo hahmottua. Mulla ei ole edes sanoja kertomaan, kuinka mahtavaa on, kun paikat alkaa olla järjestyksessä ja on se KOTI fiilis.

      Hyvä ettei ole mennyt liiaksi valituksen puolelle vaikka itsestä tuntuu välillä sille. Tätähän on nyt kestänyt koko tän vuoden, ensin sen vanhan asunnon putkiremppa ja nyt tää. Ei se ihme, jos v-käyrä kiristyy ja pikkasen on ollut hapoilla. Kyl tää tästä!

      Poista