14.5.2017

Te ette saattaisi uskoa

Huh, mikä päivä eilen! Olen saattanut yhden kurssin päätökseen ja mieli on samalla tyytyväinen ja erittäin haikea. Sitä se oli varmasti meillä kaikille, ei selvitty kuivin silmin päätöspäivästä ja lopputöiden palautuksesta. Saimme opettajilta erityismaininnan siitä, kuinka kiva, osallistuva ja intohimoisen hauska ryhmä olemme olleetkaan.

Oli kyllä hienoja duuneja kaikki tyyni. Ihan hillittömän hienoja. Mentiin sieluun niin koskettavasti, että taitaa ihokarvat olla vieläkin pystyssä. Se on aina hieno tunne, kun joku taide-elämys koskettaa. Sen tuntee fyysisesti ja alkaa itkettää. Moni oli mennyt kohti sitä mitä pelkää, pois omalta mukavuusalueelta. Oli uskomatonta minäkuvaa ja surutyöskentelyä. Käytiin läpi pikkuveljen kuolemaa ja kuka voisi vielä väittää, että valokuvalla ei ole terapeuttista vaikutusta. Huh, olin kiitollinen tästä kaikesta ja sain niin paljon myös omaan elämään.

Tätä mää möllään täällä

Välillä seikkailtiin sadun maailmassa, oli punahilkkaa ja sutta. Meidän ryhmällä on onnistuneesti draaman tajua, mennään aika syvissä vesissä mutta samalla saatiin myös hauskaa kuvaa ja nauruakin piisasi. Tämä on ollut yksi elämäni hienoimmista kokemuksista, enkä lähtiessäni ymmärtänyt, kuinka terapeuttista valokuva ja kuvaaminen, sekä koko koulutus minulle olikaan. Jos luoja suo ja hyvin menee, jatkan tästä ensi vuonna syventävillä opinnoilla.

Valmistujaisjuhlat.

Minä onnistuin lopputyössä. Sain hyvää palautetta ja onnistuin välittämään katsojille sen tunteen mitä  hain kuvillani. Se tuntui kyllä hyvälle. Totta hemmetissä se tuntuu hyvälle, jos pystyt koskettamaan toista ihmistä niin, että se herättää hänessä aitoja tunteita ja elämyksiä. Olin niin otettu. Eipä sitä saattaisi uskoa, kuinka vereslihalla sitä onkaan oman työnsä kanssa. Se, että onnistut teknisesti, puhumattakaan siitä, että välität tärkeää viestiä ja saat ihmiset ajattelemaan, on tämän kaiken ydin. Kosketat toisen sielua ja annat hänelle sen mitä itse näet ja koet ympärillä. Katsotaan, jos saan luvan ja tekniikka toimii täällä, voisin laittaa lopputyön myös tänne. Palautteessa tuli ilmi, että lopputyöni on saatettava mahdollisimman monen ihmisen nähtäväksi. Siinä on viesti lähimmäisen rakkaudesta ja aidosta välittämisestä ja toistemme kohtaamisesta.

Aamunvalo

Kuten arvata saattaa, saavuin möksälle aikamoisessa tunnekuohussa. UK oli ostanut vastavalmistuneelle kimpun ruusuja ja korkattiin kuplaputeli. Sauna oli lämpiämässä ja sain purkaa UK:lle tuoreeltaan kaiken kokemani. Pidän sitä erittäin arvokkaana, että kotona on ihminen joka on kiinnostunut tekemisistäni ja haluaa oikeasti jakaa sitä kanssani. Ilta oli lämmin, avoin ja kaunis. Sain löylytettyä pahimmat kuohut ja pistin tulemaan pöperöä pöytään. Sen verta olin poikki ja kaikkeni antanut, että viisut jäi väliin. Painuin koisimaan ja iltarukouksessa kiitin tästä kaikesta. Vaikka elämässä on ollut murhetta, vastoinkäymisiä ja suruakin, niin loppuviimeksi, on se kyllä aika ihanaa. Elämä meinaan. Ihanaa.

6 kommenttia:

  1. Laita ihmeessä, haluamme nähdä lopputyösi kuvitukset! Uskon täydellä varmuudella, että ne on mahtavat.... sanomattakin selvää :-)
    Elämisen mausteiset hetket ovat taas pinnalla. Se minkä vuoksi elämme !
    Paljon onnea tuosta valmistujaisesta ja koko puristuksesta. Ihan katteeksi käy, sillä haluaisin itsekin jonkun virtaa antavan kurssin. Vaikkapa ihan tuon saman ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yesh, jos saan luvan asianomaisilta ja saan tekniikan täällä pelaamaan, niin täällä näette.

      Muurlassa on kivoja kursseja, ja kaiketi muistat kuinka ihana paikka se on. Sinne vaan!

      Poista
  2. Taustaileva lukija onnittelee! Teillä taisi olla kurssilla jotain voimauttavasta valokuvasta? Siis tästä metodista. Suosittelen kirjaa Valokuvan terapeuttinen voima. Huikeita juttuja, miten kuvaamisella, kuvatuksi tulemisella ja kuvatyöskentelyllä voi avata kaikenlaisia lukkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oli yksi viikonloppu ja se oli kyllä tajunnan räjäyttävä. Ja koko kurssi oli yhtä voimaannusta :) Tästä on hyvä jatkaa!

      Poista
  3. Huisisti Onnea valmistuneelle! Vaikka eihän sitä koskaan ole sen paremmin kuvaamisen kuin yhtään minkään muunkaan suhteen valmisvalmis, mutta tästä vaiheesta valmis nyt kumminkin.

    Lopputyö on taatusti mahtava ja sun näköinen. Niinkuin on nää postauksen kuvatkin.

    VastaaPoista
  4. Paljon kiitoksia ja Annukka, suosittelen sulle niin lämpimästi kurssia. Se olis niin sua.

    Joo, valmistunut jatkamaan. Ihan alkutaipaleella ollaan ja hyvä niin. Riittää opittavaa loppuelämäksi :)

    Lopputyö oli koskettava. Se oli sitä mulle ja myös katsojille.

    VastaaPoista