10.2.2017

Pari vinkkiä tasapainoiseen elämään

Huh, kun nukuin raskaasti ja yö kesti taas viistoist minuuttii. Pää tyynyyn ja hetken lepo ja ylös, poks. Nykyään nukun kuoleman rajamailla. Herättyäni ei ole minkään valtakunnan havaintoo yön kulusta. Se on tavallaan pelottavaakin. Hyvä tietysti, että ihminen nukkuu, mut kyllä yleensä olen aina havahdellut yön aikana tajuamaan ympäristön. Nyt ei. Ympäriltä saattaisi mennä seinät ja mää vaan nukkua posotan. Tämä on sikäli outoa, sillä olen ollut hyvin herkkäuninen ja heräillyt siihen kun hiiret pissii.

Pään sisällä vallitsevaan kaaokseen tulee hetken helpotus. Viikonloppuna on taas valokuvakoulua. Se on siitä armollista, että päivät ovat niin intensiteettiä ja innostunutta, että murheet ei käy mielessä. Kun ei ole aikaa ajatella ikäviä, niin niitä ei ole. Menisikö se niin? Miks sitä ei voi tuoda jokaiseen päivään. Ei anna itselle aikaa ajatella. Tämä voi olla käänteentekevä, tieteellinen läpimurto psykologisessa tutkielmassa ihmisen epätoivosta ja masentuneisuudesta. Emme anna aikaa ajatella. Heleppoo kuin heinänteko. Ei tarvita pillereitä, eikä terapiaa. Olen ensimmäinen koekaniini ja pidän itseni liikkeessä ja ajatukset kiireisenä. Palaan testin tuloksista, jahka kerkeän.

Foor juu

Kokiessani itseni tarpeettomaksi ylijäämäksi ja erityisen epäonnistuneeksi elämän eri osa-alueilla, alan purkamaan tätä tunnetta siivoamalla. Se on minulle terapiaa. Eikä se ole mitään kevyttä, pölyhuiskan kanssa hiihtelyä. Ei. Hinkataan pintoja niin, että veri suussa maistuu ja kevyt päivämeikki ja rullakampaus saavat kyytiä. Pesin eilen UK:N roskis/pesuainekaapin. Siinä on jotain kouriintuntuvaa nöyryyttä. Laskeudut lattiapintaan polvillesi, työnnät pääsi paska-astioihin ja annat harjan heilua. Pinttynyt lika saa kyytiä ja samalla voit tehdä hengellistä harjoitusta, oi auta herrani mun. Voi kuinka sitä tunteekaan tyydyttävää tunnetta jätekaapin puhtaista pinnoista ja sen tolulle tuoksahtavasta jälkimainigista. Siinä samalla sielu kevenee, suosittelen kaikenlaisiin ahdistustiloihin ja ylen syöntiin.

Valitin eilen orpouttani ja yksinäisyyden tunnetta. Yhtäkkiseltään ymmärsin, että se saattaa olla myös kiintymystä ja sitä sellaista outoa tunnetta, mitä kutsutaan parisuhteeksi. Suurin pelkoni evakossa on ollut se, et jos alan ahdistuu jatkuvasta yhdessäolosta. Katsokaas, en ole voinut ymmärtää perhe-elämän ihanuuksia. Niitä niin, kun on kymmenen mukulaa, kaksi kissaa, koira ja hamsteri. Ei hetken rauhaa, eikä yksin eloa. Ei ole mua varten. Olenko tullut kotiin, huopatossujen hempeään maailmaan, hyväksyvään yhdessäoloon ja kaik mikä on mun, on myös sun. Veikee tunne. Yks trauma elämässä on seljätetty ja olen valmis. Aika kiva hei...

2 kommenttia:

  1. Lupaan, etten enää (ainakaan kovin montaa kertaa...) palaa niihin persoonallisuustestituloksiin, mutta nyt on vielä pakko. Mulla ei ole sitä kirjaa mukana, mutta yksi (voi olla useampikin) persoonallisuustyyppi (en muista mikä) oli sellainen, jonka stressikäyttäytyminen on siivoamista :). (Mulla meni päinvastoin. Eli kun olen normaalisti järjestelemällinen ja teen asiat lopppuun, niin stressaantuneena alan huolimattomaksi, eikä mistään tule valmista..)

    Ja juu. Meilläkin asuu huhtikuussa -64 syntynyt mieshenkilö, joka on kova poika siivoamaan. Ja just aina nimenomaan ihan täysillä jotain roskiskaappia tai irrotettua vessanpöntönkantta tai lavuaarin hajulukkoja (sillä seurauksella viimeksi, että käänsi kierteet ympäri niin, että kaikki hanasta laskettu vesi päätyi kaappiin, eikä suinkaan putkea pitkin viemäriin.. Eli vähän joutuu aina katsomaan perään ja toppuuttelemaan, jos satun olemaan kotona. Viime perjantaina oli ostanut Lidlistä etikettiä lukematta jotain pesuainetta luullen sen olevan jotain harmitonta Tolua, mutta ei ollut. Oli kloriittia. Tunnistin onneks hajusta ja ehdin hätiin ennenkuin alkoi sillä puunaamaan puupintoja. Ehti kylläkin hinkata teräksisen tiskipöydän laikukkaaksi ja kylppärinkin niin, että vaikka tuuletin niinkauan kuin tarkeni, niin poika sanoi kotiin tullessaan, että "Täällä haisee ihan uimahallille").

    Iloista kuvailua ja kiitos siitä, mitä sanoit edellisen postauksen kommentissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin Annukka! Tämä tunne, kun elämä on levällään ja mistään ei oikein tuu mitään, saa minut voimaan noh, ei nyt niin hyvin. Mutta siivotessani saan edes pienen elämän hallinta tunteen ja tukevan otteen maaperään millä askellan. On pakko siivota ja elämä on taas järjestyksessä. Allekirjoitan stressikäyttäytymisenä, absolyytli. Mut hei, musta olisi kiva olla huolimaton, sellainen oman elämän peppipitkätossu, maailman vahvin homo ;)

      Musta tuntuu, että meillä olisi sun Ukon kans aika paljon yhteistä, muutakin kuin -64. Joka muuten on ehdottoman laadukasta vuosikertaa, vai mitä? Siivoava mies on seksikäs, mulla kuule jo sukat jalassa pyörii :)

      Hah, teillä on sit ihan kotikutoinen uimahalli! Aikaisemmin yksi suosikkituoksuistani oli Tolun ohella, myös kloriitti. Sitäkin saatoin viikkosiivouksessa hiukka hölövätä pesuvesiin. Nykyään ei hajusteyliherkkä voi kloriittia haistella, lähtee taju. Ihanaa viikonloppua sulle ja perheelle! Ukolle erikoisterkut, antaa rätin heiluu vaan!

      Poista