19.1.2017

Muista muistuttaa muistia

Arkinen aamu uudessa elämässäni. Istutaan keittiöpöydän ääressä. UK tossa vastapäätä ja minä tässä, aamurähmät silmissä ja kuolat naamalla. Molemmilla mokat kupissa ja koneet auki. Ei ole työhuonetta. Ei ole. Kyllä se kuulkaa on niin, et jos yhteinen kortteeri saadaan ja löydetään, niin kyllä pitää työhuone olla. Tai mielellään kaks. Molemmille omat. Sopu sijaa antaa, sanotaan ja antaakin, en minä sillä. On vain niin tottunut niihin itsenäisiin aamuhetkiin. Mii, mocca ja mai mac. Ounli.

Kävin eilen himas. Tein tikusta asiaa. Piti muka saada yks tyyny ja yks tärkee paperi. Oon ollut evakossa kolme päivää ja nyt jo piti laukata tarkastaa tilanne. Siellä oli pikku kotini muovitettuna ja raiskattuna rajusti. Ei ollut lattiaa kylppärissä ja veskissä. Mutta siistiä oli silleen. Jos nyt niin voi sanoa. Ehkä sanon asiallista. Kakkapönttö nökötti orpona keskellä olkkaria. Ihan kuin sillä olisi ollut ikävä mun pyllyy. Lohduttelin ja sanoin, hetken kestää ikävää. Vielä minä tulen.

Viivähdin himas ten minits ja mua alkoi het oitis syyhyttää. Siis silleen kummasti kutisee kaulasta ja niskasta. Kädet paukahti kuivaks samointein. Kurkkua kuristi. Sitä siinä niin ihmettelemään ja ymmärsin, että syyllinen on hienon hieno sementtipöly. Vaikka sitä ei ollut näkyvillä, niin tunsin kuinka se kietoi minut saastaiseen syleilyynsä. Mä vaan niin pelkään, että tästä tulee mulle ongelma. Päästyäni taks, joudun pesemään asuntoa vuoden, ennen kuin se kelpaa rinsessan herkälle hipiälle. Ou nou. Tai mää mitään pese. Sehän myydään alta pois, het silleen, kun remppa on ohi.

Vähän värii

Mulla ei oo enää paperikalenterii. Sellaista vanhanaikaista. Luovuin siitä, kun siirryin duunis sähköiseen ajanvarauskalenteriin. Siitä on tullut henkilökohtaisia ongelmia. Mää en ole enää niin kuin kartalla. Olen pahasti pihalla. En tiedä missä mun pitäisi olla, mihin mennä. Paperikalenteri oli mun muisti. Luotin siihen kuin jumala ainokaiseen lapseensa. Vai oliks se jeesus, ihan sama. Enihau, olen missannut yhden lääkäritapaamisen ja tehnyt päällekkäisiä suunnitelmia. Ei hyvä hei. On lippua lappua, sähköistä muistutusta. Elämä on levällään kuin humppilan piian reidet. Eilen oli pakko tehdä helmikuulle yhteenveto. Kauhukseni sain huomata, että jokainen sen viikonloppu on sovittua menoa. Näillä kilometreillä myös sellaiset viikonloput, missä ei ole mittään sovittua, kuuluvat tyydyttävään ja terveyttä edistävään elämän hallintaan. Pitää saada vain olla. Mikä olikaan tämän tarinan opetus. Älä luovu paperikalenterista, sillä se on sun elämäs hallitsija ja muistuttaa muistiasi muistamaan.

P:S Istuin tuossa partsilla. Katsoin maisemaa. Mietin, et mitä outoo tässä on. Yhtäkkii tajusin, et missään ei oo värii. Onks musta tullut värisokee. Silmäilin kokonaisuutta tarkkaan ja löysin kaks väripilkkuu. UK:n auto ( pikkupunainen ja yks sininen kosla parkkipaikalla.) Siinä kaikki. Kaikki muu oli harmaata, mustaa ja inasen lumivalkoista harmaata. Vastapäiset talot ja torpat likaista beeshii ja harmaata. Elämme värittömyydessä, on tää kans. Taidan laittaa pinkin paidan tänään. Ai niin, eihän mul oo täällä. Evakolla on vain mustaa, kas kumma.

2 kommenttia:

  1. Tuon kyllä allekirjoitan! Paperikalenteri rules! Vaikka onkin töissä se sähköinen, ilman paperista kalendaaria en osaisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on varmaan myös pakko ottaa paperinen sellainen taas käyttöön. Ei tästä muuten tuu mittään. Ja siitähän se vuosi lähtee hyvin käyntiin, uuden kalendaarian kanssa :)

      Poista