17.10.2016

Vedetäänkö lonkkaa

Olin tyytyväinen, hetken jopa onnellinen. Pyhäpäivä valkeni hyvis fiiliksissä ja suunniteltu vaellusretki Nuuksion maisemiin näytti onnistuvan myös säiden puolesta. Oltiin liikkeellä jo ennen puolta päivää. Makkarat ja munkkikahvit repussa ja hyvä mieli. Mä vaan niin rakastan metsää, sen tunnelmaa, tuoksua ja ihan kaikkee.  Olin kaivanut repusta kameran ja annon sen laulaa ja juurikin olin UK:lle kerennyt kehaista, kuinka ihanaa meillä on...

Sammaleinen kallion kumpare, kumikengät jalassa ja ajatus siitä, että nyt pitää edetä varovasti. Sillä silmän räpäyksellä meinasin vetää kunnon lipat, mutta sain kuin sainkin pidettyä itseni pystyssä, sillä seurauksella, että kävin kaksinkerroin ja lonkasta kuului mehevä rusaus ja helvetinmoinen kipu. Ensin säikähdin, että nyt se selkä teki viimeisen temppunsa. Mutta lonkka otti pahimman kerran nokkiinsa, enkä päässyt eteen, enkä taakse. Voi sitä vitutuksen määrää.

Siinä tovi seisottiin paikallaan ja mietittiin mitä tehä. Pääsenkö yleensä kävelee vai pitääkö paikalle kutsua apujoukkoja. Pikku hiljaa otin tuntumaa äiti maahan ja UK:ssa roikkumalla päästiin tuskallisen taipaleen jälkeen autolle. Onneksi matkaa oli vain rapiat kilometri, muutoin olisin jäänyt metsään mätänemään. Eihän siinä  muu auttanut, kuin kurvata hospitaalin kautta. Kuvat kertoi, että ei ole murtumaan, thänk kaad! Sen verta tohtori peloitteli, että tänään pitäisi mennä ultrakuvaan ja katsottaisiin, onko jänteet poikki. Sitä siinä sitten illan sairastin, synkkääkin synkemmässä harmituksessa makasin soffalla pillerihumalassa.

Nukuin yön hyvin, ei kipua ja nyt lonkka tuntuu paremmalle. Pystyn varaamaan jalalla ja uskoisin, että mitään ei ole rikki. En viitsi ultraan mennä. Jos jänteet olisi poikki, lonkassa pitäisi olla monttu, mutta mulla on mehevä turvotus. Ja kipu on sen verta hellittänyt, että uskallan tehdä tohtori Netti M. Janhusen diagnoosin - ei rikkipoikki. Paranee pikaisesti ja ensi viikonloppuna otetaan retki jo uusiksi.

Mutta mikä on tarinan opetus? Hillitön ilon hetki ja onnellisuus voi vaihtua sekunnin sadasosassa ankaraan vitutukseen ja hillittömään harmitukseen. Kuinka tulisikaan nauttia joka hetkestä ja elää kuin viimeistä päivää. Onni onnettomuudessa, että ei käynyt pahemmin ja tästä selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Kipu kestää aikansa, mut paikat on ehjänä ja pääsen nyt kävelee. Tietysti, sitä miettii, kun on tätä draaman tajua, että miks tämmöinen kohdalle tuotiin. Otetaan tylysti pois se hetken onnellisuus ja hyvä olo, mitä se tahtoo sanoa, mitä kertoa. Onko näin, että ymmärrä nyt hyvä ihminen, että elämäs on fine. Lopeta turha synkistely ja elä. Huu nous? Laittaa aina miettimään ja hyvä niin.



Nyt kun päästiin valittamaan, niin kerron teille myös yhdenkin raakalaisen huomion elävästä elämästä ja diagnostiikasta. Olen tullut siihen tulokseen, että olen allerginen tälle mun tietokoneelle. Oleskelu koneella aiheuttaa selittämättömiä oireyhtymiä. Silmät kuivuu päähän ( no, se on yleistä juu.) Aina aamuisin aivastelen tässä koneella, naama alkaa kutista ja polttaa, menee punaiseksi. Samoin tuo pumpun tykitys käynnistyy aina tässä aamuhetkessä. Illalla koneen äärellä oltuani yhtään pidempään, minuun iskee sellainen levottoman kropan oireyhtymä. Sama kuin levottomissa jaloissa, mutta mulla koko kropassa. Käännän ja väännän asentoa, eikä missään asennossa ole hyvä olla. Outo levottomuus. Jos olen aamulla koneella 2-3 tuntia, niin takuuvarmasti saan myös päänsärkyä. Mitä tehdä, jättää kone kokonaan? Onko kenelläkään samoja kokemuksia? Voiko mistään olla apua? Voiko mitenkään suojautua ja olla kuitenkin koneella?

Olen herkistynyt muutenkin. Tähän samaan kategoriaan kuuluu tämä helvetillinen hajusteyliherkkyys. Se ei kuulkaa ole leikin asia vaikka sille kuulostaa. Siinä on taas yks kermaperseherkistelijä ja turhan valittaja, ajatellaan helposti. Ken tietää ja tuntee asian, niin voi ymmärtää kuinka hankalaa se voi olla. Viime viikolla menin hissiin, missä oli ollut juurikin yläkerran nuori jantteri aftersheiveineen. Voi perse, meinasin tukehtua hissiin ja sain myös huomata, että pumppu alkoi välittömästi tykittää. Minä, joka työskentelen kampaamossa ja voitte vain kuvitella, sitä hajujen etovaa määrää. Ehkäpä juuri siksi olen herkistynyt oireilemaan. Ei kiva.

Mut joo, nyt pitää lopettaa, että ei tule liikaa oireita. Yleensä lenkki ulkoilmassa auttaa, mutta nyt en pääse sinnekään. On pakko vetää lonkkaa ( hahhahaa! ) ja ottaa relasti tää päivä.  Yritän ymmärtää enkä ymmärrä. Upeaa alkavaa viikkoa. Nauttikaa ja olkaa onnellisia!

2 kommenttia:

  1. No hemmetti!! Mitä sitä nyt piti tommonenkin sattua?? Että varsin menee luontoon nauttimaan ja sen kauneutta ihmettelemään ja siitä saa palkakseen lonksuvan lonkan. Melkoisen epäreilua!

    Ja juu. Ei ole vastaavia kokemuksia koneellaolosta (paitsi ne kuivuvat silmät ja kuumottavat posket), mutta yhtään en kyllä pistä hörhöilyn piikkiin tota mitä kerrot. Jos (tai siis mun näkemyksen mukaan kun) on olemassa sähköyliherkkiä ihmisiä, jotka ei vaan kertakaikkiaan pysty olemaan missään, missä on sähkölaitteita lähimaillakaan, niin kai sitä voi oikeasti saada töllöstäkin oireita. Eihän näitten tuijottelu kaiken järjen mukaan voi olla kenellekään hyväksi. Ja yliherkkä on yliherkkä, eikä muuksi muutu. Mulla se ilmenee siinä, etten kertakaikkiaan kestä mitään äkkinäisiä ääniä tai jatkuvaa taustamelua. Tuntuu, että pää räjähtää.

    Ihan tässä kuule pistää jännittämään, että mitähän tämä meidän Yliherkkien Yhdistys seuraavaksi keksii. Toivottavasti ei mitään, koska alkaa jo olla sitä ei-toivottua eksotiikkaa elämässä riittävästi muutenkin.

    Vedä nyt niin kauan sitä lonkkaa kuin on tarvis. Etkä ala reuhtomaan. Ja ens kerralla sinne reppuun sit jotain muuta kuin makkaraa ja munkkeja. Jos ne olikin vaikka kaiken pahan alku ja juuri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sa se! Se on aika järkky tunne, kun iloisimmiltaan tipahdat itkuiseen harmitukseen. Ja miehän mietin, miksi tämä mulle annettiin, mitä kerrotaan taas.

      Äänet on mullekin myrkkyy nykyään, mut joutuuks tässä oikeesti miettii, että pitää olla pois näistä sähköisistä laitteista. Vaikeaa se on, lähes mahotonta. Joulureissulla ajattelin kokeilla olla mahdollisimman vähän tekemisissä ja katsoa mitä tapahtuu.

      Yrittäjän on duuniin könkättävä. Mennään pikkuhiljaa. Annukka, makkara ja munkki ei voi olla pahan alku ja juuri. Ei voi. Parhaillaan ne pelastaa...

      Poista