Teenkö näin vai toisin päin

Tsau tsau bambinos! Imelä jouluinen kakkujen tuoksu haju myrkyttää aistiani. Nää on niitä, joita paistelen duuniin alvariinsa ja mua niin etoo tää haju. Kakstoistavuotta olen vääntänyt ja himassa on käytännöllisesti katsoen joulu koko ajan ( kesällä en paista, hallelujaa.) Kaneli kakussa on sama kuin joulu hajumaailmaltaan. Siksi en kaiketi enää innostu joulusta, vaan tahdon pois muille maille vierahille.

Sieluni synkkä ja...

...haarakas maisema.

Mää oon ihan solmussa. Pahasti sekaisin omassa elämässä. Takaraivolla tai sitten mitenkin sielussa jäytää oudot ajatukset siitä, mitä sitä voisi elämälleen tehdä. Sen mää vaan tiedän, että jotakin on tehtävä tai hukka perii. Ei tää oo ahistuspuristus, mikä lie. Jälkijättöinen viidenkympin villitys tai joku hormooniherätys. Anna mun taas kaikki kestää. Miks elämä ei voi vaan olla sellaista tasaista putkee, että ei tartteis turhia miettiä, vaan menisi päivästä toiseen niin pitkään, kun monttuun kopsahtaa. Niin miksei? Kyl tää taitaakin olla ahistuspuristus...

Mihin olenkaan matkalla?

Mitä tekis, että tekisi oikein. On niin monta asiaa, jotka vaikuttaa kaikkeen. Kuulostaa niin kliseelle, mutta pitäisi uskaltaa olla rohkea ja ottaa askel tuntemattomaan. Tai paskat, ei se mikään askel ole, vaan kunnon hyppy. Ei se kuulkaa tässä iässä enää ole niin yksinkertaista. Voitteko kuvitella, mä olen alkanut järkeilemään asioita. Tai sitten musta on vain tullut paskahousuluuseri. Pyykkikone piippas. Oli valkopyykki pyörimässä. Otan pois koneesta ja mitä on tapahtunut. Kaikki pyykit ovat menneet yhden pussilakana sisään isoksi sekavaksi möhkäleeksi. Kuin ne silleen? Tää on nyt sit sama, kuin mun mielein. Iso saatanan sekava möhkäle. Pyykitkin vittuilee...

Vai olisiko se sittenkin höyhenen kevyt?

Tein tänään tavoitesuunnitelman. Pikku kätösin piirsin ja kirjuutin kartongille. Vetelin yhtymäviivoja ja ympyröin tärkeitä. Otin asioihin huomioo ja asetin tavoitteita. Unelmia ovat, mut eiks se mee niin, et kun ne piirtää lihaks ja vereks, niin ne alkaa elää ja toteutuu. Puhuttiin asioista UK:oon kans. Mun täytyy myöntää, et mun kelkas on aika vaikee pysyä. Yks päivä mä oon muutamassa espanjaan, toisena päivän musta tulee taiteilija. Joku kerta olen laittamassa pystyyn kahvilaa ja huomenna muutan maalle ja perustan jeesuskommuunin. Ei oo heleppoo itellä, eikä toisen kestää. Ai niin, unohdin, et mähän oon sisustussuunnitelija, runoilija ja valokuvaaja. Hmmm, mitä vielä....

Kyllä lähtee!

Mä oon aloittanut taas terveellisen elämän. Olen vetänyt viikon joka aamu viherpirtelön.  Kaikkee ällö terveellistä. Massu kiittää ja kakka luistaa. Lenkillä ja uimassa olen käynyt joka aamu. Nyt on se paras aika. Kirpakka aamu ja kylmä vesi, mää niin saan energiaa ja olen kuoleman väsynyt. Syksy on just tätä, hillitön halu elää ihmisiks. Tätä kestää abautrallaa hyvä jos jouluun. Sit eletään taas kuin siat jouluseimessä. Mut mikäs, hyvä edes näin. Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää...