Kävin viikolla Anttilassa. Aika spuugi tunnelma. Hyllyt tyhjinä, jotain myytävää joo. Yhtäkkii tajusin, et eihän Anttila voi lopettaa. Suomalaisen elämä. Se on paikka mistä aina on haettu kaikki. Suihkusaippuasta sisustukseen. Mistä mää nyt haen sen kaiken mitä en mistään muualta saanut kuin Anttilasta? Niin mistä, mä en niin jaksa tätä verkkokauppaa....
Jututin myyjiä siinä kassalla ja voitte olla varmoja, että fiilarit ei ollut hirveen korkeella, vaikkakin asiakaspalvelu pelasi loppuun asti. Kaikki ne myyjät kassalla olivat duunissa noin niin kuin viimeistä päivää. Mie sanoin, et tunnelma on kun hautajaisissa. Ja olikin. Annoin peukkuu ja toivoin, et uusi Anttila löytää meidät kaikki.
Anttila kuolemasta selvittyäni kiitän elämää siitä, että saan taas olla täällä yksinkertaisuudessa. Nyt on jo hämärä, syöty nälkään ja juotu enemmän kuin janoon. Olen äärellä vanhan villapaidan, millä on merkitystä ja millä ei? Ihminen tahtoo elää, tulla arvostetuksi. Tanssien, laulaen tai eläen. Ihan sama. Eletään. Ollaan yhessä. Ajattelen vain niitä, jotka jää vaille hoitoa, vaille välittämistä. Kaikilla ei ole unelmiin samaa mahdollisuutta. Me emme voisi jättää toisiamme. Emme. Voisi.
Jahas, nyt on uusi päivä ja just tuossa herättelin. Pulahdus Lähdejärveen oli virkistävä vaikka vesi on mulle vielä snadisti liian lämmin. Unijukka tuli sit ihan varoittamatta ja postaukset jäi laittamatta eetteriin. Mut tästähän on hyvä jatkaa, olen näköjään ollut hyvin sentimentaalisella tuulella. Oon yrittänyt kertoo, että on se hyvä, et meillä on toisemme ja ihminen välittäisi toinen toisestaan. Oikeastaan noita juttuja olen tässä viime aikoina pohdiskellut. Kuinka yksin sitä olisikaan, jos olisi yksin. Onni on ystävät ja läheisrakkaus.
Meillä on ollut UK:oon kanssa mielenkiintoisia keskusteluja elämästä. Miten elää tullakseen tasapainoiseksi itsensä ja ympäröivän elämän kanssa. Mitä ja miten haluaisi olla ja tehdä, että tekisi itselle oikein ja saisi loppuelämänsä elää niin, että voisi katsoa aamulla tyytyväisenä peiliin. Ei, ne ei välttämättä ole helppoja asioita. Tarvitaan aimo annos rohkeutta, uskallusta ja hulluakin heittäytymistä. Tai siis, voihan sitä antaa mennä myös ihan omalla painollaan, mutta sitten ei ole oikeutta valittaa ja pitää olla tyytyväinen siihen mitä elämä tuo tullessaan. Lähtökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että olet periaatteessa itse vastuussa siitä mitä niität, mitä kylvät. Noin niin kuin viljavasti sanottuna.
Ettei tämä päivä lähtisi liian vakavasti liikenteeseen, niin palataan perusasioiden äärelle. Tänään on saunan lauteiden korjauksen vuoro. Nyt on kaikki työkalut käsillä, tarveaineet hankitaan ja ei kun rakentaa. Kyllähän mie nyt yhet saunan lauteet pystyn tekasee, jumangegga. Ennen se oli aina Ukkorähjä, joka meillä hoiti nämä hommat. Mie sain olla rouvana rauhassa ja antaa vain hyviä ohjeita. Nyt on reviiri laajentunut ja yhes otamme tämä laude haasteen vastaan. Eihän sitä tiedä, jos oikein innostumme, niin rakennamme kokonaan uuden saunan tai ainakin talon.
Juupa juu, nyt löpinät sikseen ja eetteri kiinni. UK höpisee taas duunia skaippiin. Laitan meille maittavan ja ravitsevan aamiaisen, se on työmiehen perusta. Aurinko paistattelee puolinaisesti ja ilma on lempeä. Hyvä päivä uusien lauteiden tulla ja syntyä. Adios! Baithiwei, eilen oli upeita pilviä. Ne on vaan niin kauniita, enkä ikinä kyllästy mölläämään niitä. Aivan taivaallista, hyvin taivaallista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti