7.7.2016

Suunnitelmallisesti silleen

Mökillähän ei tapahdu mitään ihmeitä. Eikä kaiketi pidä tapahtuakkaan. Hitaita aamuja, laiskaa löysäilyä ja silleen. Sen verta toiminnallistettiin päivien viemää, että käytiin sienimettäs. Kyllä sieltä kantsusoosin tarpeet irtos, mut vielä ei mainittavasti muuta. Mustikoita kyllä tulee, mut inhoon niiden poimintaa. Ottaa selkään pahasti. Söisin kyllä, jos joku niitä eteen kantaisi. Hyvä marja.

The Kesämaku

Käytiin kylällä kalassa ja kuhafileet lähti illalliselle. Näin saatiin se The Kesämaku, uutta pottuu, kantsuu ja fisuu. Jälkkäriks mansikoita, jotka alkaa olla jo ittensä makusii. Sellainen kesäillan valssi. Ruokailu meni taas hämärän puolelle, mut onks sen niin välii, kun on lomalla. Ja kun syö kevyesti, niin se ei haittaa yöuntakaan. Huomaa, et aikataulut alkaa kääntyä lomaks. Valvoin puoli kahteen. Tässä näin terdellä istuin ja sadetta kuuntelin kynttilöiden valos. Ruokajuomana nautittu viini, sekä muutama saunaolut piti saada laskeutumaan. Olen ottanut tavakseni nauttia pari isoa lasia vettä ja lopettaa alkkomahoolituotteiden nauttimisen hyvissä ajoin ennen maate menoa. Näin välttää sellaisen ikävän ylensyöneen ja juoneen olon aamulla. Hyvä minä.

Tunnelmoin

On aika vilakka. Jo muutaman päivän riepotellut pohjoistuuli saa laittamaan villasta ylle. Kun tuulee, niin silloin meidän mökillä tuulee tuplasti. Tää on nähkääs sellainen tuulinen paikka. Kuumalla sehän on ihanaa, mut näin viileellä taas tupla viilee. Tänään oli tarkoituksissa tehdä retki Tammisaareen, mutta tuossa juurikin ounastelimme, et se saattaapi alkaa vettä rätkii. Silloin ei oo kiva leikkii turistii. Titta poo, ehkä heittäydyn tuonne kammarin puolelle joutavaks. Tai ehkäpä leikimme UK:n kans sitä söderqullan seksipommi ja hänen salainen puutarhurinsa leikkii.

Palaako jossain

Aina tietysti voisi tehdä jotain. Ikkunat on vielä tälle kesälle pesemättä ja tuo yksi ainut vaatekaappi, mikä täällä siis on, kaipaisi järjestävää kättä. Varastonkin voisi siivota ja korjata saunan lauteet. Niin, olisihan sitä tekemistä. Jos siis tekis. Tai sitten jättäis tekemättä. Ainahan sitä voisi suunnitella, että tekis. Tai sit voisi suunnitella sitä, että mitä tekis, jos suunnittelisi sitä mitä tekis. Ja sit huomaisi, et päivä menikin kivasti siinä, et suunnitteli tekevänsä. Ja sit ei enää kerkeiskään tekemään sitä mitä suunnitteli. Mut siitähän nyt ei kannata huolta ottaa. Tekee sen minkä kerkee ja hei, jos ei kerkee, niin jättää tekemättä. Suunnittelee vaan. Että silleen. Nyt alkoi satamaan vettä ja mun näpit on kohmeessa.




2 kommenttia:

  1. Ollaan menossa huomenna mökille. Täytyy toivoa, että olisi hyvät kelit. Lauantaina on Barösund dagen ja silloin on aina kaunista. Pitää myös ilmeisesti käydä tsekkaamssa meidän salaiset kanttarellipaikat, josko saisi ahvenfileille sienisoosia. Meillä on Kalastaja, jolta käydään ostamassa kalat matkalla mökille.
    Niin olisi meilläkin kaikenlaista tekemistä, mutta taitaa mennä viikonloppu seurustella kavereiden kanssa, joten katotaan siirtyykö ikkunoiden pesu ensi kesään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lämpenee, täällä on ollut kylmää ja tuulista. Nyt näyttäisi tulli hieman tyyntyneen.

      Fiskarsin antiikkimarkkinat ovat myös viikonloppuna, sinne siis.

      Kaverit sijalla yksi, minullekin tulee vieras, joten ikkunat ja muut saavat luvan väistyä. Ens kesänä sit, eiks niin ;)

      Poista