24.7.2016

Päivieni joutilaisuus

Pyhäisen aamun hartauteen yhdistetään tämä outo maailmanlopun äänettömyys. Nyt todellakin on niin hiljaista, että tämä on vähintäänkin outoa. Eilen jo tätä ihmettelin, kuumaa, kosteaa ja äänetöntä. Kaikki on jotenkin tahmeeta. Aurinkoa ei ole näkynyt kolmeen päivään, mutta silti on hottis. Hengetön kesähelle. Nyt yksinään hortoileva tiira antaa pienen ääninäytteen. Joku on elossa. Hyvä. Ehkä me emme ole ainoat elolliset maapallolla.

Heräsin yllättäen ajoissa. Nykyään kello kasi on ajoissa, sillä olenhan vetänyt täällä unta palloon lähes poikkeuksetta ysiin kymppiin. Kuka muistaa aikaa, jolloin häiriintynyt ihminen heräsi kolmen ja viiden välillä murehtimaan maailmaa. En mitenkään rienaa, kiitollinen olen ja tiedän kaiken olevan katoavaista. Mutta kovasti piti huutaa ja möykätä viime yö. Tyypit oli taas vainoomassa, ikkunan takana joku tumma ja mun viereen tuli nukkumaan lapsi haudan takaa. Jösses, et mun piti huutaa ja sähistä. Ihan piti ottaa aikalisä kello kolme ja nousta hetkeks ylös. Valo auttaa. Ja UK.

Yks ilta tämmöinen...

Eikä me mihinkään Hankoon selvitty. Se päivä nyt meni siinä haahuillessa, niin tyypillistä täällä. Sitä muka elää noin niin kuin aamua ja sit yhtäkkiä huomaa, et kello onkin jo kolme iltapäivällä. Mittään et oo tehnyt. Korkeintaan tässä istunut ja katsonut ensin oikealla ja sitten vasemmalle ja vielä kerran oikealla. Eihän tuommoinen peli vetele.

...ja toinen ilta tämmöinen.

Käytiin me sienimetsässä. Siellä se vasta kuuma oli. Hupparit niskassa ( huoranperkeleet vainoavat ihmistä, pakko. ) Hikihän siinä tulee. Semmoinen hiki, että valut märkää ja alkaa olla tukala olo. Mutta tattia saatiin kiitettävästi ja UK:oo poimi mustikoita. Metsä on kiva, joskin tähän aikaan vuodesta snadisti ahistava. Syksy pirteillä mettä antaa parastaan.

Etten saisi laiskan paskan mainetta, niin voin vielä kehua retostella, kuinka olenkaan esimerkillisesti vesihölökytellyt lähes evridei. Joskaan en mää enää mitään juoksuvyötä tarvitse. Ihan kellun omilla vyötärörenkailla. Se on sellainen olut täyttöinen kiva. Eikä mitä, mulla on sellainen tunne tai kosketus, et tällä lomalla ei välttämäti ole tullut kymmentä kesäkiloa muutoin niin upealle uumalleni. Pysyy balanssissaan, eikä herra paratkoon, olutta voi nauttia ennen kuin sen on ansainnut. Tää on mun mottoin.

Jahas, se on laitettava paikat kuntoon ja polokastava kaupunkiin. Se olt sit siinä, tämän kesän loma. Hiukka ahistaa, koska tiedän, et hima on kuuma ja hengetön. Aina mökkeilyn jälkeen kaupunkikoti tuntuu ahistavalla ja hapettomalle. Mut siihenkin tottuu, en minä sillä. Eiks tässä nyt pidä vain päättää, että kyllä on vielä kesää jäljellä ja kohta on joulu. Nautitaan nyt vaan...elämästä.

Hah, nyt joku sytytti valot vastarannalle. Elossa! Valoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti