Ripsipiirakka rakkautta

Mökillä parhautta on se, että pääsee sängystä suoraan uimaan. Varsinkin silloin, kun edellinen ilta snadisti kohmeloittaa ruokajuomillaan. Sitä ikään kun raikastuu, elämä kirkastuu ja se, jos nyt saan luvallanne mainita, hienoinen tahmeus, jää sinne järveen ja päivä alkaa kuin alkaakin, levänneenä ja onnellisena olotilastaan.

Ilta antoi taas parastaan. Täällä meillä, paratiisiksi mainittakoon, oli hyvinkin hekumallinen ilta. Sellainen kesäilta. Martta oli laittanut kystä kyllä, olihan meillä syytä juhlaan. Ukkokulta on taas vuoden vanhempi kanttura ja minä tulen lujasti perässä. On aina ihanaa nauttia makujen sinfoniaa kesäillan leppeässä hyväilyssä. Hyvin tehtiin, paljon maukkaita makuja ja väliin aina kilisteltiin. UK oli työn raskaan raataja ja vetäytyi ansaitulle levolle. Martta vielä hämyssä juorusi ystävän kanssa puhelimessa, maailmaa parannettiin ja harvinaisesti meni yli puolen yön. Ei ollut ateriassa moitteen sijaa, erityismaininta menee mansikkaiselle kakulle ja synssärisankarin muistamiselle. Kyllä lahjapaketti aina silloin tällöin on poikaa ja miks ei tyttöäkin.

Saavuttuani piilopirttiimme, alkoi ensimmäisenä terassin esiin kaivaminen keltaisesta siittiökakasta. Jösses sentään, mikä inhotus. Tahtoopi olla vielä sellaista kamaa, että ei ihan kerta pyyhkäisyllä lähde. Säikähdyttävä luonnonilmiö kohtasi meidät, kun astuin mökin rappusia terdelle. Siinä samassa tästä pöydältä pyyhkäisi lentoon pöllö. Kyllä, kookas sellainen ja arvatkaa mitä hän jätti jälkeensä. Hirveet köntsät pöydälle, tuolille, matolle ja seinille. Ei sit ihan mikään pikku läjä, haisevaa pöllön ripuli ihan sitä itteensä. Kiitos vaan. Rätti heilui ahkeraan, ennen kuin pääsi mökiksi asettumaan. Ihmeellinen on luonto, haiseva sano. Ja siittiöiden valtaama.

Kävin taas eilen katsastamassa uusia tilojani. Kuume, ressi ja mikä lie, käynnistää kierroksia muutoinkin sekaisin olevassa pikku päässäni. Mennään taas vuoristorataa niin, että tupeet tuikkii ja tyrät rytkyy. Mää en on yhtään varma kestääks mun mielenterveys tämmöistä. Mut oli hyvä, että kävin, tapaaminen oli uskoa luottava ja sain vahvistuksen siitä, että olen mahdollisesti kaiken sen äärellä, mitä kohti olen menossa. Tai sitten en. Jos olette istuneet vuoristoradassa niin tiedätte, että ylös päästäkseen on myös mentävä alas. Alas ja lujaa.

Päivämme avautuu puoli pilvisenä ja tuulen huuhtomana. Olisiko tänään se päivä, että teemme retken puutarhalle ja haemme kesäkukkaa sulostuttamaan arkemme harmautta. Paitsi, että täällä mökillä elämä on yhtä juhlaa, eikä arjen harmaasta ole hajuakaan. Vai mitä tuumaatte tästä ällölälly lopusta, jos kerron teille, että juuri tuossa kultainen ukkoni toi rakkaalleen karjalanpiirakan. Ihan niin, ripsipiirakalla rakastaa. Voi että. Onpa sulosta.