Puoli kuuta peipposesta

Hei hoi! On taas ollut pikkasen haipakkaa. Tuossa sain yhden sisustussuunnitelman valmiiksi ja se on teetättänyt duunia. Ja suunnittelutyötä tehdään aina aamusta, sinä aikana,  jolloin yleensä kirjoitan. Eli ensin työ sitten huvi. Hassua muutoin tämäkin, et miten on silleen muotoutunut, että kirjoittaa aina aamusta. Meitsi on menevimmillään het aamutuimaan. Jos et aamulla, niin sit se jää.
Nytkin on siis aamu. On lauantaiaamu. Aurinko nostattelee somasti ja kohta starttaan möksälle. Siks varmaan heräsin jo kuudelta. Innoissaan taas.

Hitto, kun oon nukunnut huonosti. Varmaan lisääntynyt valo ja sit tää hemmetin kellojen siirtely sekoittaa pään. Enkäpä muista, milloin olisi joku asia niin vaivannut, että sekin valvoitti. Yks duunijuttu pyöri ikävästi mielessä, että piti ihan valvoa. Ennen muinoin, valvoin paljonkin ja murehdin. Tiiättekö niitä, heräät keskellä yötä ja alat vatvoa asioita, jotka vain tummuu ja mustuvat yön hämärässä. Etkä niille kuitenkaan mitään voi. Olin ajatellut, että olen moisesta päässyt jo eroon. Ei riitä, että päivällä ressaa, vaan yötkin pitää kantaa kaiken maaliman murheet niskassaan. Turhaa ja joutavaa.

Sain taas yksityisopetusta valokuvauksen saralla. Nyt tutustuimme Lightroomin salattuun ja ihmeellisen maailmaan. Voi hitto, kun on intresanttia ja samaan hengen vetoon, vaikeaa ymmärtää ja hallita. Kuvankäsittelyohjelma on lontoon kielellä ja siinäkin omat haasteensa. Haparoivia askelia ottaa hän kohti ymmärrystä ja välillä tulee mieleen, että helpommallakin voisi päästä. Mut eihän se noin mee. Kiinnostus ja innostus on niin valtava, että se pistää yrittää. Olen ilmoittautunut Lightroom-kurssille. Ihan kestää heela daagen. Ja kallis on. Mutta olen taas päättänyt, että miehän sen opin ja avarran mun pientä maalimaa.

Tänään on tulossa kaunis päivä. Tänään tulee kevään lämpöisin päivä. Tänään on hyvä päivä mennä mökille. Ukkokulta jättää armaansa ja lähtee maailmalle. Menee kauas pois, aina kenguruiden kotimaahan. Tullakseen sieltä, on päivän kotosuomes ja lähtee taas. Silloin tie vie aina Kiinaan asti. Ja minä jään rannalle ruikuttaa. Sanan varsinaisessa merkissä. Mökin rannalla ruikutan, kuka mulle avannon hakkaa? Onkohan muuten ranta jo sula? Se on aina jännityksen moument. Ystävättären kanssa lähdemme yhdes, kiva silleen. On taas pitkä talvi takana ja ihminen alkaa sosialisoitua.

Jassoo dy häär, on lyötävä kamoja kasaan ja lähdettävä menemään. Hellä hetki hyvästelyyn ja ei kun menox. Menkää ihmiset ulos, täyttäkää niemet ja notkot, rannan mutkat. Se on kevät ny!