Mennen tullen

Kappas, viikko on taas kallistunut loppupuolelle. Turha edes mainita, että tämä aikajana menee menojaan, ei taho perässä pysyä. Sitä minä vaan tuossa eilen UK:llekin ihmettelin, et miten mulla on nykyään niin paljon kaikkea tekemätöntä hommoo. En saa niin kuin tehtyä tai aika ei riitä tai olen laiska tai saamaton vai mikä siinä oikein mättää? Onks sitä tullut vain niin hitaaks? Ennen muinoin asiat oli pääsääntöisesti hoidossa. Kukat kasteltu, koti siisti, pyykit pesty, hommat noin niin kuin hoidettu. Nyt vaan täytyy sulkea silmiä ja toivoa, että yläkerta armahtaa. Ihmiselle, jolla on näin hirvee suorittamisen tarve, tämä ottaa eritysesti luonnolle, pah. Kelle sitä suorittaa, herra iso herralle vai kenelle? Minä ihan tässä nyt sanon, että jonniin joutavaa on tuommoinen. Suorittaminen.

Toinen asia mistä on niin hirveen kiva ottaa stressiä, on se että ottaa ressiä ressistä. Ymmärrättekö, mitä yritän kertoa? Ei riitä, että ressaa asioita, vaan nyt ressaan jo sitäkin, että ressaan. Kauheen kiva.
Okei, paljon on kaikkea, mutta kun ei se yhtään auta, että aamu neljältä alat niitä suorittaa. Pahentaa vaan. Pumppu on koko viikon vetänyt taas sellaisia kierroksia, että välillä pelottaa, että kohta putuan. Minä kyllä tiedostan tämmöisen turhuuden, mutta minkäs sika kärsälleen voi. Mä niin kuin tajuun, et ota rennommin, ei se maailma siihen kaadu, mut sit ne kierrokset vaan lähtee nousuun ja sit mennään. Voe helevetti, en paremmin sano.

Huomenna on jännä päivä. Menen Lightroom kuvankäsittelykurssille. Jee! Olen enemmän kuin innoissani, mut tietenkin mun pitää myös vähän ressata. Ohjelma on lontoon kielellä, osaavatko hyö opettaa niin, että pysyn kärryillä, enkä tipahda ensimmäisillä metreillä ja näin jään sinne yksin haahuilee. Sellainenkin on tapahtunut ja se on erittäin turhauttavaa. Ihan koko ajan ei voi olla kysymässä, et anteeks mitä tää tarkoitti. Ja kun tiput, niin sit et pysy mukana ja räpläät siellä päivän omiasi, etkä varsinaisesti opi mitään. Stop. Käännetääs tämä ajatusmaailma nyt ihan toiseen suuntaan. Minä pysyn, minä opin ja kykenen!

Hui, vappu tulee. Musta se on ollut aina kiva juhla. Martta on munkit laittanut ja simaakin usein olen viritellyt. Nyt ei laita, ei kaiketi kerkee tai sit on vaan niin saamaton ja hidas. Emäntä sietäisi hävetä. Aatto menee duunin merkeissä, ja se siitä. Vappupäivän mennään tanssiruokalaan nauttimaan seisovaa pöytää ja puhalletaan pilliin tättäräätittijuu. Tulee kuiva atria, maanantaina on suhteellisen toimintapäivä ja siinä ei siedä olla väsy, puhumattakaan huonovointinen.

Ensi viikko onkin sit pätkä sellainen. Painutaan möksälle jo keskiviikkona. Tulee ihanasti pitkä viikendi. Sit voi relaa ja huokaista. Nauttiakin voi. Sit voisi leipoa pullaa. Enpä ole pullaa kaasu-uunissa paistanutkaan, mitähän siitä tulee? No niin, nyt tuli ressi siitäkin. Enkä paista, ostan valmiina. Tai laitan sellaisia puolipakasteita. Ne on niin kuin valmiiksi paistettu, mutta teen vaan taikinan. Oliks niitä niin päin? Ei taida olla juu...