27.2.2016

Suuri puhdistus

Kerkeen tässä ennen duuniin menoa hitusen raapustaa. Sori, näpytellä. Katsokaas, mie olen elänyt senkin ajan, kun ei näpytelty, vaan kirjoitettiin. Onhan tämäkin kirjoittamista, mutta ei silleen käsin. Eihän sitä nykyään osaa edes kirjoittaa, vai oletteko muuten käsin yrittäneet? Käsiala on sellaista haparoivaa varista. Niin katoavat kaikki kansan tärkeät perinteet, eskoseni. Ai, olenko pitänyt päiväkirjaa? Kyllähän niitä oli, missä lienevät? Toivottavasti ei kenenkään luettavissa. Meinaan vaan, että jangsterina oli tuota draaman tajua silleen överisti juu.

Eilen se sit alkoi. Suuri puhdistus. Sain kaiketi jonkun kohtauksen. Vaatekaapit on käyty läpi ja voin kertoa, et kovinkaan monta rättii ei niihin enää jäänyt. Viisi isoa jätesäkkiä lähti Hopeen. En mää mihinkään kirparille jaksa. Hyvään tarkoitukseen menivät ja minä sain hyvän mielen. Sinne niin meni hyvää tavaraa, minä en niitä näköjään pidä, joten menoks vaan. Saatuani tämän ulostuksen tehtyä, oli pakko lähteä viemään ne saman tien. Jos olisin jättänyt viikolle, olisin saattanut tulla katumapäälle ja ottaa puolet takas.

Mut hei, kylläpä tuli avartava olo. Kaapeissa on tyhjää tilaa ja en tiiä, mitä mää siivosin. Omaa elämäänikö? Jotenkin tuli tunne, et nyt kaikki veke, ja uutta puhdasta, raikasta ja fressiä tilalle. Ei, en tarkoita rätei ja lumpuloit. Niitä ei tähän mökkiin enää tule. Tarkoitan lähinnä sellaista psykoloogista vaikutusta. Uusi elämä. Uusi minä. Tai jotain. Vapauttavakin oli tämä tunne. Siinä siivotessani jotenkin hurjistuin ja katsoin ympärilleni, et mitä kaikkee laitankin pois menemään. Hyvä, etten alkanut nakkaa kamaa alas parvekkeelta. Tuli jotenkin hillitön tarve päästä kaikesta eroon.

Sinne mänt
Johtuenko tästä, mut joku outous eilen riivasi. Paluumatkalla Hopesta autoreidio soitti sen ikivanhan Gibson Brothersin Cuba biisin. Väänsin nupit kaakkoon niin lujaa kun läks. Annoin mennä. Muistoistani tulvahti yksi nuoruuteni hillitön kesä. Oltiin ihan kakaroita, mut kuitenkin jo bilettämisen päälle ymmärrettiin. Jotkut himabileet isolla porukalla. Oltiin nuorii ja nättii, niin nuorii, et samalla tajusin jotakin helvetin lopullista ja menetettyä. Ei kuulkaa ollut huolta, eikä häivää ja koko elämä villisti edessä. Kaikki oli mahdollista. Mihin se aika katos, mihin hävisin minä. Mitä on jäänyt jäljelle. Ihan siinä kuulkaa suru tuli puseroon ja itku silmään. Kyllä, mua alkoi itkettää eletty elämä ja mitätön jäljelle jääneisyys. Vanhuuden höperöys iski. Lohduton tunnelma.

Aamupäivän tyhjennysoperaatio jatkui. Keittiön kaapit sai kyytiä, mut siellä ei ollutkaan niin paljon pois heitettävää. Ei edes kymmenen vuotta vanhoja jauhoja. Mut niitäkin pesin ja osan tyhjensin. Seuraavana lähtee astiat. Ja kaikki muut lipaston laatikot. Osaa jo karsin ja muistoja annoin mennä. Mitä noita säästämään. Mulla ei ole jälkikasvua, ei ketään silleen jolle säästää ja tallentaa. Se on parempi tehdä vaan helpoksi niille, jotka joutuvat mun jäämistöä paskalavalle kuskaamaan. Kaupungin työntekijät löytävät sit aikoinaan, sen muumioituneen vanhan miehen yksiöstään. Sit on kato helppo heivaa menneisyyteen, kun ei ole liikaa tavaraa.

Mihin ihminen tarvitsee ylenpalttista tavaramäärää? Mulla on yksi ystävä, jonka elämä mahtuu matkalaukkuihin. Se on toisaalta aika vapauttavaa, ei olla tavaran perään. Siihen en varmasti ihan pysty, sisustuksellisesti muutama hankinta on tärkeä ja kai se koti pitää ihmisellä olla. Mutta mitä siitä jää tai mitä siitä saat, kun maallista mammonaa ympärillesi haalit? Ei mitään jää, etkä mitään mukaasi saa. Raaka totuus ja maallista on elomme täällä vain. Ihanasti draamaa näin aamutuimaan.

4 kommenttia:

  1. Mä niin ihailen sua. Sä teit sen, mistä mä ja muut vain haaveilevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein sen! Tai aloitin sen! Nyt suuri tyhjennys pitäisi laajentaa koskemaan kaikkia kodintavaroita. Suosittelen, tulee hyvä pöhinä :)

      Poista
  2. Mää komppaan Nollavaimoa.
    Hyvin tehty! Ja vaikka olis jälkikasvuakin, niin silti se olis pareen vaan pistää rankalla kädellä turhat menemään. Riesaksi ne vaan olis jälkipolville. Tai sillai ainakin olen itse ajatellut, etten pojille koita mitään täältä mukaan tyrkkiä. Kysyin kyllä, kun kymmenittäin lakanoita sun muita laitoin menemään keräykseen, että onko siellä jotain, mitä haluaisivat itselleen säästettävän. Yhdet legendaariset oli, mutta muut sai mennä ja hyvä niin. Paljon kivempi, että saavat sit itse laitella sellaista kuin tykkäävät, eikä ole rasitteena äiteen vanha kiikkustuoli..

    Mulla on viikon päästä kirppispöytä varattuna ja ahistaa, kun en ole vielä tehnyt itselleni selväksi, mitä kaikkea sinne lähtee. Olisin halunnut etukäteen lajitella ja laittaa valmiiksi, mutta varmaan sitten taas hysteerisesti pengon kaapinperukoita, kun aika koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olit mulle hyvänä esimerkkinä, mä niin muistan kaikki sun tuikkukipot, laajan jouluvalokokoelman ja lautasliinat ;)

      Vaatteet vein Hopelle, mut nyt pitäisi aloittaa kaikesta muusta. Niitä ajattelin yrittää kaupata vuosaari kierrättää sivuilla. Nyt pitää vaan heti jatkaa, ettei tää into lopahda. Onnee kirpparille!

      Poista