Häädetty

Taas täällä. Huomenta. Nyt kun en nuku sokerihumalassa kymmenen tunnin yöunia, niin herään veri öörli. Onko tämä todellista minääni ja alan taas kukkua ennen kukkoa. Eikä tähän aikaan ole muuta tekemistä kuin istahtaa tähän koneelle. Vai olisiko heräämiseen syynä se, että neitseellisessä kammarissani on ruuhkaa. Ukkokulta kuorsasi lahjakkaasti ja olen saanut tökkiä koko aamuyön. Pikku koira aloitti vuhkamisen puol viis. Niin pitkään vuhkasi, et luovutin paikkani ja nostin sänkyyn. Siellä ne nyt yhes kuorsaa molemmat ja minä olen häädetty. Ei ole mulla sijaa tässä majatalossa.

Snadi päänsärky on vihlonut otsalohkoa koko viikon. Nytkin. Onko se vieroitusoiretta ja keho janoaa imelää, maitoa tai jauhoista fuudia. Sokeriahan et voi kokonaan välttää, sitä on salakavalasti piilotettu  sellaisiinkin ruoka-aineisiin, mitä ei kuvitella saattaisi. Kahvia olen nauttinut kaksi kuppia päivässä. Yksi aamulla ja sit iltapäivän cappucino. Tänään ostan kofeiinitonta. Vai voisiko hedari johtua roikkuvista yläluomistani?! Olen pannut viime aikoina merkille, että ajoittain näkökykyni on rajoittunut ja tielle olisi tullut esteitä. On jotenkin vaikea katsoa. Ehanaa, kohta ne roikkuu niin, että kansanterveydellisesti perusteltu luomileikkaus on ajankohtainen. Olen kuullut, että siitä voi saada kelan korvauksen. Meinaan vaan, et kun tarpeeks roikkuu. Mullahan on aina ollut pienet silmät. Jo koulussa mua haukuttiin tihrusilmäks. Hirvee trauma. Josko tässä mennään kirurgille, niin sit tehdäänkin oikein kunnolla katsetta avartava operaatio. Tahtoo tähtisilmät. Ne sellaiset mitä koskaan ei ole ollut ja sit otan vielä uudet ripset. Semmoiset kilometriset ja paksut kuin metriset halot. Oi ko mää oon sit nuorekas ja avarakatseinen.

Ei vapaata vangita voi

Pisuvanat lirisee putkistoissa. Tää on aina niin hassua kuunneltavaa aamutuimaan. Talo on muuten painostavan hiljainen, mut joka puolella kuulostaa olevan pakottava tarve. Naapureiden pinkeät rakot kaipaavat helpotusta ja joka puolella lirisee. Meneeköhän ne takas maate vai alkaako aamukahvin keittoon. Olinko minä ensimmäinen virtsaaja ja omalla lirinällä aiheutin ketjureaktion. Lirinä ja lorinahan käynnistää piipitarpeen. Muistan, kun riparilla yritettiin kusettaa kavereita lorisuttamalla nukkuvan korvan juuressa vettä lasista toiseen. En nyt vaan jaksa muistaa tekiks ne oikeesti alleen? Ei kai.

Rippileiri oli muuten ihanaa aikaa. Se on syöpynyt vahvasti sieluni muistoihin. Mitähän niille kaikille ihmisille kuuluu? Minäkin muka rakastuin leirillä. Jos nyt oikein muistan, niin tyttösen nimi oli Rene. Vähän niin kuin ranskalainen. Tumma hän oli ja jotenkin hassu. En mää oikeesti pystynyt mitään semmoista tuntee. Tiesin jo silloin, et mun sydän sykkii samaa sukupuolta. Mut en mää silloin edes oikein tiennyt mikä on homoseksuaali. Tiesin toki, et itsessä on jotakin outoa, mut et homo. Mikä se niin kuin on.

Hah, se oli varsin reipasta aikaa. Kämppä nro 7 oli se pahojen poikien luola. No joo, meitsi oli tietysti sitä klaania. Harrastettiin yöjuoksua urakalla ja katos perkele, pappi yhytti yksi yö tyttöjen kämpästä koko porukan. Siitäpä nousi niin hirvee poru, et meidät meinattiin pistää pois koko leiriltä. Tehtiin suljettu lippuäänestys ja lopputuleman siellä oli vain yksi  henkilö, joka olisi halunnut meidät veke. Pahat pojat rules.

Joo, tosiaankin pojat kuorsaa tuolla porukalla. En erota kumpi on kumpi. Yhdessä tuumin vetävät hirsiä niin, että kattolamput tärisee. Mua väsyttää, taidan käydä ja tehdä vuoteeni sohvalle. Tähän on tultu. Olen häädetty omassa kotona. Milloinkahan ne laittaa mut ulkoruokintaan?