24.1.2016

Herkkä erityisesti

Kuuntelen kerrostaloni tavallista hiljaisuutta. Koko päivä on ollut sellainen ihanasti pysähtynyt. Normisti vetelisin pitkin seiniä, mutta nyt tämä pysähtyneisyys ja paikallaan olo tuntuu ansaitulle. Kolme päivää matkamessujen ihmishulinassa vaatii veronsa. Varsinkin eilen ihmismassa alkoi tulla jo liian liki ja päälle, että hetkittäin tunsin ahdistuvani. Mie en vaan ole isojen massojen tallaaja. Meidänkin osastolla oli välillä niin paljon porukkaa, että oltiin kuin sillit suolassa ja piti jo poistua omalta tontilta. Ei mahu.

Kaikkinensa messut olivat oikein onnistunut tapahtuma ja olen kiitollinen siitä, että sain olla mukana kokemassa ja tekemässä. Mielenkiintoisia yhteistyöehdotuksia tuli, onks toi oikee sana? Yhteistyö vai onko se yhteystyö, eikä oo. On mikä on, kyllä työ tiiätte, mitä tarkoitan. Enihau, niistä lisää myöhemmin. Varmasti Lemon Deco sai näkyvyyttä ja muutamassa meediassa ollaankin jo nähty. Hei, perjantain HBL:ssä oli isot kuvat Lemon Decon tuotteista, mahtavaa! Ja ei näistä koskaan voi tietää, mitä kaikkea messut vielä poikiikaan. Vaikka sisustaminen ja tuotevalikoimani ei nyt ihan suoranaisesti matkailuun liity, niin aina siellä joku kiinnostunut oli. Hurjasti paljon sain myös kiitosta osaston suunnittelusta. Kylläpä se kivasti lämmitti vanhan raihnaista taitelijasielua.

Messut on nyt messuttu ja kohti uusia seikkailuja. Tänään en ole osastolla töröttämässä, kolme päivää saa luvan riittää. Kohta puoleen pitää mennä purkamaan osastoa. Se oli sit siinä. Mut tämä oli oikein hyvää harjoitusta esim. Habitare messuja ajatellen. Sinne olisi huikeaa päästä osallistumaan, mutta ikävästi siitä saattaa tulla talouspoliittinen selkkaus. Mut katsotaan, eihän sitä koskaan tiedä, millä kompinaatiolla mukana oltaisiin. Jos vaikka joku pyytäisi johonkin tekemään jotakin värikästä ja ihanaa. Ei voi tietää...

Oonks mie aikaisemmin täällä pohdiskellut, tätä nykyään niin muodikasta, erityisherkyyttä? Miehän olen silleen trendisetteri, että kaikki diagnostiikkakin on mulla vaan ajankohtaista ja päivän polttavaa.  Tuossa viikolla sosiaalisessa meediassa oli Härkösen Anna-Leenan mielenkiintoinen juttu tästä niin ajankohtaisesta höpöhöpö-taudista. Suurin osa ihmisistä on varmaan: "Just niin, mitä vielä ne hullut keksiikään." Elekeehän nyt, olen tässä aiheeseen oikein tutustunut ( samalla itseeni ) ja mun on vain pakko todeta, että yhtymäkohtia on ja mikä parasta, ymmärryksen kautta saa jotakin helpotuksen tunnetta sille, et miks on just tämmönen kun on. Miks jotkut asiat on niin vaikeita ja mikä helvetti se tuonne hermojuureen aina ottaa.

Ajatella, mun partsilla kukkii pelarguuniat. Tammikuussa?!

Iän karttuessa, monikin tämmöinen erityispiirre on kasvanut vallitsevaksi ja ne pitää ottaa huomioon. Otetaaks esimerkiksi tämä valo, ääni ja hajuherkkyys. Ei kato, yhtään kestä enää nykyään. Sama on toi sosiaalistentilanteiden pelko tai sanoisinko pakko. Silleen olen kuitenkin jakomielinen, että toisaalta tykkään ja toisaalta en. Tuolla messuillakin sain sen huomata. Mitä enemmän populaa, niin sitä enemmän alkoi ahdistaa. Ja se meteli! Pieninä annoksina ja niin, että sinulla on joku tehtävä joukossa, niin silloin se vielä menettelee. Mutta en vaan voisi tehdä tuollaista työkseni vaikka ihmisten kanssa päivät puleeraankin. Ei toki tuossa mittakaavassa. Mutta ei se ole sitten ihme, että mehut on veks, enkä iltaisin kestä mitään ylimääräistä ärsykettä. Eikä sitä ihminen ( yliherkkä, ) tieten tahtoin ole hankala. Hän vain tuntee tämän elämän joskus erityisen ahdistavaksi. Mikä tässä nyt on parasta, niin oppii ymmärtämään itseä ja se saattaapi auttaa. Toimii niin, että pääsee ärsykkeitä pakoon ja saa olla rauhas. Ei se synti oo.

Voi veikkosella, näitä erityisherkkyyksiä on kaikenlaista. Olenkin jo jonkin aikaa ihmetellyt omia käyttäytymismalleja ja miks musta tuntuu sille, kun musta tuntuu. Eikä aina tunnu niin kivalle. Minua  tuntematon voisi kuvailla, että olen jokseenkin itsevarma, vaikeasti lähestyttävä, hitusen kova tai jotain muuta sellaista. Mut katsokaas, se kaikki onkin vain erityisherkän ihmisen kuori, jonka taakse hän kätkee herkkyytensä. Ei kai tästä muutoin mitään tulisi, koko ajan olisin märehtimässä ja itkee pillaisin. Mä muutoinkin otan ihmisten sanomiset, tunnelmat ja merkitykset liian paljon kovin itteeni. Ne on välillä niin kuin minunkin murheeni ja yöllä niitä sitten selvitän, huudan, laulan, nauran, itken ja kiroan unissani. Eikö jo päivä riittäisi? Ei näköjään.

Enihau, en mitään pois vaihtaisi, en lisäisi, enkä toisi. Voisiko sen jopa sanoa, että kokee myös kaiken kauniin voimallisemmin? Jos noin niin kuin ajatellaan, että noi negaatiotkin on niin ärsykkeellisiä ja rajoitteellisia, niin varmasti kaikki kauniskin on kauniimpaa. Mist mie voin tietää, kun en tunne toisen kokemuspintaa? Juurikin tuossa äskön ihastelin parvekkeelta avautuvaa lumisten puiden veistoksellista kauneutta. Minusta siinä oli jopa jotain pyhää ja ekumeenista. Mitä häh, onks toi ihan normaalia? Oikein kun asiaa mietin, niin erityisherkän ihmisen paras paikka on kesämökki. Siellä tunnen olevani jotenkin vapaa, ihan oma itseni. Siellä ei muuten kauheesti asiat ahista. Luonnon voimallinen ja voimaannuttava voima on läsnä, se hiljaisuus ja muutoinkin mahdollisimman ärsykkeetön ilmapiiri. Siellä on hyvä olla.

Jep, jep. Olihan taas huuhaata. Tuli tuossa mieleeni, että miehän voisin nykyään esitellä itseni moi mie oon janhusmake ja oon erityisherkkä. Takavuosina minusta oli niin kiva järkyttää ihmisiä ja esitellä itseni moi mie oon janhusmake ja oon homoseksuaali. Nykyään tuossa ei ole mitään ihmeellistä, mutta että erityisherkkäihminen. Siinä vasta jotakin.

4 kommenttia:

  1. En ehtinyt messuille, hieman harmitti. Perjantai-ilta töissä ja viikonloppu meni hoitaessa asioita kuntoon ennen Thaimaan reissua.

    Mä niin ymmärrän ton sosiaalisen yliherkkyyden. Mua on alkanut ahdistaa ihmismassat. Kaupoissa en jaksa ollenkaan olla, jossa niissä on hiukkaakaan enempää porukkaa. Alkaa ahdistaa. Saa nähdä miten pärjään Bangkokissa. Pitää yrittää löytää rauhallisia paikkoja. Niitäkin löytyy isoista kaupungeita. Tuli todettua viime kevääänä Singaporessa ja aikoinaan New Yorkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkamessut oli minulle koskaan ensimmäiset. Hyvät messut, ihan kokemisen arvoiset. Mutta messuja tulee ja messuja menee.

      Olen aina ollut huono isoissa massoissa pyörimään, enkä niihin mielellään hankkiudu. Duunijutut ovat tietysti erikseen, mentävä on, kun kutsutaan.

      New York ahista aikoinaan ja päätin, että se on nyt nähty, mutta ei aikaakaan, kun ajattelin, että kyllä sinne vielä pitää päästä. Bangkokki oli taas positiivinen yllätys. Porukkaa on, mutta ihanasti viileet ja siistit ostoshelvetit olivat pakopaikka katujen kuumuudesta. Mahtavaa reissua!

      Poista
  2. Messuilla oli tosiaan popullaa ruuhkaksi asti ja meteli sen mukainen!
    Kyllä metelikin väsyttää!
    Mieti mitä opettajat joutuvat kestämään?? Uh, ei olisi kyllä mun juttu....

    Toivottavasti nuo messut poikivat sinulle jotain uutta ja kivaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se yleinen härdelli ja väentungos on väsyttävä, mutta omalla tavallaan myös ihan jees. Siinä vaiheessa, kun ei pääse eteen, eikä taakse, alkaa ahistaa. Minusta ei olisi koskaan opettajaksi, eikä muuhunkaan missä olisi kiljuvia lapsia, noita estottomia äänijänteitä, nouwei.

      Messut ovat poikineet jo muutamankin työtarjouksen tai siis ehdotelman. Katsotaan mitä niistä tulee, los paleveros tiedossa. Hyvä, että on mielenkiintoa :)

      Poista