Täys elämä täys

Hei hoi ja aikainen huomen! Käydäänkö nyt sen verta kierroksilla, että unijukka on häiriintynyt. Nyt tapahtuu sen verta paljon asioita, että hermoinen järjestelmä ei meinaa pysyä mukana. Ilokseni kuitenkin saan todeta, että olisiko tämä nyt sitä positiivista stressin tynkää. Ikäviä ei kerkeä miettimään, eikä semmoiselle ole tarvetta.

Vuodevaatemallistoni Talvi

Asiat menee putkeen ja putken vierestä. Mutta sellaista on yrittäminen. Uusia mallistoja alkaa tulla lihaksi ja vereksi ja onkin erittäin antoisaa kohdata livenä kaikkea sitä mitä on pikku päässään viime ajat pyöritellyt. Tunne on ihmeellinen, suorastaan hurmoksellinen. Saatuani ensimmäisen vuodevaatemalliston käsiini, ei voi sanoin kuvata sitä tunnetta, että tässä se nyt on. Mun luomus, mun ajatus, mun sydän ja sielu. Puhumattakaan kaikista niistä tekstiileistä, jotka on omin pikku kätösin ja surkastunein aivoin tuottanut tähän kovaan ja kylmään maailmaan. Ei oo itku ollut kaukana. Sellainen ilon pikku pirskahdus. Onnellinen saan olla, että ihanat Riikka Ovaskainen ja Petra Örberg Design Tikistä ovat mallistoni toteuttaneet. Upeaa kotimaista käsityötä.

Mun logo!

Vihdoin sain vuokrattua kaivatun työhuoneen. Himassa ei enää neliöt riitä ja täällä alkaa olla häiritsevä kaaos. Joskin on pitänyt oppia sulkemaan silmät tältä umpioitumiselta, enkä anna sen häiritä. Tämä on nyt väliaikaista vain, sillä työhuoneelle pääsen toivottavasti jo loppuviikosta. Piti päästä jo eilen, mutta avainten kanssa on ongelmaa. Mur, mur murisen, sillä se oli ikävä takapakki. Tällä nimenomaisella hetkellä joka ikinen päivä on tarpeellinen, sillä tehtävää tulevaan Kotosalla näyttelyyn on vielä huru mykke. Kaikki ei mene aina niin kuin, tiedätte missä, mutta en anna verenpaineeni nousta. Olen yläpuolella sen. Viileä ja rauhallinen. Hah!

Sateenkaaren tuolla puolen 

Väristä maailmaa

Elämä on täys kaikkee. Se on kyllä kiva. Jotensakin hassu tunne. Yhtäkkiä tarpeellista tekemistä on enemmän kuin kellossa tunteja. Minulla, joka olin jo aloittanut laskeutumisen tarpeettomuuteen ja tekemättömyyteen. En sano, että eläköitymiseen, mutta jotain sen suuntaista, että tässä enää mitään, missään, milloinkaan mitään minä mitään koskaan ja niin pois päin. Ei tässä nyt mitään enää viitsi. Niin heittää elämä häränpyllyä ja kanan kotkotuksia. Tunnen virtaa suonissa vai onko se vaan kovaa kolestroolia.  Ihan sama, mie oon elossa. Vahvasti ja hyvin. Jos käyn erittelemään tunnetta, niin nyt ei puhuta mielenterveydestä. Tämä tämmöinen on jotakin muuta. Sellaista perustavaa laatua olevaa tarpeellisuutta, tärkeyttä, tekemistä ja oman itsensä luomista toteutuksen kautta. Ihan sellaista peruskauraa ellei peräti huttua. Tiesittekö muuten, että oppimalla uutta, selvittämällä asioita ja kohtaamalla haasteita, sekä ongelmallisia tilanteita ihminen palaa juurilleen. Kohtaa itsessä sen kivikautisen saalistajan ja jokainen päivä voi olla pieni selviytymistarina. Jokainen päivä on pieni palkinto ja saa tuntea tehneensä sen eteen jotain. Ansaitsee sen. Sietämättömän olemisen keveyden.

P:S Tuotteista lisää Lemon Deco blogin puolella.

Työn järjestäytynyttä omaksuntaa

Hei hoi, viikko taas hurahti! Erityisesti toi viikonloppu. Onks se hyvä tunne, kun on sellainen olo, että aika ei riitä. Tai kyllähän se riittää, mutta ei kerkee tekemään kaikkea sitä mitä päivään olisi noin niin kuin demostroinut.  Noh, ainakaan ei käy elämä tylsäksi.

Eilen reenasin uutta kameraa ja otimma tietotekniikkaa haltuun. Tämä kaivo on pohjaton. Sinne saa oppia kaataa ämpäri tolkulla, eikä pohja ole edes peitossa. Mutta olen hyljännyt muutosvastarinnan ja ammennan opista iloa. Oppimisen iloa. Uusi kamera pitää sisällään sellaisia saloja, että sitä on kurssitettava enemmänkin. Mikä tulee tietotekniikkaan, niin jostakin kumman syystä koneeni tekee taas jotakin ihmeellisyyksiä. Onkohan näillä koneilla tunteet? Josko tää otti jostakin eilen nokkiinsa ja nyt temppuilee? Mistä näistä tietää. Täytyy tänään hiukka hyväillä. Mii änd mai Mäk.

Murskattu

Perjantaina käytiin Perniöstä noutamassa ostetut kalusteet. Mukaan tarttui pientä kivaa. Mun olisi saatava työhuone. Sellainen tila missä voisi duunailla rauhassa. Himassa ei pysty, sen verta sotkusta hommaa. Jos joku tietää vuokrattavasta tilasta, niin vinkkejä otetaan ilolla vastaan. Suht edukas pitäisi olla, ei ihan jorpakossa ja sellainen tila, jossa ei tartte ihan jokaista maalin roisketta säikähtää.

Aina näläkä ja koko ajan jano

Viikonloppuna tehtiin kalkyylit ja työlukkari. Tuotteilla on nyt hinnat ja mulla järjestelmä, mistä näkee heti, mitä pitää tehdä ja mitä on jo tehty. Ukkokulta handlaa tämmöiset hommat ja ymmärränkin niiden olevan tuikitarpeelliset. Ja mikäs, mukava sellaisia on yhes vääntää. On niin kuin kartalla. Välillä saattaa tulla sellainen paniikin omainen tunnetila, et ei kerkee, ei pysty, voi kauhiaa kuin mää selviän. Mutta, tehtyäni lukujärjestyksen omaisen to do listan, rauhotuin ja ymmärsin, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Sinne ne niin loksahtivat päivien täytteeksi. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vai mitä?

Jebe jee, nyt blogin päivittämiseen käytetty aika on täytetty. Siirryn tehtävä kaksi kimppuun. Ja se on selvitä työtila. Eikun luuri kouraan ja nenä kiinni nettiin.  Ulkona on kaunis ilma, en anna sen hämätä. Ulkoilun aika on myöhemmin. Energisen ihanaa viikkoa jokaiselle!

Kotosalla ollaan!

Tässä se nyt on! Tätä olen ahkeroinut viime ajat. Minulle malliston lanseeraus ja kaikki tuotteet näkee ensimmäistä kertaa päivänvalon. Jännittää, totta kai, mutta samalla on hyvä pöhinä. Tervetuloa käymään. Kotosalla ollaan!

Täydellinen säröily

Viikko vierähti taas niin ettei tajunnutkaan. Hitokseen moista vauhtia. Kaiketi se menee niin, kun on mielekästä tekemistä, niin aika puhaltaa siivillä. Hyvä niin, mut kiire tulee elämässä. Olen nauttinut näistä syksyn kuulakkaista keleistä ja aurinkoisista aamuista. Eletään parasta vuoden aikaa.

Eilen käytiin päiväseltään laittamassa mökki lopullisesti teloillensa. Laituri ylös ja pumppu talvilevolle. Siinä on aina oma fiiliksensä, se on kesä ja kausi todellakin ohi. Ja ei mua haittaa, nyt on taas citielämän vuoro. Ja siks toiseks, nyt on kaikennäköistä hommaa täälläkin.

Mitäs tässä on ollut? Vähän hermostuttaa. Jos ja kun en hallitse asioita tai ne eivät suju, niin tää alkaa hermoilla. Kaikki pitäisi aina mennä silleen soljuvasti. Pah. Ei kaikki voi mennä niin, yrittää ymmärtää hän. Hermostumisesta saattaa taas tulla stressi ja sitä pitää ihmisen välttää. Sellaista joutavaa stressiä. On sitä olemassa hyvääkin ja tuntemisen arvoista.

Läiskistä vaan!

Sain vihdoin uuden kameran. Se on hieno ja järeä. On mun työväline jatkossa, toivottavasti ahkerasti. Mut on vaan niin hieno, että en hallitse käyttöä. Ajattelin sen olevan samanmoinen kuin edeltäjänsä, siitä noin vaan otan haltuun. Ei ole, on sen verta pro, että ei jymmärrä. Käyttökoulutusta tarvitaan kipeästi ja sehän pitäisi saada nyt heti. Tarkoitan nyt HETI! Järkyttävä halu päästä fotoilee uudella hermostuttaa ja tekee levottomaksi. Yritän rauhoittua vaikka en rauhoitu. En ennen kuin homma on hanskassa.

Sisustusvalaisimien kanssa on myös pähkäiltävää. Uusi sähkötekniikka ei olekaan ihan niin yksinkertainen vaihdettava. Tapasin viime viikolla sähkäriä ja heille tuo teknisyys on varmasti pala kakkua. En nyt menettänyt hermojani ja yritänkin tehdä asian kanssa sinut ja suunnitelman. Toivottavasti kaivattua apua on tulossa. Joskus on vain myönnettävä, että nyt ei onnistu. Hermoon se ottaa, mutta olen tässä oppinut, että katsotaan asiaa vaihtoehtoiselta kannalta. Kuinka tästä eteenpäin? Mitä voidaan tehdä asian selvittämiseksi? Kaikki järjestyy, tavalla tai toisella.

Täydellisyyskään ei ole täydellistä, jos siinä ei ole särmää antavia epäkohtia, ajattelen. Mistä tietää saavuttaneensa jotakin, jos ei kohtaa vastoinkäymisiä. Niiden selvittämisestä tulee se palkinto ja tunne siitä, että mä tein sen! Mä selviän! Kysyin ( tai ajattelin ääneen ) Ukkokullalta, että olenko oikeasti niin tyhmä vai puuttuuko mun aivoista joku osa, joka käsittelee esimerkillisesti teknistä osaamista. Voiko se olla niin? Olen kokija ja käsillä tekijä ja joskus mun on vain niin vaikeaa ymmärtää asioita. Eiks elämä ole oppimista varten? Kyllä se tieto minunkin päähän menee, kun tarpeeksi kauan takoo. Ja jos ei muuten, niin pannaan lekalla paukuttaen. En luovuta.

Ih liibe dih

Käytiin lauantaina vintage -ja retromessuilla. Olin odottanut enemmän huonekalu -ja valaisinosastoa. Silleen snadi pettymys. Paljon oli kaikkea ja kivahan se oli kierrellä ja katsoa. Löysin himaan saksalaisen peltilaatikon. Siitä tuli leipälaatikko. Olen vallan ihastunut tuollaiseen rouheaan ja kulutettuun pintastruktuuriin. Sopivassa suhteessa antaa jännittävän tatsin atmosfääriin.

Ou jees, se on taas viikko aluillaan. Nykyään jokainen viikko on uuden mahdollisuuden alku. Ei ole kyllästynyttä pakkopullaa ja mitään sanomattomuutta. Tästä se taas lähtee tämäkin viikko! Hyvää sellaista jokaiselle ja muistakaa, ollakseen täydellinen hyväksytään säröily. Häröilystä nyt puhumattakaan. Tsau!

Viikko läks

Viikendi hurahti taas. Oli kiva sellainen. Lauantain juhlat sujui meille tyypillisesti, rauhallisen mukavasti. Ukkokulta oli varannut pöydän ravintola Emosta. Sopiva mesta juhlia ykkösiä, ei liikaa meteliä ja ruoka hyvää, eikä palvelussa ollut moitteen sijaa. Annoin lahjan jo ennen lähtöä, olin niin tylsä. UK sen sijaan oli käyttänyt mielikuvitustaan ja yllätti minut illallisella. Lahja oli hauskasti sidottu tehtävään. Ensin tuli kirjekuori, jossa oli kopioituna business english kirjan kansi. Mää olin hetken, et mää saan jonkun kielikurssin. Sit tuli London opas. Ja sit tuli matkaliput. Lähdetään yhes joulukuussa Londoniin. Nyt opetellaan kieltä ja sit mennään käytäntöön. Kiva idea. Olin häpi.

Ruokailun jälkeen käytiin katsastamassa uusi clubi. Nuoria ja nättiä oli täynnä. Meitä jo haukotuttamaan. En antanut periksi ja vielä kurvattiin yhteenkin tanssiruokalaan. Tahtoi parketille ja pääsinkin hetken humppaamaan. Mää niin tykkään tanssahdella. Eikä ilta ole oikea juhla, jos ei parketille pääse.

Emon sylis

Mut eihän sitä enää pilkkuun jaksa. Himas oltiin jo kahden jälkeen. Ilta oli kiva, mutta voi hyvät hyssykät sitä väsymyksen määrää sunnuntaina. Ihan otin paritkin päikkärit ja viime yönä yheksän tunnin yöunet. Sen tästä saa, kun ei enää valvo. Pieni poikkeama normiin, niin jopa on seuraavana päivänä poikki. Mut sandei oli kivasti laiska. Käytiin me lenkilläkin, käveltiin kaivarin kautta punavuoreen pitsalle. Rankka reeni, naurettiin.

Muistomerkki kaivaris

Viime yönä näin painajaisia mallistosta. Sitähän tällä hetkellä loukutetaan kutoa Karkkilassa. Mut mitä olikaan tapahtunut. Olen tietysti ohjeistanut kutojat tekemään mallit suunnitelmani pohjalta. Eipä vain tieto ollut mennyt perille. Kuteet oli sotkettu miten sattuu ja mä olin asiallisen raivona. Kerroin, että en hyväksy työn jälkeä ja teillähän oli selkeät ohjeet. Yksi kudotuista matoista hajosi käsiin ja mä yritin kovasti hillitä suunnatonta raivoa. Huh, nyt alkaa tämä työskentely alitajunnassa.

Se on syksy

Uusi Maccini on ihana! Kuinka voikaan olla onnellinen materiasta. Ei saisi kaiketi, mut kun on. Nopeus vanhaan on kouriintuva. Mikä tässä on tyhmää, niin kuinka sitä ihmisen lapsi sopeutuu huonoihin työskentely ominaisuuksiin. Teen paljon koneella ja voin jopa sanoa, että päivässä meni eräskin hetki vain siihen, että odottaa koneen lataamista. Se on huutava vääryys, nyt ymmärtää. Kaikkeen ei pidä sopeutua. Tällä viikolla saan mahdollisesti uuden kameran. Siinä sama juttu. Välineet tehdä ja toteuttaa pitää olla kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitollisena kiittää hän.

Autopesus. Kuva sisältä ulos.

Nyt täytyy aloittaa duunit. Tämä luterilainen työmoraali on vähintäänkin hassu. Työn kuva on muuttunut ja kaikki on nyt itsensä hallinnassa. Joko teet tai olet tekemättä. Sitä saattaa tuntea huonoa omaatuntoa jopa sunnuntaina. Koko ajan pitäis tehdä uuden yrityksen eteen jotakin, muutoin hukka perii. Pikku päässä pyörii koko ajan mitä pitää tehdä. Tai voisiko kuitenkin todeta, että mitä haluaa tehdä. Siitähän ei ole kysymys, että mikään on pakko. Nou wei, tämä on siunaus, että saa tehdä. Tarkkana pitää olla siitä, että ei polta itseä liikaa. Voiko niin käydä, jos tekee itselle mielekästä. Juuri nyt työn alla yksi kampaamon ja yksityishiman sisustus. Ajatuksissa pyörii myös mielenkiintoinen mahdollinen messuosaston suunnitelma. Tässä työssä ajatusmaailmallinen suunnittelu on iso osa työnkuvaa. Eikä sitä edes oikein tajua, että tekee samalla duunia. Hirveesti kovasti ideat risteilee päässä ja fyysinen tekeminen onkin sitten pieni osa tekemistä. Rytmitys on tärkeä. Itselle aamut ovat ehdottomasti luovinta aikaa. Välillä pitää taukoja ja tekee jotain ihan muuta. Sopivasti kaikkee. Sitä täytyy harjoittaa vielä.

Mää niin en tykkää maijavilkkumaan kissavideoista. Helvetti, nytkin se tunkee reidiosta ja jää mun korvaan matoilemaan. Mene pois!

Vuosikierto kohillaan

Istun työhuoneeni työpöytäni ääressä. Nenäni edessä on karhean uusi Mac. Tuliterä ja minä olen onnellinen. Eilen asennettiin uusi perheenjäsen. Minulle nykyään tuikitarpeellinen työväline. Tunnen itseni niin pro. Näyttö on 21 tuumaa ja nyt näkee kuvissa pienemmätkin yksityiskohdat. Vanha, hyvin palvellut, oli jo tullut tiensä päähän. Sen kanssa tekeminen alkoi olla jo tuskallisen hidasta. Oisko ihan äsken uskonut, että niin vain minullekin tärkeä työväline on tietotekniikka. Aika iso osa uuden yrityksen asioista tapahtuu täällä. Kai se tämäkin on yhden sortin käsityöläisyyttä. On se.

Ihmisen pitää muuttaa käsityksiään. Otin haltuun autoilun ja voitin pelkoni. Nyt haluan ottaa haltuun tietotekniikan. Perehdyn, käytän ja opiskelen. Yksi haltuun otettavista elämän osa-alueista on myös englesmannin kieli. Sitäkin pelkään. Kyllä se tuolla jossain on, mutta sen ulostuottaminen on pelko. Sama kuin autoilu. Sitäkin tulen tarvitsemaan Japanian markkinoilla. Sovittiin Ukkokullan kanssa, että alamme spiikkaamaan englesmannia ja katso, pelko väistyy ja hän puhuu. Eiks oo kauheen yksinkertaista? Mai neim is Maruzello...

Kauheen mielenkiintoinen viikko taas takana. Palasin salonkiin ja sain huomata, että aivan kuin ei olisi poissa ollutkaan. Hyvin läks. Kiire oli vai minäkö hidastettu versio. Ehkä vähän tahmea. Nyt uuden yrityksen kaikki osa-alueet ovat käynnistyneet ja käynnistymässä. Firman feisbuuk sivut on nyt avattu. Käy kurkkaamassa hakusanalla Lemon Deco. Sieltä voi aistia tulevaa. Mallistoja täytellään sitä mukaa, kun tavaraa saadaan. Kotisivut ja nettikauppa toivottavasti aukeaa myös muutaman viikon sisällä.

Mai njuu laav

Rakastan elämää ja olen kaikesta kiitollinen. En nyt just muista, että kerkesinkö jo mainita, että olen saanut mikrotukihenkilön. Hänen kanssaan ollaan ahkeroitu ja olenkin saanut korvaamatonta apua. Itse olisin ollut asian kanssa aika hakusessa ja siksipä kiitänkin elämää siitä, että opastavan enkelin tielleni järjesti. On aika monta asiaa mitä tulee huomioida, kun nettisivua ja kauppaa pystyyn laitetaan. Samalla se on äärimmäisen mielenkiintoista ja kaikki todellakin alkaa elää omaa elämäänsä.

Päiväni ovat täytetty. Olen täyteläisesti työllistetty ja saan tehdä sellaisia asioita joita rakastan. Mä vaan en voi lakata ihmettelemästä, että kuinka tässä kävi näin kivasti? Sori, jos tätä toistan, mutta on tämä elämää suurempi asia. Vielä, kun saadaan uusi yrittäminen tuottamaan tulosta, niin voin olla rauhaisin mielin. Uskaltaako edes ääneen sanoa, mutta mulla on hyvä kutina. Se voi olla harhaa, mutta jo nyt, onnistun tai en, niin olen saanut jo paljon. Olen ymmärtänyt, että yrittämällä, tekemällä ja rohkeudella voit saada aikaan mitä tahansa. No niin, nyt alkaa olla jo paatosta...

Meillä on tänään juhlat! Eikä mitkä tahansa kekkerit. Ukkokulta ja minä ollaan oltu 4.10 tasan vuosi yhes. Huh, miten vuosi voikaan mennä vauhdilla! Parisuhe on saavuttanut sen ihanaisen arjen tuntuman. Se semmoinen vieraskoreus on poistunut ja paukkuvapaita ollaan. Tai no, mie oon, mut UK on sivistynyt, eikä paukuttele julkisesti. Mennään illalla ulkoruokintaan ja sen jälkeen diskoilemaan uuteen heteroystävälliseen homoravintolaan. Ostin uudet vermeetkin iltaa varten, haluan olla nättinä ykkösvuosipäivänämme.  Minulla on UK:lle lahja, onkohan se jotenkin vihjaileva? Kotimaista käsityötä oleva taottu hopia sormus nimettömään. Ihan ojennan sen skumppalasiin kätkettynä ( niin kuin leffois. ) Oon ihan silleen et niin ku vink vink ja tietysti hän juo ja tukehtuu sormukseen. Hirvee härdelli ja minusta tulee syntymätön leski. No joo, ehkä on paree antaa lahja ihan normisti. Mut hei, tekisinkö sen kuitenkin niin romanttisesti, että annan sen ravintolan pöydässä. Siinä on meinaa kaunis paketti ja hillitön ruusuke. Hmmm, mihis mää saan se piilotettua. Käsveska täytynee ottaa mukaan. Olishan se sit niin kiva, kun naapuri pöydästä katsoisivat ja jännäisivät mikä siellä on? Sormus! Apua! Meinaaks noi homot naimisiin? Onks toi niin kuin kosinta tai jotain. Ihanasti draamaa ja framilla oloa... Rakastan, rakastan.