27.10.2015

Täys elämä täys

Hei hoi ja aikainen huomen! Käydäänkö nyt sen verta kierroksilla, että unijukka on häiriintynyt. Nyt tapahtuu sen verta paljon asioita, että hermoinen järjestelmä ei meinaa pysyä mukana. Ilokseni kuitenkin saan todeta, että olisiko tämä nyt sitä positiivista stressin tynkää. Ikäviä ei kerkeä miettimään, eikä semmoiselle ole tarvetta.

Vuodevaatemallistoni Talvi
Asiat menee putkeen ja putken vierestä. Mutta sellaista on yrittäminen. Uusia mallistoja alkaa tulla lihaksi ja vereksi ja onkin erittäin antoisaa kohdata livenä kaikkea sitä mitä on pikku päässään viime ajat pyöritellyt. Tunne on ihmeellinen, suorastaan hurmoksellinen. Saatuani ensimmäisen vuodevaatemalliston käsiini, ei voi sanoin kuvata sitä tunnetta, että tässä se nyt on. Mun luomus, mun ajatus, mun sydän ja sielu. Puhumattakaan kaikista niistä tekstiileistä, jotka on omin pikku kätösin ja surkastunein aivoin tuottanut tähän kovaan ja kylmään maailmaan. Ei oo itku ollut kaukana. Sellainen ilon pikku pirskahdus. Onnellinen saan olla, että ihanat Riikka Ovaskainen ja Petra Örberg Design Tikistä ovat mallistoni toteuttaneet. Upeaa kotimaista käsityötä.

Mun logo!
Vihdoin sain vuokrattua kaivatun työhuoneen. Himassa ei enää neliöt riitä ja täällä alkaa olla häiritsevä kaaos. Joskin on pitänyt oppia sulkemaan silmät tältä umpioitumiselta, enkä anna sen häiritä. Tämä on nyt väliaikaista vain, sillä työhuoneelle pääsen toivottavasti jo loppuviikosta. Piti päästä jo eilen, mutta avainten kanssa on ongelmaa. Mur, mur murisen, sillä se oli ikävä takapakki. Tällä nimenomaisella hetkellä joka ikinen päivä on tarpeellinen, sillä tehtävää tulevaan Kotosalla näyttelyyn on vielä huru mykke. Kaikki ei mene aina niin kuin, tiedätte missä, mutta en anna verenpaineeni nousta. Olen yläpuolella sen. Viileä ja rauhallinen. Hah!

Sateenkaaren tuolla puolen 

Väristä maailmaa

Elämä on täys kaikkee. Se on kyllä kiva. Jotensakin hassu tunne. Yhtäkkiä tarpeellista tekemistä on enemmän kuin kellossa tunteja. Minulla, joka olin jo aloittanut laskeutumisen tarpeettomuuteen ja tekemättömyyteen. En sano, että eläköitymiseen, mutta jotain sen suuntaista, että tässä enää mitään, missään, milloinkaan mitään minä mitään koskaan ja niin pois päin. Ei tässä nyt mitään enää viitsi. Niin heittää elämä häränpyllyä ja kanan kotkotuksia. Tunnen virtaa suonissa vai onko se vaan kovaa kolestroolia.  Ihan sama, mie oon elossa. Vahvasti ja hyvin. Jos käyn erittelemään tunnetta, niin nyt ei puhuta mielenterveydestä. Tämä tämmöinen on jotakin muuta. Sellaista perustavaa laatua olevaa tarpeellisuutta, tärkeyttä, tekemistä ja oman itsensä luomista toteutuksen kautta. Ihan sellaista peruskauraa ellei peräti huttua. Tiesittekö muuten, että oppimalla uutta, selvittämällä asioita ja kohtaamalla haasteita, sekä ongelmallisia tilanteita ihminen palaa juurilleen. Kohtaa itsessä sen kivikautisen saalistajan ja jokainen päivä voi olla pieni selviytymistarina. Jokainen päivä on pieni palkinto ja saa tuntea tehneensä sen eteen jotain. Ansaitsee sen. Sietämättömän olemisen keveyden.

P:S Tuotteista lisää Lemon Deco blogin puolella.


2 kommenttia:

  1. Ihana teksti! Kolahti muhun kuin kova kolesteroli :D

    PS. Talvikuosin lakanoista ihan huokuu sellainen viileys, tai peräti kylmyys, joka kesähelteillä viilentäis ihanasti. Ja talvella taas vois kesäkuosit kaivaa kaapista lämmittämään ja tuomaan toivoa kylmyyden ja pimeyden keskelle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolahti kuin kolestroli :) Elämä on siitä mahtava, että se antaa ihmiselle pohdittavaa matkansa varrella. Osansa ottaa, samalla myös antaa. Kauhun tasapaino.

      Toi on muuten hyvä, kesähelteillä voi jäähdytellä pakkasen paukkeessa. Omassa sängyssä :)

      Poista