Täydellinen säröily

Viikko vierähti taas niin ettei tajunnutkaan. Hitokseen moista vauhtia. Kaiketi se menee niin, kun on mielekästä tekemistä, niin aika puhaltaa siivillä. Hyvä niin, mut kiire tulee elämässä. Olen nauttinut näistä syksyn kuulakkaista keleistä ja aurinkoisista aamuista. Eletään parasta vuoden aikaa.

Eilen käytiin päiväseltään laittamassa mökki lopullisesti teloillensa. Laituri ylös ja pumppu talvilevolle. Siinä on aina oma fiiliksensä, se on kesä ja kausi todellakin ohi. Ja ei mua haittaa, nyt on taas citielämän vuoro. Ja siks toiseks, nyt on kaikennäköistä hommaa täälläkin.

Mitäs tässä on ollut? Vähän hermostuttaa. Jos ja kun en hallitse asioita tai ne eivät suju, niin tää alkaa hermoilla. Kaikki pitäisi aina mennä silleen soljuvasti. Pah. Ei kaikki voi mennä niin, yrittää ymmärtää hän. Hermostumisesta saattaa taas tulla stressi ja sitä pitää ihmisen välttää. Sellaista joutavaa stressiä. On sitä olemassa hyvääkin ja tuntemisen arvoista.

Läiskistä vaan!

Sain vihdoin uuden kameran. Se on hieno ja järeä. On mun työväline jatkossa, toivottavasti ahkerasti. Mut on vaan niin hieno, että en hallitse käyttöä. Ajattelin sen olevan samanmoinen kuin edeltäjänsä, siitä noin vaan otan haltuun. Ei ole, on sen verta pro, että ei jymmärrä. Käyttökoulutusta tarvitaan kipeästi ja sehän pitäisi saada nyt heti. Tarkoitan nyt HETI! Järkyttävä halu päästä fotoilee uudella hermostuttaa ja tekee levottomaksi. Yritän rauhoittua vaikka en rauhoitu. En ennen kuin homma on hanskassa.

Sisustusvalaisimien kanssa on myös pähkäiltävää. Uusi sähkötekniikka ei olekaan ihan niin yksinkertainen vaihdettava. Tapasin viime viikolla sähkäriä ja heille tuo teknisyys on varmasti pala kakkua. En nyt menettänyt hermojani ja yritänkin tehdä asian kanssa sinut ja suunnitelman. Toivottavasti kaivattua apua on tulossa. Joskus on vain myönnettävä, että nyt ei onnistu. Hermoon se ottaa, mutta olen tässä oppinut, että katsotaan asiaa vaihtoehtoiselta kannalta. Kuinka tästä eteenpäin? Mitä voidaan tehdä asian selvittämiseksi? Kaikki järjestyy, tavalla tai toisella.

Täydellisyyskään ei ole täydellistä, jos siinä ei ole särmää antavia epäkohtia, ajattelen. Mistä tietää saavuttaneensa jotakin, jos ei kohtaa vastoinkäymisiä. Niiden selvittämisestä tulee se palkinto ja tunne siitä, että mä tein sen! Mä selviän! Kysyin ( tai ajattelin ääneen ) Ukkokullalta, että olenko oikeasti niin tyhmä vai puuttuuko mun aivoista joku osa, joka käsittelee esimerkillisesti teknistä osaamista. Voiko se olla niin? Olen kokija ja käsillä tekijä ja joskus mun on vain niin vaikeaa ymmärtää asioita. Eiks elämä ole oppimista varten? Kyllä se tieto minunkin päähän menee, kun tarpeeksi kauan takoo. Ja jos ei muuten, niin pannaan lekalla paukuttaen. En luovuta.

Ih liibe dih

Käytiin lauantaina vintage -ja retromessuilla. Olin odottanut enemmän huonekalu -ja valaisinosastoa. Silleen snadi pettymys. Paljon oli kaikkea ja kivahan se oli kierrellä ja katsoa. Löysin himaan saksalaisen peltilaatikon. Siitä tuli leipälaatikko. Olen vallan ihastunut tuollaiseen rouheaan ja kulutettuun pintastruktuuriin. Sopivassa suhteessa antaa jännittävän tatsin atmosfääriin.

Ou jees, se on taas viikko aluillaan. Nykyään jokainen viikko on uuden mahdollisuuden alku. Ei ole kyllästynyttä pakkopullaa ja mitään sanomattomuutta. Tästä se taas lähtee tämäkin viikko! Hyvää sellaista jokaiselle ja muistakaa, ollakseen täydellinen hyväksytään säröily. Häröilystä nyt puhumattakaan. Tsau!