Viikko läks

Viikendi hurahti taas. Oli kiva sellainen. Lauantain juhlat sujui meille tyypillisesti, rauhallisen mukavasti. Ukkokulta oli varannut pöydän ravintola Emosta. Sopiva mesta juhlia ykkösiä, ei liikaa meteliä ja ruoka hyvää, eikä palvelussa ollut moitteen sijaa. Annoin lahjan jo ennen lähtöä, olin niin tylsä. UK sen sijaan oli käyttänyt mielikuvitustaan ja yllätti minut illallisella. Lahja oli hauskasti sidottu tehtävään. Ensin tuli kirjekuori, jossa oli kopioituna business english kirjan kansi. Mää olin hetken, et mää saan jonkun kielikurssin. Sit tuli London opas. Ja sit tuli matkaliput. Lähdetään yhes joulukuussa Londoniin. Nyt opetellaan kieltä ja sit mennään käytäntöön. Kiva idea. Olin häpi.

Ruokailun jälkeen käytiin katsastamassa uusi clubi. Nuoria ja nättiä oli täynnä. Meitä jo haukotuttamaan. En antanut periksi ja vielä kurvattiin yhteenkin tanssiruokalaan. Tahtoi parketille ja pääsinkin hetken humppaamaan. Mää niin tykkään tanssahdella. Eikä ilta ole oikea juhla, jos ei parketille pääse.

Emon sylis

Mut eihän sitä enää pilkkuun jaksa. Himas oltiin jo kahden jälkeen. Ilta oli kiva, mutta voi hyvät hyssykät sitä väsymyksen määrää sunnuntaina. Ihan otin paritkin päikkärit ja viime yönä yheksän tunnin yöunet. Sen tästä saa, kun ei enää valvo. Pieni poikkeama normiin, niin jopa on seuraavana päivänä poikki. Mut sandei oli kivasti laiska. Käytiin me lenkilläkin, käveltiin kaivarin kautta punavuoreen pitsalle. Rankka reeni, naurettiin.

Muistomerkki kaivaris

Viime yönä näin painajaisia mallistosta. Sitähän tällä hetkellä loukutetaan kutoa Karkkilassa. Mut mitä olikaan tapahtunut. Olen tietysti ohjeistanut kutojat tekemään mallit suunnitelmani pohjalta. Eipä vain tieto ollut mennyt perille. Kuteet oli sotkettu miten sattuu ja mä olin asiallisen raivona. Kerroin, että en hyväksy työn jälkeä ja teillähän oli selkeät ohjeet. Yksi kudotuista matoista hajosi käsiin ja mä yritin kovasti hillitä suunnatonta raivoa. Huh, nyt alkaa tämä työskentely alitajunnassa.

Se on syksy

Uusi Maccini on ihana! Kuinka voikaan olla onnellinen materiasta. Ei saisi kaiketi, mut kun on. Nopeus vanhaan on kouriintuva. Mikä tässä on tyhmää, niin kuinka sitä ihmisen lapsi sopeutuu huonoihin työskentely ominaisuuksiin. Teen paljon koneella ja voin jopa sanoa, että päivässä meni eräskin hetki vain siihen, että odottaa koneen lataamista. Se on huutava vääryys, nyt ymmärtää. Kaikkeen ei pidä sopeutua. Tällä viikolla saan mahdollisesti uuden kameran. Siinä sama juttu. Välineet tehdä ja toteuttaa pitää olla kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitollisena kiittää hän.

Autopesus. Kuva sisältä ulos.

Nyt täytyy aloittaa duunit. Tämä luterilainen työmoraali on vähintäänkin hassu. Työn kuva on muuttunut ja kaikki on nyt itsensä hallinnassa. Joko teet tai olet tekemättä. Sitä saattaa tuntea huonoa omaatuntoa jopa sunnuntaina. Koko ajan pitäis tehdä uuden yrityksen eteen jotakin, muutoin hukka perii. Pikku päässä pyörii koko ajan mitä pitää tehdä. Tai voisiko kuitenkin todeta, että mitä haluaa tehdä. Siitähän ei ole kysymys, että mikään on pakko. Nou wei, tämä on siunaus, että saa tehdä. Tarkkana pitää olla siitä, että ei polta itseä liikaa. Voiko niin käydä, jos tekee itselle mielekästä. Juuri nyt työn alla yksi kampaamon ja yksityishiman sisustus. Ajatuksissa pyörii myös mielenkiintoinen mahdollinen messuosaston suunnitelma. Tässä työssä ajatusmaailmallinen suunnittelu on iso osa työnkuvaa. Eikä sitä edes oikein tajua, että tekee samalla duunia. Hirveesti kovasti ideat risteilee päässä ja fyysinen tekeminen onkin sitten pieni osa tekemistä. Rytmitys on tärkeä. Itselle aamut ovat ehdottomasti luovinta aikaa. Välillä pitää taukoja ja tekee jotain ihan muuta. Sopivasti kaikkee. Sitä täytyy harjoittaa vielä.

Mää niin en tykkää maijavilkkumaan kissavideoista. Helvetti, nytkin se tunkee reidiosta ja jää mun korvaan matoilemaan. Mene pois!