12.9.2015

Tyhjyyttään humiseva

Möksän syysunelmas ollaan. Aamu on ussakkainen, just sellainen sopivan pehmeä tunnelma. Muutaman foton tuossa rantakalliolla nappasin. Hiljasta on kuin huopatossu tehtaalla. Nähkääs, kun noi linnut ovat jo jättäneet nämä leveydet, niin kummasti hiljenee. Se on kyllä jännä, miten vuodenaikojen äänimaailmassa on niin paljon eroja.

Tuntuu ihan Su vaikka on La. Johtunee siitä, että tänään lähdetään taks kaupunkiin. Ukkokulta lähtee reissuun het huomen aamusta. Ihan oli paikallaan tämmöinen pikku relareissu tänne rauhaan. Kulunut viikko oli kivasti tapahtumarikas, niin nyt on saanut taas nollattua mitättömän aivokapasiteettinsa ja tästä on hyvä jatkaa.

Bisnesmiitinki torstaina oli antoisa. Nyt mulla olisi firmalle nettisivujen tekijä. Ei se nyt ole niin kallista, kun olin kuvitellut. Oukei, se sivujen päivitys tulevaisuudessa saattaa olla haastavaa minulle, joka saa pelkällä olemassa olollaan kaikki tietotekniset asiat sekoamaan. Mut hei, tässä taas yksi etappi elämässä, minkä päättää ottaa haltuunsa. Minähän opin, minähän kykenen. Otan sen vain asiana jonka selvitän. Thäts it. Heleppoo kuin seipään heitto.

Lämpöaalto on ravistellut Lähdejärveä. Ihan meinasi kuumotuttaa aurinkoinen paiste. Mut mikä parasta, oli niin lämmin ilta, että syötiin vielä terdellä. Laittelin ulkotulia ja valoloita, kaunista ja tunnelmaista. Mie niin tykkään. Mut eihän sitä jaksa enää valvoa, kympiltä mentiin jo nukkumaan. Valoshow loppui lyhyeen, ja uni voitti.

Mun pää on ihan tyhjä. Se on hyvä se. Täällä parhaimmillaan tyhjenee ajatusmaailmakin. Onks se sitä nollausta. Ei nyt tuu mitään mainitsemisen arvoista mieleen, joten on kaiketi paras lopettaa tähän. Taidan vielä vetäytyä kammariin. Otan lepo. Tsau!

3 kommenttia:

  1. Aivan. Samat fiilikset täälläkin mökillä!
    Nautitaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin myö tehhään.

      Sienimetsään en mee. Siellä on liikaa hirkkareita, jyäk.

      Poista
  2. Tarvitsetko lainaa? JOS KYLLÄ! Ota yhteyttä Hobelman Finance and Mortgages Limitedin pienten ja suurten lainojen määrään. Tarjoamme lainoja kohtuullisella korolla 2%. Ota meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteessa hobelmanfinance@gmail.com ja työskentelet kanssamme hyvästä kokemuksesta. +17816567138 luotto on avoin kaikille kansalaisuudesta riippumatta.

    VastaaPoista