16.9.2015

En paljoa pyytäisi

Jo valkenee keskisenviikon aamu. Jotensakin tämä viikko tuntuu pitkälle. Johtunee siitä, että odottaa toista saapuneeksi. Onhan sanonta, että odottavan aika on pitkä. Tuosta tuli mieleen ne lapsuusajan odotukset ja ajantaju. Kesälomat tuntui kestävän ikuisuuden ja sitä jouluakin sai odottaa kuin lehmä uutta navettaa. Mut hyvää kannattaa aina odottaa...

Onhan tässä taas ollut kivoja käänteitä. Hienoisten epäselvyyksien jälkeen vakuutusyhtiön tuki tulevaisuudessa on kuin onkin kääntynyt tukevaksi. Hui hai, ei heitteille jätetä. On joku tuki ja turva lähteä yrittämään. Snadisti olen vieläkin skeptinen, mutta toivossa on hyvä elää. Jos näin menee, niin kuin nyt on luvattu, niin kiitollinen olen ja maksan edelleen Yellini ylpeenä.

Kosketa pehmeästi hellästi hyväile

Uuden yrityksen asiat ovat taas loksahtaneet askeleen eteenpäin. Ihan alkaa hitusen hirvittää, niin todelle ja oikealle tämä alkaa tuntua. Tapasin mallistoni tekijät. Oikein kivoja tyttöjä, vai pitäisikö sanoa naisia. Just silleen hyvällä tavalla tavallisia. On helppo asioida ja ainakin minusta tuntui, että puhutaan yhteistä kieltä. Mua niin jännittää se hetki, kun saan valmista matskua käsiin. Ja mikä parasta, saan heiltä myös opastusta niin, että jatkossa osaisin itse tehdä malliston protokappaleet. Minä arvostan kaikkia käsityöläisiä, musta se on vaan niin hemmetin hienoo, kun ihmiset osaa ja pystyy tekemään omilla käsillä. Mie silleen räpeltelen ja kävikin siinä mielessä, et miks mie en koskaan oo lähtenyt jollekin artesaanialalle. Noh, onhan piipparikin käsityöläinen. Ja taiteilija. Mutta kyllä mie kuulkaa vielä opin maton polokasemmaan ja tyynyn virkkoomaan.

Mun terapeutti sanoi... Hah, älkää nyt vaan kuvitelko, että menen tohon lankaan. Kävisin muka kaikkia asioita noin niin kuin terapian kautta. Okei, miitinkin oli ihan jees, mut mulla on jotenkin sellainen olo, et näitähän mää oon elämäni vatkannut, eikä niistä sen selevempee tule. Kyl me jatkoa sovittiin ja saattaahan se olla, että tarpeeks avauduttuani, aukenen itsekin. Ei se ota ei anna. Minulla on lähtökohtaisesti  sellainen olo, ettei olisi sellaista asiaa mitä en olisi käsitellyt itsessä ja jonkun kanssa. Niin kuin hölöhölö. Mut saattaahan se olla, että tuolla jossain synkässä ja syvällä minussa onkin jotakin sellaista, jota en uskalla tuoda tähän päivään. Valoa, toverit, valoa, synkkään pimeyteeni.

Sieluni vapaus

Jos räpelletään sielussa ja pääni sisällä, niin totta hemmetissä viikkoon mahtuu myös yksi neurokirurginen konsultaatio. Sattui vaan sellainen mokahdus, että menin sovittuun tapaamiseen kuukautta liian aikaisin. Ihan oli nähkääs kuukaudetkin pihalla. Sitä se tämä yletön loma teettää. Mikäs vuosi nyt oikein on? Oliks se kesä jo? Mut hei, harmituksen määrä ei ollut suunnaton. Arvatkaa miks? Siks, kun on oma auto millä hän sujaa paikasta toiseen. Tuokin tapaaminen julkisilla olisi ottanut sen rapiat pari tuntia. Nyt menin ees taas näppärästi alle tunnissa.

Kahtokeepas nyt. Tähän arkeen on tullut oma rytminsä. Herään ajoissa ja aamupäivän istun koneella ja hoidan uuden yrityksen asioita. Nyt ne on enemmän sellaisia perustamiseen liittyviä komplimentteja. Selvittelen kaikkea jännää. Mikä kangaslaatu on hyvä logoon? Mitä laitetaan nettisivuille? Toimiiko painojälki tässä, entäs tuossa. Miten päin tämä väri tulee, että tulee hyvin. Sata ja miljoona asiaa. Hah, mää niin rakastan tämmöistä. Sit mää käyn kuntoliikkumassa ja järjestän kotia. Saatan pyöräyttää koneellisen pyykkiä tahi kastella kukat. Mulla saattaa olla joku miitinki iltapäivästä, niin sanottu bisnespalaveri ( huomaa tärkeenä.) Tähän yhtälöön ei ole ollenkaan mahdotonta sovittaa myös se, että käyn välillä kampaamassa muutaman rouvan ja näin saan tehdä myös sitä työtä jota rakastan. Työnkuvani on sillälailla järkiperäistettyä, että voisin selvitä ilman niskaselkäpaska kipuilua ja hei, mikä tärkeintä, pysyn työelämässä mukana ja voi helevata, painan duunii ainakin satavuotiaaks! Kyllä se kuulkaa on vaan niin, että pitää ottaa asiat omaan käteen ja tehdä niille jotakin. Tekee omasta elämästä arvokkaan ja toiminnallisen. Jos tämä menee näin niin kuin nyt kaavailen, niin mää voin vain todeta, että olen onnellisessa asemassa. Hei, kyl mää joka ilta yläkertaan nöyrän kiitoksen ja pienen pyynnön lähetän... Enhän mää paljoa pyydä...

5 kommenttia:

  1. Ihana teksti. Tää lehmä vielä odottaa sitä uutta navettaa :D, mutta sillävälin keskityn paitsi pöyhimään niitä loputtomia kaappeja, myös iloitsemaan sun puolesta. Jos multa kysytään, niin oot niin sen onnistumisen ansainnut.
    Ehkä jo liian lällyä tekstiä , mutta ei voi mitään. Totta turisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi lälly tarkoitti sit tätä mun omaa, ei sun tekstiä

      Poista
    2. Lällyä tekstiä mullakin mutta lällyä tarvitaan. Lälly on pop. Lälly on ihq!

      Tää on nyt menoa eikä nykytystä. Villiä.

      Poista
  2. Tosi hienoa että asiat sujuvat noin hyvin. Ja kyllä sä opit sen maton tekee. Toisaalta eikös ole oikeastaa ihanaa kun voi vaihtaa työkuvioita oikein kunnolla. Minusta ainaki on ihanaa huomata, että aina voi oppia jotain uutta ja jos tutkimukset pitää paikkanasa, niin me ollaan sitä ikäpolvea joka ihan oikesti jaksaa ja haluaa tehdä töitä vielä 70 vuotiaana, vaikka se nyt tuntuisikin kamalalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt menee niin putkeen, että ihan hirvittää :( :)

      Tämä kaikki on antanut minulle jo nyt uutta hyvää energiaa ja uskoa siihen, että elämä kantaa.

      Poista