8.8.2015

Ota tai aja

Joka aamu, herättyäni, täytyy tietty suunnistaa ensin pihaperälle. Mua ihan jännittää aukaista ulko-ovi, millainen näkymä minut kohtaakaan. Millainen on aamu? Onko ussakkaisen pehmee vai rätkiikö yläkerta valoilla ja varjoilla. Tänään oli ihan sellainen beisik näkymä. Hyvän rauhallinen. Ei aina tartte häikäistyä, en minä sillä. Aamut ovat erilaisia, niin kuin me ihmisetkin.

Voimallinen aamu

Eilen sain pari tyynyä valmiiksi ja isohkon lattiavalaisimen. Snadisti alkaa tulla rutiinia ja on aina hurjan palkitsevaa saada valmista aikaiseksi. Mökin terdellä alkaa näyttää omatekoiselle. Lämmin tunnelma, kotoisan käsinkosketeltava. Nyt täytyy pitää virkkaustauko. Oikeassa kädessä tuntuu jännetuppi tulehdusmainen rasitevamma. Huilataas vähä, niin kyllä se siitä rauhoittuu.

Pesue

Rannalla erämaa järven

Tyynylöit

Varjossa valaisin

Eilinen ilta tai oikeastaan koko päivä oli täällä meilläkin lämmin ja hekumallinen. Ihan kuulkaa sai olla ensimmäisiä kertoja shortsiloissa. Piti yläosa riisuman, kun oli niin kuuma. Mökin rantaviivaa ui kuikka ja se huutaa mennessään. Hänestä vallan lähtee meteli. Se on sellainen surumielinen ulvahdus, itseasiassa jos tarkkaan kuuntelee, niin musta siinä on kauhun saundi. Ihan kuin jotakin elollista rääkättäisi. No mut joo, siinä oli taas tämän aamun ihmeellinen luonto. Juu, kuuma oli ja vallan upia ilta. UK saapui stadin sykkeestä ja rouva oli täällä nättinä esivalmistellut illallista. Pihvit grillissä tuhautimme ja kakkakuuligratiinia syötiin. Olt hyvää. Pikkasen poreiltiin ja meillä oli oikein kiva ilta.

Ylös alas miten päin

Kävin kylillä. Mun on vaan niin pakko sanoo ( TAAS, ) että kuin mää voinkaan olla onnellinen tosta autosta. Oonhan mää täällä sitä jauhanut, mutta voitteko te ymmärtää tätä tyytyväisyyden määrää. Evri taim, kun istun sisään ja lähdemme liikenteeseen, tunnen vahvasti hyvän olon tunnetta. Sen ajovarmuus, mukavuus, viilentävä ilmastointi, toimiva radio ja ärhäkkä lähtevyys saa minut hymyilemään onnellisesti. Niin ja puhumattakaan siitä vapauden tunteesta mitä tunnen. Ei olisi jumangegga uskonut muutama kuukausi sitten. Siks tää kai on niin ihmeellistä. Aivan kuin olisi rakastunut autoonsa. Onhan niitä kuulemma sellaisia ihmisiä, jotka rakastuu esineisiin ja asioihin. Kerran tuli dokkari ja siinä nainen tahi mies ( ei jaksa nyt muistaa ) oli rakastunut eiffeltorniin. Niin kuin silleen oikeesti. Meniks peräti naimisiin sen kanssa. Siinä vaiheessa, kun mää alan puhuu, että mut vihitään citikan kans, niin pliis, voitteko toimittaa valkotakkiset paikalle...

Eilinen hekuma

Tänään olisi ohjelmassa el´Turismou Hangossa. Kiva tehdä pikku päiväretki ja päästä syömään ravintolaan. Restorantti Origon kalapöytä odottaa meitä. Ja ihanaa, mä pääsen rattiin! Illalla, siinä puolenyön maissa kaadettiin viimoiset roseet lasiin ja mie yhtäkkii tajusin, et enhän mää voi ottaa, koska mun täytyy olla ajokuntoinen. Niin jätin juomatta ja otin vettä. Eikä siis mitenkään harmittanut, enkä nyt tee tästä mitään numeroo. Mut jännä toikin, en nyt ihan muista, et olisiko koskaan ollut vastaavaa tilannetta. Jos ajat et ota jos otat et aja vai miten se nyt sit menikään.

6 kommenttia:

  1. Oijoi noita maisemia ❤️ Ahkerana olet ollut , tyynyissä kauniit sävyt kerrassaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Täällä kauneudessa luovuus kukoistaa. Niin ja hei rakkaus ;)

      Poista
  2. Niinhän siinä usein käyt, että kun oikein innostuu virkkaamaan, niin sitten ranne ottaa ja ilmoitta, että nyt vois hieman himmata :).

    Kuulin jostain, että tukimuksen mukaan uuden auton viehätys kestää neljä kuukautta ja sitten se alkaa haihtua. Se mulle jäi epäselväski, että missä moinen "tutkimus" oli tehty ja oliko kyseessä ihan suiraan pakasta otettu auto vai ostajalleen uusi auto. Tiedä häntä. Sen vaan iedän, etä kun autokuume iskee, niin se on varsin vakava sairaus, hoito tulee yleensä hyvin kalliiksi. Tai sitten käy niin kuin meillä, että mentiin kameraa ostaamaan, mutta ostettiikin auto :).

    Voiko mikään olla suomalaisempaa, kuin sumu järven yllä elokuisessa aamussa ja kuikan valitus siellä jossain?

    On sulla muuten todella upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä keho kertoo, jos jotakin tekee liikaa. Silleen fiksu. Kai.

      Käytiin tänään Hangossa ja oli vaan niin ihanaa ajaa, että on vaikea uskoa tätä ohi kiitäväksi huumaksi. Ai houp sou.

      Olen suomiytimessä!

      Kauniista on paha tehdä rumaa. Maisemat ja illat on kuvauksellisia.

      Poista
  3. Ylös-alas-miten päin on hieno kuva!

    VastaaPoista