3.6.2015

Merkityksien merkitys

Elämäni rytmi on muotoutunut niin, että näköjään herään siinä plus miinus kuus. Ihminen saisi nukkua, mut kai tää on tätä ikääntymistä tämäkin. Ei oo paha, en mie sillä. Jos muistanette takavuosien uniongelmat, kun täällä päivystin jo kello neljä. Hyvä näin. Jos ihmiseksi mainittu nukkuu kuusikin tuntia syvää ja tyydytettyä unta, niin sillä pärjää jo pitkälle. Ainakin puoleen päivään ja sit voikin ottaa päivän ensimmäiset ettoneet.

Eilen en ottanut. Uhkailu siitä, että en tee mitään, kääntyikin sit toiminnallisuudeksi. Björne sai uudet jarrupalat ja automekaanikko laittoi het aamusta viestin, että mobiili on nyt valmis. Ukkorähjällä on suhteita ja vietiin Björne huoltoon illalla ja aamulla oli jo redi. Olivat vielä pesseet ja vahanneet. Niin oli nättinä hän. Siis joo, läksin hakee omaani pois ja siitä suhasin uimahallille. Vesijuoksin, sillä se on ainut turvallinen liikuntamuoto tällä hetkellä ja sen päälle sain kuin sainkin ajan hierojalle. Aikas hyvä setti ja tää on just sitä, mitä mun pitää tekemän. Hoitoa ja huoltoa sopivassa suhteessa.

Nythän mä jäin kiinni. Otinhan mää päikkärit. Kaiken ton jälkeen olin niin poikki, että vetäsin tunnin välikuolemat. Snadisti lanttu sekaisin, mut siitä se kääntyi piristäväksi voimaksi jopa niin, että sain harjoitettua kevyttä puhtaanapitoa. Tuli hyvä fiilis, eikä ollenkaan joutuva.

Suojelia. Pois pahat henget pois. 
Illan tienoolla, hyppäsin hyväilee Björnee ja polokastiin marjaniemeen uimaan. Satoi lempeesti ja vesi oli lämmintä. Mulla villi vapauden tunne,  vain minä ja Björne. Olen vapautettu liikkumaan, mä pääsen sinne minne tänne ja tonne aina, kun vain itse haluan. Se on kyllä jännä tunne. Ajelin himakulmilla päämäärättömästi ja opiskelin Björnen sielunelämää syvemmin. Kyllä se aikansa ottaa, että oppii toisen tuntemaan niin, että ymmärtää. Me olemme vielä yhtä. Toisillensa sulautuneet.

Tänään onkin sitten toimintaa. Ei ruumiillista, pois se minusta. Enemmänkin aivokapasiteettia vaativaa ja sehän on tunnetusti minulle haasteellista. Ja hyvä niin. Kyllä siitä saa palkinnonkin. On tiedossa kasvohoitoa vallan. Välillä pitää tätä lättyä läträtä, että jaksaa hymyillä. Joskin mun hymy on tainnut olla viime aikoina, sanonko mistä, no sanon, ihan perseestä. Joskaan ei siinäkään välttämättä mitään paha ole, hyvä peba mulla on ikäisekseni. Kiinteälihainen, eikä hirveesti paljon roiku, hah, ha haa.

Kuten huomata saattanette, niin yritän säilyttää positiivisen asenteen. Hetkinen, eihän sitä voi säilyttää, kun sitä ei ole ollut. Okei, otetaan alusta. Kuten huomata saattanette, yritän rakentaa itselleni positiivista asennetta. No niin, nyt kuulostaa jo paremmalle. Step bai step, kohti valoa mennään. Mie en sillä murjottamisella ja tattiotsalla itseäni terveeksi saa. Nyt pittää oikeesti rakastaa elämää ja tehä niitä asioita joista nauttii. Kyllä. Nauttii. Hui, tuohan on melkein laiton sana ja kuulostaa syntiselle. Jos ei muuta, niin nyt on aika pysähtyä. Se on kuulkaa tuo luoja sellainen epeli, että se jännästi laittaa meittin elämän varrelle asioita, joilla tuppaa olemaan joku merkitys. Kuunnellaan, ollaan hiljaa. Kyllä se sieltä tulee. Niin mikä? Joku. En vielä tiiä...

P:S Kirjoittaessani tätä taivas oli tumma ja synkkääkin synkempi. Lyötyäni viimeisen pisteen, taivas aukesi ja kirkas valonsäde löi verkkokalvoille. Se on merkki. Olen valoitettu, olen pelastettu. Hallelujaa!

2 kommenttia: