10.6.2015

Kytkimellä

Se on ihan sama, olenko omalla vai vieraalla mökillä, niin sisäinen kello herättää plusmiinus puolkuus. Mulla on aina ollut hyvä rytmitaju, mut vois jo vähä relaa. Vai pitäisikö asiaa tarkastella niin, et nyt on biorytmit kohillaan ja elämä militanttia kellon lyömälleen. Pah.

Voi se kyllä olla myös, että tämä luontainen kauneudentajuni ja estetiikan ikuinen nälkä herättää mut kesäaamuisin ihastelemaan näitä hillittömiä hetkiä. Kesäaamu on kesäaamu joka puolella suomea ja miksipä ei missä päin tahansa maaliman palloa. Kaunista on täälläkin, hyvin kaunista. Mökin edestä avautuu kaunis ja aava järvenselkämaisema. Paikka muutoinkin kiva, pientä huvilaa ja huusia toki kaivattaisiin.


Hassu tunne, tämä on kuin kuopion mökki takavuosinaan. Meillähän oli siellä hyvinkin rakas paikka missä puljattiin monet kesät. Omistussuhde oli hyvän ystävättären vanhempien ja me olimme sinne helsinkiläisinä aina lämpimästi tervetulleita. Täällä on hyvin paljon samaa. Paikat täys tavaraa, enkeliä, muovikukkaa, rojua ja krääsää. Se taas on ilmeistä sen ikävuoden vanhuksille, eikä siinä mitä, jokainen tyylillään. Minua se ahista ja täytyy todeta, että sisustussuunnittelija minussa nostaa vahvasti päätään. Hyvä, etten ala jo isolla kädellä siivoamaan ja paikkoja järjestää. 


Matkanteko meni hyvin ja Björne nielee kilometrejä kuin sarvikuono savannin kuivaa heinää. Niinkin iäkkääksi autoksi hää kulkee tasaisien varmasti. Iso miinus tulee siitä ilmastoinnin puutteesta. Siinä on kestämistä. Nyt kun olen näinkin autoilevaa sorttia, niin kieltämättä ohi pyyhkäisevät audit, bemut, volvot ja meset herättävät minussa kateutta. Tahtoo kans kunnon menopelin, se olisi ihanaa. Nähkääs, Martta ei ole koskaan elämässään ajanut kunnon autoa. Ukkorähjän mobiilit olivat pyhiä lehmiä, eikä mulla ollut mitään saumaa häväistä moista. Nyt jos joku autotalon edustaja lukee tätä ja mieleen herää jonkunsortin sponssisuhe, niin ilolla otan auton käyttööni ja sitä täällä joka postauksessa kehua retostelen. Kiitos.

Tänään matkanteko jatkuu jyväskylään. Ukkokulta opettaa siellä ja rouva lähtee tutustuu paikalliseen kultturielämään. Ehkä nauttii munkkipossusufeet torin kahvilassa ja paikallista elämänmenoa ihastelee. Torit ovat jokaisen kaupungin sykkivin sydän. Mää tykkään toreist, oon aina tykännyt. Tai siis riippuu torista. Jotkut torit ovat pystyyn kuolleita aavikoita, eikä siellä syki edes pulun sydän. 


Alvar Aaltoa ajattelin käydä morjenstaa. Sivitysmitalli kukkamekkoni heiluvaan helmaan. Mun täytyy tunnustaa, että jyväinen kylä on minulle täysi tuntemattomuus. Ohi kuljettava kaupunki, mutta nyt paikkaan tämän ammottavan aukon elämässäni. Nähdä jyväskylä ja kuolla. Hupsista, tuo nyt oli vain sellainen lentävä lause, eikä tarkoittane muuta kuin sitä munkkipossua torin laidalla.

Jos olen oikein vihmerä, niin kerkeän vielä hetkeksi vetäytyä aitan hämärään ja kaunistaa itseä pienoisilla unilla. Liikaa ei passaa. Tulen vielä niin kauniiksi, että roikkuu jyväskyläläiset Martan kukkahameen helemoissa, enkä niistä eroon pääse. Huomisessa iltapäivälehdessä on isolla otsikolla Liian kaunis Jyväskylään. Turisti kivitettiin jyväskylän torilla. Ai että, nyt pitää olla tarkkana. Björne kiittää ja kuittaa. Kytkin nousee. Adios!

4 kommenttia:

  1. Suomen kesä, auto ja aurinko! Voiko sitä muuta vaatia ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä paljon voi. Menomatka motarilla hiukka hirvitti, mut kotimatka meni jo rennommin. Meno oli liitävää ja kiva oli ajella ilman ruuhkia. Siitä se kokemus karttuu.

      Poista
  2. Kiva kun Martta on tullut takaisin ja upeita kuvia oot laittanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tusen tack Viivi! Kiva kun luet ja kommentoit!

      Poista