5.2.2015

Ihminen on lapsi

Tää viikko alkaa kohdallani kääntyä loppusuoralle. Tämä päivä duunii ja huomenna käynnistyykin jo viikonloppu. Mennään duuniporukan kans Långviikkiin julistamaan 10-vuotistaivalta. Ajatella, putiikki  on ollut pystyssä jo komiat kybät. Mihin se aika hurahti, vastahan se oli eilen, kun avajaisia kemuiltiin. Tuossakin ajassa on kerennyt yhden, jos toisenkin pään parturoida. Millainen määrä mahtaisi karvaa olla kasassa, jos kaiken sen jätöksen olisi talteen pistänyt. Aikamoinen, sanoi kampaaja.

Rauhallisesta tahdista johtuen, selkäpaska on tykännyt. Mitä nyt eilen, yhdeksän tuntia vaati illalla taksikyydin himatsuuniin, kun kävely teki niin kipiää. Ukkokulta on työmatkalla ja rouva jäi vaille kyytiä. Kuinkahan tässä kävisi, jos kyyditsijää ei olisi. Aika kallista hubaa olisi pirssillä työmatkoja kulkea. Sehän olisi sula mahdottomuus, kaiketi konttaamalla kotio mentäisiin. Hah, varsin hassu ajatus. Martta vetää mannerheimiä kontaten...

Synkkä ajatus on poistunut ja silloin sitä on aikaa ajatella kaikenmoista. Olettekos muutoin koskaan ajatelleet, että kaikki ihmiset ovat jonkun ihmisen lapsia. Isot, punaniska körmykkäätkin ovat olleet tissia lutkuttavia sinappikoneita. Avuttomia rääpäleitä. Mutta hei, kuka oli se ensimmäinen lapsi ja kenen vanhemmaksi hänen tulikaan asettua? Tätä olen ankarasti pohtinut. Oukei, me kaikki tiedämme ievan ja aatamin. Mut eiks niistä toinen delannut siihen myrkkyomenaan, eikä ne tietääkseni kerenneet kuksii niin, että sitä jälkikasvua olisi saatettu pahaan maailmaan. Mites tää homma nyt oikein meni? Kuka oli eka ( niin ja salilla vika? )

Ensitreffit alttarilla on mielenkiintoinen ohjelma. Mielestäni siinä ei rienata kaikkein pyhintä elikkäs rakkautta, vaan se on opettavainen ja rohkea matka ihmisen tunteisiin ja kummallisiin tapoihin. Hellämielisenä toivon niin hartaasti, että heistä jokainen löytäisi itselle sen oman ihmisen. Persoonien törmäystä ei voi välttää, ja onkin erittäin intresanttia seurata kuinka heidän käy. Yksi parihan sieltä nousee jo selvästi esille niin, että ovat löytäneet toisensa hamaan loppuun asti. Voih, kuinka ihanaa.

Ohjelman antoisin puoli on se, että meidän perheessä sikiää samaan aikaan parisuhdeterapia. On helppo ottaa asioita keskusteluun ohjelman myötä ja viime tiistaina vallan unohduttiin keskustelemaan omistakin ajatuksista, unelmista, tahdoista ja tahtomattomuuksista. Ollaan silleen tuore pari ja ensi humahdus alkaa mennä ihanasti ohi ( en jaksa sitä vaaleanpunaista höttöö. ) Nythän se vasta alkaa, se toisen tunteminen ja yhteisten ominaisuuksien yhteensovittelu. Se on aina mielenkiintoista ja varsin antoisaa näin aikuisiällä. Onko sitä mitään elämässä oppinut ( ei) ja kuinka onkaan valmis tulemaan vastaan ja joustamaan. Mikä onkaan rakkauden voima, kuinka paljon on valmis katsomaan läpi sormien? Näin itsellisenä, itsekkäänä ja voimallisena ihmisenä olenkin todennut rakkaalleni, että mun kans tule ihan helvetin hyvin toimeen, kun tekee just niin kuin minä sanon. Silloin ei ole mitään ongelmia parisuhteessa. Heleppoa ja yksinkertaista, eikö totta? Hmmm...ehkä tota joutuu jotenkin hiomaan.

Ou jee, nyt olisi päivittäisen selkävatsajumpan aika. Tää yrittää saada tätä keskikehon korsettia mahdollisimman tiukaksi. Tiukka on väärä sana. Sanotaanko nyt näin, että tukevaksi. Ei siis lihavaksi vaan toinen toistaan tukevaksi. Ymmärsittekö. Just niin. Se on Moro ny!

2 kommenttia:

  1. Kultaseni, sekoititko nyt kaksi satua keskenään: Raamatun ja Lumikin? ;)
    Eiks ne Kain ja Abel ainakin olleet Aatamin ja Eevan lapsia. Muuuutta sitten taas on se evoluutio, johon meikä ehkä uskoo enemmän. Eli ei varsinaisesti ole yhtäkkiä putkahtanut sitä ensimmäistä ihmistä, vaan ollaan pikkuhiljaa kehitytty ahvenasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suattaapi olla sadut ja todellisuus sekaisin kyllä juu :)

      Sekin on villi ajatus, että jos apinasta ensimmäinen meikähemmo sikisi niin kuka sen alulle pani? Vai ykskaks olikin karvaton laps, jota ihmiseksi pilkattiin. Evoluutio on erikoista hommaa...

      Poista