19.2.2015

Harmaaseen kadotetut

Hyväinen huomen. Aamu on vielä tumma, mutta jo nyt on aistittavissa harhautuneesti keväinen päivä. Eilenkin, tilitanttiset tuuttasivat niin raivokkaasti, että meinasi taju lähteä. Räystäät tippuivat kuin suluhaspojan kul...piip ja aurinko sulatteli likaisia hankiloita. Illalla lyhyttä kotimatkaa siivitti tuo tuttu, mutta etova, sulaneen koiran kakkelin vieno tuoksu. Kyllä. Kevättä se erheellisesti jo pukkaa. Eikä siinä mitä, mutta ärsyttää vain se takainen talvi, joka murskaa, raiskaa ja raastaa aristavan kevään. Se on jokainen vuosi yhtä ankeaa. Ensin luvataan ja sitten vedetään mattoa alta. Tässä tapauksessa neiti kevään. Pah. Kestän sen kuin mies. Kai.

Sarjassamme pettymyksiä. Maanantain spesiaali alaraajakäsittely ei tuottanut toivottua tulosta. Minä menen asiantuntijan pakeille pelko peräreijän ympärillä siitä, että nyt sattuu ja lujasti. Mutta toiveissa kovin kaivattua apua kinttuloihin olisi tulossa. Vastaanottoaika kestää puoli hoo tai enemmän. Mitä tapahtuu. Ei mitään. Tutkitaan ja todetaan, että mitään rakenteellista vikaavikaa ei ole. Hyvä. Ohjeena tuskaan itsehoitoa sidekudosrullalla ( se sellainen pilatesjoogavenyttelypötkylä ) ja hierontaa tennispallolla jalkapohja kramppeihin. Minä yrittää siihen loppuun vielä änkyttää, etteikö niitä jumittuneita lihaskalvoja voisi nyt luustaan irrotella. Ei voi, ei kerkeä, tulee seuraava asiakas.

Tästä jotensakin pökertyneenä maksoin kuuskytviis erkkiä. Teet itse himassa, enkä mitään sellaista uutta saanut, mitä en jo olisi tiennyt. Kismityksen määrä myrkytti mieleni niin, että meinasin mummoja mennessäni potkia. Ei nyt ihan, minä rakastan mummoja. Ymmärsin, että nyt ei menty niin kuin olin käsikirjoittanut. Kotiin päästyäni, heti miten oitis, istuin koneelle ja kirjoitin pettymyksen ja reklamoin saamattomasta palvelusta. Se kannatti. Oli tullut inhimillinen erhe. Kinttuhoitaja oli ymmärtänyt, että olen vailla alaraaja-analysii ja siksi hoidollisia toimenpiteitä ei suoritettu. Korvauksesi saan kaksi käyntikertaa veloituksetta. Tämä jos mikä, on hyvää palvelua ja allekirjoittaneenkin mieli tyydytetty. Tarinan opetus. Aina kannattaa valittaa. Kiitos.

Minua on tässä jo reilun viikon vaivannut sellainen outous. Menen muistoissa kovin lapsuuteen, teiniaikaan ja nuoruuteen. Välähdykset saan kuulemistani kipaleista, joita sattuu matkani varrelle ties missä. Ruokakaupassa kuulen Secret Serviceä ja olen heti muistoissa. Radiosta Esa Saarisen poikarakkaus ja muistan kolmoisdraaman Artun ja Timpan kans. Olen niin sisällä niissä hetkissä. Univalveilla näen 3D-kuvaa lapsuuteni lähiöstä, toisessa hetkessä olen vanhassa koulurakennuksessa ja muistan kaiken, tuoksut, äänet ja luokkahuoneiden sijainnin. Saatan muistaa hetkiä keittiöpöydän ääreltä, mitä ruokaa laitan, ketä siinä on, mitä jutellaan. Näen, tunnen, haistan ja maistan kaiken sen hetkisen.

Kaikkea tätä siivittää outo surumielisyys ja se, että kaikesta tästä on jo nelkyt-kolkyt vuotta. Mihin ovatkaan menneet nämä kadotetut vuodet? Missä ne jumalauta on? Ei. Tämä ei ole mitään ikäkriisiä, ei tod. Minähän elän elämäni parasta aikaa ( Hah!) Tunnelmat ovat teräväpiirtoisia ja aivan kuin eläisin niitä nyt. Tässä on jotakin alkukantaisen pelottavaa ja ikuisena mystikkona mietin, etten vaan olisi jättämässä jäähyväisiä elämälle. Eiks oo pervo ajatus, mutta en voi sille mitään. Joskus kuulee sanottavan, että hän tiesi lähtönsä ennalta. Siksi hän niin sanoi, siksi hän niin teki. Mitäpä jos kääntäisin ajatuksen niin, että olen tullut elämän rajapyykille ja tästä alkaa uusi aika. Pesen kenties likapyykkiä, unohdan menneet... Hetkinen, mut eihän menneitä kannata unohtaa. Se on voimavara, josta ponnistaa. Se on yhtä kuin minä. Oukei, luovutan ja päätän, että en ole vielä valmis mihinkään paratiisin lähtemään. Helvetissä on hauskempaa. Ou jee.

Noh, olipa taas diippiä. Nämä syvällisyydet kertovat siitä, että minä kasvan henkisesti. Se on kyllä hyvä, sillä fyysinen olomuotoni on keventynyt tammikuusta 4.1 kiloo! Hurraa, hurraa, sitä on syytä juhlia. Munkkipossua pöytään ja menox. Baithiwei, aurinko ei nouse tänään. Tai siis nousee mutta ei näy. Harmaaseen kadotetut päivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti