29.9.2014

Yksinkin onneton tai sitten en

Mitä hittoa? Arska möllää taivaan täydeltä ja lämpötila kohoaa kesäisiin lukemiin. En tykkää. Mie tahon viileetä ja kaulaliinan kaulalle. Kuten varmasti aikaisemmin olen todennut, niin syksy on paras vuodenaika ja varsinkin sen kirpeän kuulakkaat aamut. Ei tämmöiset väljähtäneen lämpöiset. Näistä ei saa mitään otetta. Eikö ole näin, että kipakassa kelissä, syysmyrskyssä on aimo annos energiaa. Niissä on jotakin alkukantaista voimaa, mistä mie nautin. Iltapäivälehden lööpissä oli, että lämpimät kestää jouluun. Voi itku ja hammasten kiristys.

No mut, ei aikakaan, kun saa taas valittaa likaista pimeyttä ja sitä elämän ankeutta. Tarvotaan naama norsun piipillä ja valoa ei näy missään. Minusta siinä pimeydessä on joku armahdus ja vuosi vuodelta osaan nauttia siitäkin. Aina kun asettaudun tänne kaupunkielämään, niin tulee se tunne, että nyt täytyy harrastaa kylttyyriä, jumppaa, humppaa, bilettää, gyrmeetä ja vaik mitä. Katselen lehdestä ja netistä kaikkia kivoja konsertteja ja muita mukavia menoja, tuonne voisi mennä, toi ois kiva jne. Ehkäpä otan nyt itseä niskasta kiinni ja alan sosialisoitumaan. Aika hiljaista on juu. Kyltyyri on sielun ravintoa ja se estää ihmistä homehtumasta. Puhumattakaan ulkoruokinnasta. Otan tavoitteeksi palkita itseäni ravintolaillallisilla. Ihan muuten vaan. Just niin.

Mikä ihme se tässä syksyssä oikein on, mutta ihmissuhderintamalla on taas ahistusta. Niin kuin joka syksy. Ei oikein tiedä miten päin olisi, ylös vai alapäin. Jos uskaltaa katsoa totuutta silmiin, niin kyllähän ihminen itse tietää. Mutta ei luota, eikä osaa tulkita tai pelkää tai jotain. Hirveen raskaita ajatelmia. Vai johtuuko se siitä, että elää sitä vaihetta elämässä, että jos meinaa vielä jotakin muutosta saada aikaan, niin olisi korkea aika. Kohta juna meni jo...

Onko se vain tunne, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Entäs jos se onkin tekonurmi. Ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Noh, sitähän ei tartteisi kastella, hoitaa itse itsensä. Voi helvetin helevetti, en paremmin sano. Sanotaan, että kuuntele sisäistä ääntäsi ja ei pitäisi elää elämää, mikä ei ole tyydyttävää. Onks kaikkien muiden ihmisten suhteet ja elämä auvoista iloa? Pelkää tyydytettyä unelmaa. Minusta on niin outoa, että en osaa tehdä päätöksiä, ja pelkään jotakin. Tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta...niin mutta. Ei ole ihmisen hyvä, eikä erityisen pahakaan. On vain sarja suhteellisia mitättömyyksiä ja sielu joka itkee joskus.

Minä odotan ihmettä tapahtuvaksi. Merkkejä taivaalta tai jostakin. Mut se on varsin hassua, että nyt kun näitä asioita pohtii, niin niihin jumalauta törmää joka paikassa. Aukaiset töllön, siellä on ihmisuhdedraamaa. Avaat radion, joku solisti itkee rakkauden perään. Luet lehden, näet lööpin whatever, joka paikassa on viestejä. Pakkoon en pääse. Jotakin kai olisi tehtävä. Eteenpäin tai taaksepäin. Älä jää tähän. Se tappaa. Yksinkin osaisin olla onneton tai sitten en.

Ou jees. Mandei ja on se mun päivä. Tai ei tää nyt mitenkään erityisesti mun oo. Jos se ois mun, olisin hierojalla, kasvohoidossa, botoxissa tai jotain. Nyt leivotaan kakkuja duuniin, maksetaan laskuja, siivotaan ja vesijuostaan. Viime viikko jäi taudin takia väliin, nyt on mentävä. Siitä saa hyvä energiaa ja ajatuksen selvyyttä. Tsau!

4 kommenttia:

  1. Voih, ilmassa on siis jotain, joka tekee tätä muillekin!
    Itse myös painin ihmissuhdepohdintojeni kanssa. Lähinnä mietin, olisiko parempi tosiaan ns.yksin (tai noh, lasten kanssa) vai muuttuuko tilanne koskaan paremmaksi?
    Täällä homma on mennyt niin diipiksi omassa päässä, että meen jo apua hakemaan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista huomata, että muutkin miettii. Nämä on vaikeita asioita, ehkä niitä elämän vaikeimpia.

      En tiedä, osaanko neuvoa antaa, mutta ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään toimiiko vai eikö toimi. Siinä hyvin äkkiä hurahtaa parikymmentä vuotta ja saa huomata, että mikään ei koskaan muuttunutkaan. Rohkeutta on lähteä, ei jäädä. Tsemppii ja hyvä, kun haet apua. Sitä saa, kun osaa pyytää.

      Poista
  2. Aika paha. Olisitko tyytyväisemoi yksin? Luuletko, että joku muu saa sinut onnelliseksi, sen alkuhuuman jälkeen?
    Minkä pitäisi muuttua?
    Puolisoon kypsymistä tulee vastaan aika ajoin, toki. Minulle ei syyksi lähtemideen riitä se, että "haluaa jotain muuta".
    Tiedän satavarmasti myös sen, että en ole itsekään mikään täydellinen puoliso (älä kerro miehelleni.....)
    Päädyitpä mihin ratkasuun vaan, niin toivottavasti se antaa uutta puhtia ja innostusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on niin vaikeita juttuja :( Joskus olisi vain hyvä myöntää, että joku asia, suhde tai mikä tahansa on tullut tiensä päähän ja on pakko astua sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sen yksin herra vain tietää.

      On liikaa asioita, joiden pitäisi muuttua, enkä nyt tarkoita sitä, että minun ei pitäisi muuttua. Ehkä se onkin niin, että minä olen jo muuttunut ja siinä syy. Ai dont nou... Mennään päivä kerrallaan ja toivotaan, että sydän tietää.

      Poista