PaperiHaalari pelastus

Hienoinen ussakka on käärinyt tienoon pumpuliin. On pehmeää ja kaunista. Pieniä ruskan pilkkuja maisemassa. Hetki on tyyni ja rauhaisa. Kiva kirpeys nipistelee sormissa ja se on siinä ja siinä, että hiukkasen jopa paleltaa. Aamut alkavat kääntyä syksyyn ja se tuntuu hyvälle. Tästä lämpöaallosta johtuen osa jo kuolleeksi luovutetuista kukkasista onkin herännyt uuteen  loistoon. Aika villiä. Ahkera Liisat ovat kauniimpia kuin koskaan kesällä. Ne todella ovat ahkeria. Siitä varmasti nimikin. Koska kukkaa punkee sellaisella raivolla, että ihan hirvittää. Ei ne kuulkaa kukkasetkaan tykkää ylettömästä lämmöstä. Viilee tekee niillekin hyvää.

Heikki napsii kärpiäistä

Normi viikendi. Sienimettää ja silleen. Mun massu on alkanut laittaa vastaan jatkuvaa sienimussuttelua. Nyt on pakko hiukka himmailla. Eilen syötiin riisipuuro. Ihan noin niin kuin iltaruokana. Kaveriksi ruisleipää ja metukkaa. Siitä ei paljon ateria enää parane. Nyt nostattaa jo lampaankääpää ja mustaa torvisientä. Silleen tulee vaihtelua jatkuvaan tatteiluun. On se jännä tuokin. Tatti The Sienijumala menettää himotun merkityksensä tulemalla liikaa. Katsos, liika on liikaa kaikkea. Tattiakin. On kiva välillä löytää jo muutakin lajitoveria.

Aamu

Eilisellä sieniretkellä oli hirkkareita. Niitä ällöjä, seuraavat saatanasta. Mutta ei hätä päivää. Paperinen maataloushaalari pelasti jälleen. Olen tästä vaahdonnut täälläkin joka syksy. Ja vaahtoan taas. Ihmiset, te metsäläiset. Hommatkaa moinen pelastus, niin saatte suht rauhassa käyskennellä metsiköissä. Okei, hirkkarit napsahtelevat haalariin, mutta eivät tunkeudu ruumiin aukkoihin, eivätkä pääse sinuun itseesi. Haalarilta ne on helppo nipistää hengiltä tai huitaista veke. Mie tapan ne mielellään, ovat sen verran inhotuksia. Mut hei, jos mulla ei olisi ko. haalaria, tuskin metsään menisin. Piste. Asustetta löytyy kooraudasta tms. pilikkahintaan. Ugh, olen taas puhunut.

Paperihaalari tähti

Syksy ja omppusose

Tänään voisi laittaa kesää jo pikku hiljaa pakettiin. Ei tule kaikki sit kerralla. Alaterde on sulkeutunut. Tuskin siellä enää rairai mennään. Osa lyhdyistä joutaa talviteloilleen. Liisat saa vielä kukkia, mut kesän jättäneet kukkaset saa mennä tunkiolle. Tää on aina jännä tunne. Melkein yhtä paljon odottaa sitä, että jäädään kaupunkiin kuin päästään keväällä mökille. Elämän rytmitystä. Kausivaihtelua mitä lie. Voiko jopa ajatella, että kaikki se on uuden alku. Vai vanhan loppu. Koht on joulu.