5.9.2014

Hetken tän viimeisen

Hellou ja thänk juu. Täällä ollaan taas möksällä. Ilta on jo tumma. Puhelintoivekonsertto takana, bastu ja ruokatuokio. Mie istun täs hämäräs ja ulkotulet loimottaa. Tiskit on vielä tiskaamatta, mutta pesupaikalta on palanut lamppu. Ei siellä näe tiskata, joten on aikaa istahtaa tähän ja muutama läppä nakkaa. Ja kuka hullu pimeessä tiskaisi? En mie ainakaan.

Pippelipoika Hesas
Tattisaalis alkaa olla menetettyä. Enemmän jäi huonokuntoista tattia metsään, kun vasuun päätyi. Mut ihana oli silti metikössä haahuilla. Kuivurit huutaa ja kyllä tässä taas ihan saaliille päästään. On talvet turvattu, ainakin pariksi vuodeksi. Mut tämä sienistä ja huomenna lisää...

Mua on taas viime ajat vaivannut oudot ajatukset. Semmoisia hirveen isoja epäselvyyksiä. Ne on noin niin kuin elämästä. Omasta tai muiden. Mutta pohtia pitää. Joko olemattomia, mutta minkäs teet, kun mieli tahi sielu johdattaa. Oletteko koskaan törmänneet ajatukseen, että oma elämä olisi mitätön ja mitään ei ole aikaan saanut. Jotakin merkittävää tai edes jotain... Onko millään saavutetulla mitään merkitystä ja mitä sen elämän pitäisi olla? Joskus jopa tuntee, että olisi elänyt ihan väärää elämää. Saattaa ajatella, ettei sen pitänyt näin mennä. Oli ajatellut jotain ihan muuta. Vai onko se vain sitä, että nyt tajuaa, ettei enää hirveesti pysty tai kerkee tai tekeemitätahansa omalle elämälle. Tai siis nyt ei ainakaan enää pelasta koko maailmaa tai mene naimisiin Tahitilla jonkun törkeen ihanan hemulin kans.

Syysillan hämy
 Onks nää nyt näitä kapina-ajatuksia ikääntymistä vastaan? Ei kai tää vaan haiskahda viidenkympinvillitykselle? Mä haluun hypätä bentsiin, harrastaa irtosuhteita ja tanssia villisti yökerhoissa. Ei kai tää vaan tätä. Mut jotenkin tulee sellainen tunne, että nyt pitäisi jumalauta elää vielä, kun voi ja kykenee. Nuoria olemme, mutta nuoremmaksi emme enää tule. Ei tää ole siis sitä valitusta, että mä oon jo niin ikäinen ja vanha. Ei, ei. Tämä on enemmänkin ajatusta siitä, että kuinka voisikaan elää jäljellä olevan ajan niin, että siitä nauttii mahdollisimman paljon. Ja ennen kaikkea eläisi täysillä. Mitä se nyt sit ikinä tarkoittaneekaan... Aika on kallisarvoista. Sitä ei voi rahassa mitata.

Satumainen sienimaailma
Hitto, kun ei oo valoja tiskipaikalla. Mie oisin jaksanut vielä tiskata. Nukuin pikku päikkärit ja nyt ei niin kauhiasti väsytä. Eikä kello ole vielä kuin 22.28. Muut vetää jo hirsiä. Ystävätär kuorsaa kuin tukkijätkät. Kattovalo tärisee tässä terdellä.

Ehkä mä vaan haaveilen. Se on kiva laji. Haaveilu. Mistäpä haaveilisin? Osaako tuota paremmasta huomisesta? Pitäisikö olla tyytyväinen tähän mitä tänään sai. Onko sitä koskaan tyytyväinen siihen mitä jo on? Aina kai se ruoho on vihreämpi siellä jossain. Ehkä pitäisi alkaa elää hetkessä. Osaiskin. Sehän olisi vähintäänkin suotavaa ja terveyden kannalta edukasta. Ehkä joku päivä tässä päivässä. Nyt ainakin tässä hetkessä. Aika kiva. Hämy. Bössis. Boogie. Tilanne.



4 kommenttia:

  1. Mitä on elää täysillä? Rellestää aamuyön tunteina baarissa? Matkustaa hulluna ympäri maailmaa? Ostaa järjettömän kallis mootoripyörä, jolla ajaa tuhatta ja sataa pitkin moottoritietä? Vaiko sitä että on onnellinen elämästään ja siitä että on hengissä. Pystyy liikkumaan omin jaloin, näkee värit, kuulee linnun laulun. Pystyy lukemaan ja olemaan asiasta jotain mieltä. Joskus mietin, että kaikkialla tulee jotenkin esille se, että tavallisen ihmisen tavallinen elämä ei ole mitään, olenko siis arvoton? EN USKO! Meillä jokaisella on paikkamme ja tarkoituksemme. Mä joskus mietin, että miten paljon huonommin mun asiat voisi olla ja silloin tajuan, että mun elämä on parasta mitä minulle on tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, Curryseni. Vaikka mieleni viiltäisi tekemään kaikkea kokematonta, niin eihän se onni sieltä tule. Kyllä se on sisäänrakennettua tyytyväisyyttä ja juuri sitä, että osaisi olla onnellinen tästä hetkestä ja siitä mitä sinulla jo on.
      Se on taas sitten eri asia, että osaako sitä olla tyytyväinen vai haluaako elämältä vielä jotakin muuta. Sitä en usko, että se tulisi moottoripyöristä, ei edes betsiihypystä, eikä hulluna heilumisesta. Kyllä se on ihan jotakin muuta.

      Outoja ajatuksia pienessä mielessä pyörii, mut tulkitsen ne kasvunpaikoiksi. Kenties on hyvä välillä kyseenalaistaa oloa ja eloaan. Sehän saattaa poikia jotakin uutta ja ihmeellistä. Vielä kun on siihen kykenevä. Vai meneeks näin ettei ole onnellinen, jos haikailee tuntemattoman perään? En tiiä. Ihminen on kiittämätön, kun kaikki on hyvin, niin tehdään tikusta asiaa.

      Poista
  2. CurryKanelille kommentista täydet kympit! Samaa mieltä täällä!
    Mitäs sitten jos tattimetsä onkin juuri se sinun tärkein hekuma? Meneekö paras terä ohi, jos haaveilee jostain ihan muusta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä samaa miettii hän. Joskus on vain hyvä hiukka kyseenalaistaa kaikkea. Eikä sillä, etteikö voisi olla tyytyväinen. Tähän ikään oppineena, ymmärtää, ettei aina voi olla yläfemmaa.

      Mutta en silti pääse eroon ajatuksesta, että asiat voisi olla toisinkin. Kiitollinen täytyy toki olla jo siitä mitä on. En yhtään halveksu elämää mutta joudun kyllä myöntämän, että jotkut asiat olisivat voineet mennä toisinkin. Ehkä se on se karma. Tai joku. Ja se on ehdottomasti taitolaji, että osaa elää hetkessä ja olla siitä kiitollinen. Yritän.

      Poista