Pyhäinen hartaus

Leikin tässä aikani kuluksi tällä iPadillä. Mikä minusta on perinjuurin ihmeellistä, niin kaikki ottamani kuvat ovat myös tässä masinassa. Sitä ilmiöö kutsutaan iCloudiksi. Eli otanpa kuvan kameralla tai telefuunilla, niin ne ovat myös täällä. Minusta se on samalla hyvin pelottavaa. Nyt teenkin kokeilun, että saanko siirettyä kuvia myös tänne. Miten ja mitä kautta, se vaatii hiukka sählystä, mutta mullahan on aikaa.

Vastakohtia

Keitin tuossa kaurahutun, se oli noin niin kuin aamiainen kello koltoist. Ukkorähjä läksi omille teillensä ja me mentiin Pikku Koiran kans lueskelemaan. Ja niinhän siinä kävi, että nukkua posotettiin, oliko ne nyt sit päikkärit, ainakin pari tuntii. Mahotonta meininkiä. Nyt odotan, että puuro laskee nassussa, niin pääsen taas vesihölkyttelee. Täydellä ihralla ei kande mennä, ei pysy pinnalla. Ei ne vyöt ihan mahottomia kestä. 

Tääl huipul mie asuin

Ilmasto on sellainen epävakaa. Sopii mulle, varsin vakaa ole itsekkään. Aamulla oli ollut ukkonen ja pudotti vettä oiken urakalla. Ukkorähjä oli ollut ylhäällä jo puolviis ja oli laittanut kaiken tarvittavan suojaan. Enhän mie mittään ole kuullut tahi tajunnut. Baithiwei, olen ottanut aurinkoa jo pari kertaa ja siinähän nyt tapahtuu juurikin se kyltymätön himoreaktio. Saat vähä brunaa, niin tahtoo lisää. Tahtoo tummaksi ja tuliseksi. Totuushan nyt on kuitenkin se, että ruskea läski näyttää paremmalle kuin valkoinen ihra. Mä onnekseni olen aina värjääntynyt helposti, mutta nykyään täytyy olla varovainen noiden ryppyjen ja maksaläiskien kanssa. Se on aika kaameeta katottavaa, kun ihminen näyttää ihan rusinalle. Ai, minäkö jotenkin pinnallinen? Ei kai.

Paskahuussin seinä

Illalla lähdetään perheen voimin ajelulle. Se on meidän harraste. Mennään pikku teitä tuntemattomaan ja katsellaan maisemia. Joskus sitä eksyy ihan kivoihinkin paikkoihin. Ja onpahan joutavalla jotakin. Tylsistymistä vastaan taistelen myös. Tulee vähä äksöniä. Pikkusiivoilin eilen, joten nyt ei ole sitäkään tehtävää. 

Taas paskahuussissa

Tein eilen kesän ensimmäisen kantsusoossiin. Uusilla potuilla mentiin. Ukkorähjä toi kyliltä sientä ja tuosta omasta rannasta saatiin vähä lisäystä. Apua, kun oli makiaa herkkua. Se on aina se eka, taivaallista. Sieniä meillä ei vielä ole, kävin tossa viime viikolla vilkasee. Ehkä tulevalla viikolla käyn tsekkaamassa tilanteen. Oih ja voih, herkkutattia!

Makunystyrät sai kyytii

Meillä on tässä terdellä linnunpesä. Se ei ole näkyvillä, on jotenkin tuolla kattolaudoituksen takana. Nyt poikulaiset ovat jo selkeästi elinvoimissaan. Aina, kun nousen tästä pöydän äärestä ylös, niin alkaa hillitön sirkutus. Säikähtääköhän ne tai jotain? Emo pomppii mato nokassa lähipuissa ja odottaa vain oivaa hetkeä, että voisi viedä beibeille pötäkkää pöytään. Minnuu jotenkin säälittää koko pesue. Ollaankohan me hirveitä stressin aiheuttajia ja pikku tipuille jää elinikäiset draumat. Pitääkö tässä muuttaa evakkoon. Mut hei, ens viikolla mökki on hiljainen muutamia päiviä. Toivottavasti lentoharjoitukset pesästä tapahtuu silloin. En kestä sitä, et joku aamu, pikku tiiperö räpiköi epätoivoisesti tässä terden lattialla. Ei pääse takas ylös, eikä elämässään eteenpäin. Niihin ei saa ihmiskäsi koskea, koska silloin emo hylkää pikkuisen. Ai kauheeta, tää on helvetinmoista draamaa tämä elämä!  Mitä mä voin tehdä?