Leijun liidän kiidän

Hippi Ai Jee! Tämä päivä on kääntynyt jo iltaan ja mulla on joutava olo. Ei nukuta vielä, ja takana hyvää fiilistä. Silloin on kiva hiukka leijuu onnellisena. Edes hetken. Eli päivä oli lomalaisittain oikein onnistunut. Nukuin puoli kymppiin ja sit ihan hirveen pirteenä tein kunto-ohjelmani. Serkku-likka ukkoineen tuli päivävisiitille. Juu, juu, laitoin gyrmeet, saunotiin ja otettiin hiukka kuplii. Tiskit on tiskattu ja vieraat menneet. Mukavaa yhdessäoloa ja tietty, hyvää apetta. Päivä on mennyt silleen soljuen. Aika ihana tunne. Ou jee!

Kuplat kuuluvat päivään

Onko mitään muuta mainitsemisen arvoista tapahtunut? No, sitä samaa eli rentoutusharjouitusta. Ei se kuulkaa ihan hetkessä tapahdu, se lomallekin jääminen. Kyllä se ottaa oman aikansa, että tajuaa olla jossain muussa todellisuudessa ja varsinkin eri aikavyöhykkeellä. Mutta pikku hiljaa...

Oisko tää joku drinkki vai?

Laitoin spotifaista Viinitilan Emmin laulaa. Hän on vaan niin hieno. Harmi, että tajusin sen vasta sitten, kun hän oli jo poistunut taivaallisiin kuoroihin. Kerrassaan hieno artisti. Äänessä on jotakin samalla niin lohdullista, mutta lohdutonta. Sattuu noin niin kuin mun sielun maisemaan. Olenhan silleen hiukka tumma. Vaikkakin juuri tällä hetkellä hyvinkin valoisa ja onnen kantamoinen.

Tapasin siis tänään serkku-likan. Ollaan me aina silloin tällöin tavattu, mutta edellisestä kerrasta oli jo hyvän matkaa. Jotain kymmenen vuotta, jos mummin hautajaisia ei lasketa. Silloin nähtiin vain pikaseen ja nyt kerettiin juttelee kunnolla. On se aina kiva huomata, että jotkut ovat sukulaisia ja meitä yhdistää niin moni asia. Yhteinen menneisyys, yhteinen lapsuus ja vaik mitä. Sitä vaan tuntee jotenkin kuuluvansa johonkin porukkaan. Ollaan niin kuin yhtä. Lihaa ja verta, ei nyt ihan mut, joku sama fiilis kuitenkin. Ikää tulee enemmän ja huomaa, että oikeasti tässä rinnalla on ne ihmiset, jotka ovat sukuasi. Muut saattaa mennä, saattaa jäädä, mut suku on pahin ja se jää. Se on sinuun merkitty. Jos nyt noin hurmollisesti saan sanoa. Kenties.

Jälkkärimässy

Ukko-rähjä tuli tuohon viereen. Hän on oksentanut. Oikeesti yrjönnyt. Minä olin heti, että apua! ruuassa on ollut jotakin pilaantunutta. Mut ei se sitä oo, hän sanoi. Vihannesnyytit ovat vain liikaa hänen massulle. Ei nähkääs kestä sipulii, eikä valkoista sellaista. Ei chiliä, eikä mitään sellaista, jota minä suosin. Tässä siis tulos, mie laitan ja toinen yrjöö. Kai mun on nyt pakko uskoa, että en voi toista pakottaa mun ruokavaliolle. Kai se on nöyrryttävä ja alkaa tekee herralle eri pöperöt. Mie vaan aina aikasemmin ajattelin, että se on sellaista ruuan kans pelleillyy. Jotkut nyt vaan on. Miehän syön kaikkee ja paljon. Tosin en ohrapuuroo, enkä silakasta, enkä sillistä tykkää. Enkä niitä kyllä syö.

Sieluni laidalla maailman äärellä

Ruuasta puheenollen. Tein tänään aika kivan jälkkärin. Silleen sikahelppo. Serkku-likka toi itseleipomaa suklaakakkua ( miksei mikä tahansa kakku kaupasta kävisi, ) vatkasin kermaa ja siihen kunigatarrahka. Näitä ja mansikoita kerroksittain lautaselle. Ihan niin kuin tätskäri, mut ei kuitenkaan. Kermaa reippaasti ja hei, kotimaiset mansikat ovat nyt jette guud.  Siihenpä esperssot ja likyyrit, niin vot sie, kun oli makiaa.

Okkei, taitaisi olla taas päivän runon aika. Menen tunteella.

Lihaa vertako.
Ihmisiä itsessäsi.
Kaukainen muisto, päivien kimallus.

Sanottu sana
yhteinen lukko. 
Ymmärrys, tajunta.
Se jokin.

Menneisyyden kirjasto
yhteinen historia.
Hetken vain olimme lapsia
nyt hautaan saatamme .