14.4.2014

Juhlakalu kiittää ja kumartaa

Ensimäinen arkiaamu ja elämäni eteneminen on kallistunut kuudellekympille. Toi nyt ei kuulosta mitenkään mediaseksikkäälle, mut huihai, ei tartte. Hyvä just näin. Koko viikonloppu on vielä nautintona sielus ja sydämessäin. Oikein oli kiva, maukas ja yllätyksellinen. Vaikka mitään juhlia ei ollut, niin oli juuri sen verran sopivasti tapahtumaa, että ei tullut katumus.



Ukkorähjä rakasti aamupäivästä leivoksilla, ruususilla ja lahjaksi sain cashiä koruostoksiin. Puhelin piippasi Onnen toivotuksia ja hetken olin hyvinkin suosiossa. Se tuntui kivalle. Yhtiökumppani oli järjestänyt hauskan yllärin, johon minun piti olla valmis puolviis. Ovikello kilahti 16.20 ja oven takana seisoi hän ja saksofonisti. Sain yksityistunnin foniin ja kylläpä se olikin päräyttävä kokemus. Olen joskus muinoin sanonut, että viiskytvuotisjuhlissani soitan saksofonia gloriagaynorin iwillsurvive biisin ja alasti. Vaatteet säilyi päällä ja ihan tolle tasolle ei selvitty, mutta sain aikaiseksi äänen ja se oli kyllä vallan mukavaa.




Illaksi menimme Ravintola Oloon ja siellä meitä odotti kahdenkymmenekahden ruokalajin Makumatka. Syötiin kuusi tuntia ja täytyy todeta, että se oli huikea makuelämys, todellellinen makujen matka. Teen siitä ihan oman postuksen, koska se on sen arvoinen.



Haluan kiittää teitä kaikkia onnitteluista!!! Kriisi on seljätty, nyt alkaa se viidenkympin villitys!!!

10 kommenttia:

  1. Voisikko opetella sen I will surviven lähimmän vuoden sisään ja soittaa mulle 50-vuotislahjaks :D.
    On mun lemppari, johon en kyllästy ikinä. (Tai ehkä saattaisin, jos joku kotona harjottelis sitä saksofonilla..)
    Kuulosti just sopivan Marttamaisen ylellisiltä juhlallisuuksilta ilman mitään hirmu hässäköintiä. Kivaa ja Onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mieluusti kyllä sulle serenaadin soittaisin, mutta ei taida ihan vuosi riittää tsipaleen opiskeluun ;)
      Osaan kyllä nyt arvostaa kaikkia pillipiipareita, ei mitenkään helppo ja yksinkertainen vehje soitella. Niin kuin ei mikään soitin. Oli mahtavaa saada kokeilla.

      Päivä oli kuule juuri oikein sopivan tuntuinen :) Kiitos onnen toivotuksista.

      Poista
  2. Kylläpä olet nätti!

    Paremminkin näytät just 40 vee täyttäneeltä.

    T: Kahden muksun äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kiva olla nättinä. Saan tietysti olla kiitollinen, että harvemmin uskotaan viiskymppiseks. KIva silleen :)

      Poista
  3. Kyllä on nuori viiskymppinen kuvassa :-)
    Ihanalta kuulosti juhlasi! Älähän kovin villiinny.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mul on hyvät geenit :) Eikä tuota tiedä, miten tässä vielä villiintyy...

      Poista
  4. Ei heti uskoisi viisikymppiseksi ! Villejä vuosia vaan tästä eteenpäin :) tuo saksofoni kyllä sopis tyyliin , ei kun vaan soittoa opettelemaan ja Annukalle serenadia sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksofoni on sexy soitin. Ehkä treenaaminen sillä olisi ollut hyvä aloittaa hiukkasen aikaisemmin.

      Kuvakulmilla on tietysti tekijänsä, oli setissä kuvia, missä näytin tasan ikäiselleni, jos kenties hiukka ylikin. Mut niinhän se menee ;) Ja varmasti sillä kasvorasvan hölöväämisellä on oma vaikutuksensa. On sillä. On. on.

      Poista
  5. Hello nuorimies! Magee fleda! Kiva että oot saanut nauttia juhlapäivästäsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänks. Kiva päivä. Tukka hyvin, kellokin näkyi.

      Poista