Merkityksetön Otsikko

Ei mulla oo mitään asiaa, mutta kirjoitanpahan silti. Tahtoo olla tämänkin asian kanssa vähän niin, että ihan sama. Mitätöntä ja merkityksetöntä asiaa, millä ei ole mitään välii. Aivan kuin ajatusvirrassani olisi tulppa. Mussa mikään ei virtaa vapaasti. En ole silleen flow, olen tulppien tulppa. Oikein emä tulppa.

Joskus sain kiinni ajatuksesta kuin ajatuksesta ja olikin hauska istua tähän koneelle juurikin tuolla tunteella, että ei ole mitään asiaa. Ja siitä se sitten lähti. Saatoin iloisesti rullaten kirjoittaa aamukakkani koostumuksesta, mokan mausta ja hetkien hivellyksestä kehollani. Hetkinen, eihän tuollakaan ole mitään merkitystä, miks asian pitäisi nyt olla jotenkin merkityksellisempää? Kuis mää oon niin vakava nykyään? Anna mennä vaan, anna ajatuksen ajelehtia.

Oonks mää jo kertonut, kuinka kävi hyvin alkaneelle kuntoelämälleni. Ihan hävettää myöntää, mutta PT ja salikortti on jäähyllä. Ei siinä ollut oikein mitään järkeä. Tulin tekemisen jälkeen niin kipiäksi, että vähemmästäkin tajuaa sen olevan jollakin tapaa väärin. En saanut kokea sitä voimaannuttavaa  euforia tunnetta, jota myös liikkumisen iloksi kutsutaan. Okkei, sanotaan, että liikunnasta on apua vaivaan kuin vaivaan. Varmasti paljon totta, mutta mun kohdalla valitettavasti se ei näytä menevän niin. On asioita, joita pystyn tekemään niin, että se ei lisää oleellisesti tätä kivun määrää. Hissun kissun hempeesti tehtävät, joogha, uinti ja sauvakävely. Noilla mennään, mut en nyt vielä ole saanut tätä läskipersettäni jooghaamaan. Nyt kuitenkin ymmärrän, mitä kehoni mulle kertoo. Tai siis yritän ymmärtää. Kurjaa tässä on se, että olen maksanut PT ja salikortit ja niistä pitäisi irti päästä. Hyödyttömänä.

Hei, raatio soittaa ihanaa elämää ( Jii.Aaron.) Aurinko paistaa ihan urpona, jopa niin, että ikkunan takaa kädelleni laskeutuva säde lämmittää ihoa. Se jopa kuumottaa. Haiseeks täällä lämmin liha vai onks toi home joka lämpiessään minusta löyhkää? Just joo, alanks mää homehtuu pystyyn. En kestä. Tääkin vielä. Täytynee laittaa antiperspiranttia tai flöördöpolaa. Ei haise home sitten ei. Ikääntyvissä ihmisissähän on oma ominaistuoksunsa. Se kuuluu elämään.

Tälle päivälle ei ole mitään virallista toimitettavaa. Yleistä puuhasteluu, kuten pyykinpesua, kakun paistoa ja juoksevien asioiden hoitoa. Miksiköhän laskujen maksamista kutsutaan juokseviksi asioiksi? Eihän ne mihinkään juokse. Se on raha, joka minun tililtäni lähtee livakasti menemään. Siitäkö juoksu? Hassua.

Olisihan minulla asia johon tulisi tarttua. Taas nuo saatanan vaatekaapit vainoo mua. Perjantaina piti aloittaa. Pikku sihneessä se ei tuntuisi niin ahistavalle. Aloitin sen verran, että aukaisin ovet sepposen selälleen ja siihen se sitten jäi. Siellä pitäisi tehdä totaalinen puhdistusoperaatio. Vihdoin ja viimein voisi luovuttaa ja heittää menemään ne kaksi tahi kolme numeroa liian pienet paitulit. Olen kantanut niitä urheasti mukanani vuosikymmeniä. Siksi kai tuo tehtävä tuntuu niin ylivoimaiselle. Siinä on se pettymyksen maku siitä, että en sit saanut itseä tämänkään teepaidan kuosiin. En saanut, enkä saa.
Josko nyt vihdoinkin hyväksyisi sen ja antaisi rätin mennä menojaan. Olisi silleen niin kuin aikuinen. Kypsä kookospähkinä. Häh, mitäs toi nyt oli?  Kas, kun ei wotermelooooon?!