Tienhaarassa matkalla

Kello on ilta ja takana on antoisa päivä kaikin puolin. En oikein tiedä, kuinka lähtisin tätä erittelemään, mutta sen ymmärrän, että nyt ollaan isojen asioiden äärellä. Vääjäämättä elämäni ja sielun maailmani on mennyt kohti tätä. Armottomasti kuin Idän pikajuna. Olen pysähtynyt, olen ymmärtänyt ja samalla olen erityisen kiitollinen, mutta myös hieman peloissani ja sekaisin. Kun puhutaan kehon huollosta, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että nyt jumpataan, niin kaikki kivut ovat poissa. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja olenkin ymmärtänyt ( vahvasti, ) että päästäkseni elämässä eteen päin, päästäkseni eroon tästä kipuhelvetistä, minun tulee ymmärtää itseäni ja hyväksyä muutamia tosiasioita. Se ei ole helppoa, ei todellakaan ole. Työsarkaa riittää, mutta jo se, että olen tämän ymmärtänyt, on kohdallani puoli voittoa. Olen matkalla ymmärrykseen, olen matkalla itseeni. Ja voin vain todeta, että tämä matka ei ole luksusluokan lomamatka, vaan jotakin ihan muuta.

Span kukkasii

Päivä alkoi erittäin kiinnostavalla kipuluennolla. Sen piti asiaan perehtynyt rohvessori, joka on tutkinut kipua jo kokonaiset 27-vuotta. Tuli jotenkin tunne, että nyt tulee arvokasta tietoa. Toisaalta, se oli erittäinkin lohdullista. Ihmisten kipukokemukset ovat niin henkilökohtaisia. Miksi minä joudun kärsimään ja joku toinen ei edes rekisteröisi samanlaista kipua? Hyvä kysymys. Mikä on psyykeen tuottamaa ja mikä on sitten aitoa kipua. Kipu voi kroonisoitua niin, että alkuperäinen kipu heijastuu hermotuksissa niin, että sen aiheuttaja poistuu, mutta kipu jää ja parhaillaan se voi heijastua kehossa kokonaisvaltaisena. Ihmisen kipu on aina totta. Minun kipu on minun ja se on juuri niin invalisoiva, kun se kohdallani on.

Spa matka

Iltapäivällä oli psykologin ryhmätapaaminen. Sekin oli äärimmäisen antoisa. Minä tapani mukaan purkauduin ja keskustelimmekin siitä, että kuinka iso osa kivusta on psyykeen tuottamaa ja miksi sitä pitääkään oireilla. Olen nähkääs nyt tullut siihen tulokseen, että omalle elämälle on tehtävä jotakin, on joku, joka on mun sielussa, mielessä, joka sairastuttaa ja antaa oireena kipua. Lyhyesti ja ytimekkäästi sairastan psyykeestä kumpuilevaa kipua. Okei, osa on ihan "oikeaa" fyysistä kipua ( leikattu olkapää ) mutta aivan varmasti kannan sairastuttavaa painolastia jo lapsuudestani saakka. Nyt vain ollaan tultu siihen tienhaaraan, että en enää pääsee näitä kaikkia asioita pakoon. Joko selvitän niitä itsessäni ja kenties, joku päivä olen vapaa ja kivuton. Tietysti on olemassa mahdollisuus jatkaa niin kuin tähänkin asti, mutta se saattaisi päättyä huonosti. Jossakin vaiheessa aasin selkä vain katkeaa ja kaikki loppuu.

Vähäkö kiva kiikkustuoli

Tämä kaikki soosi on kohdallani alkanut jo kaksi vuotta sitten. Okei, osa juontaa juurensa jo kauas, kauas lapsuuteen ja kaikkeen siihen hämärään mitä olen saanut kokea. Mutta eikö tämä elämä ole aika ihmeellistä? Pikku hiljaa, ajatus ajatukselta olen tullut tähän hetkeen. Minun tielleni tämä tarkoitettiin, minulle annettiin tämä mahdollisuus. Oikeastaan olen aika onnellinen. Jos löydän voiman itsestäni, niin tämä on parhaimmillaan positiivinen asia. Ei asiat itsestään ratkea. Siihen tarvitaan minua ja kenties ammatti-ihmisen apua. Täällä opetellaan tekemään tavoitteellista suunnitelmaa ja seuraava kohtaaminen täällä onkin jo toukokuussa. Se tuntuu hyvälle ja turvalliselle. En ole yksin.

Iltahetki laiturilla

Päivän liikunnallinen saldo ei ole ihan niin huima kuin eilen, mutta saan kehua uineeni puolitoista kilsaa, sauvakävelin raikkaan lenkin ja teimme porukalla niskajumppaa. Päivän kruunasi hieronta, joka keskittyi pakaroihin, käsiin ja rintalihaksiin. Sain oitis apua. Hei, nyt olen niin väsy, että on pakko lopettaa. Jatkan aiheesta tuota tuonnempana, siitä varmasti riittää juttua. Oliks tää nyt jotenkin ankeeta, vai näittekö valoa tunnelissa? Toivottavasti.