7.1.2014

Tasapainoisesti tasapainoton

Martta nöyrtyi ja kävi tohtorilla. Keuhkojen putkissa on tulehdus. Sain paljon lääkettä. Tämähän on jokaisen talvisen aurinkoreissun tuliainen, miksi en heti reagoitunut ja hakenut lääkettä? No siksi, koska välillä tuntui, että taudilta katkesi kaula, tässä tapauksessa putki, ja aivan kuin se olisi ollut menossa pois. Tyhmyydestä sakotetaan ja kohta alkaa jo kolmas viikko köhiessä. Toivotaan, että lääkkeet tepsii mahd. pian ja päästään normalisoitumaan.

Tänään on arki. Tervetuloa. Hypin täällä pitkin seiniä ja tahdon mennä duuniin. Tohtori ei kirjoittanut saikkua, olen siis työkykyinen. Siihen on hyvä vedota. Toivotaan, että se ei ole vikatikki. Mä en vaan niin jaksa enää maata ja himmailla. Mä haluun elää. Mä haluun toimia.

Onko maanisdepressiivisyydellä minkäänlaista aikarajoitetta? Tarkoitan tällä sitä, että kuinka nopeasti mielialanvaihtelut voikaan vaihtaa muotoaan? Olen aina ollut rytmiltäni hoppu. Mutta eilinen sai mut mietteliääksi. Kävin illalla käpyttelee silleen somasti. Alkoi olo olla kuin häkkiin suljetulla norsulla ja oli pakko päästä pihalle. Siinä niin käyskentelin kaikessa rauhassa, sataa tihuutti pehmeästi. Sit se iski, yllättäin takavasemmalta. Tunsin kuinka elämäni onkaan niin m e r k i t y k s e t ö n. Vielä viikko siiten päivitin naamakirjassa, kuinka ihanaa elämä oikeastaan onkaan. Juu, kyllä. Mutta eilen syvä epätoivo sai askeleeni tuntumaan hyvin raskaalle. Kyseenalaistin ihan kaiken. Mun elämä oli turha mitättömyys. Mun duuni, mun ihmis-suhde, mun hima, mun kaikki. Tuli tunne, että voisin jättää kaiken ja kävellä pois. Kävellä niin pitkään, että saapuisin jonne ja sinne jäisin. Sinne niin uuvahtaisin ja saisin rauhan. En tahtoisi välittää mistään, kestään ja mitenkään. Olisin vain pois kaikesta.

Tässä tullaan nyt siihen aikarajoitteeseen. En juurikaan tunne nyt samoin. Se mänt ohi. Okei, voisin olla muutaman kilon hoikempi, hitusen rikkaampi ja rakkaampi, mutta noin niin kuin pääperiaatteellisesti jossakin on kuitenkin valo. Onks tää teidän mielestä ihan normaalia vai pitäisikö mun hakeutua hoitoon? Minäpä keksin tuossa juurikin, että yksi syy oireiluun on liika vapaa-aika. Jos sinne ei ole saatu mielekkyyttä, niin äkkiä sitä alkaa miettiä joutavia. Toinen hyvin merkittävä syy voi olla myös viidenkympinkriisi. Älä naura, se on ihan totista totta. En viitsi nyt tarkemmin sitä perustella, olenhan siitä täällä jo sanasen, jos toisenkin, avautunut.

Okei, olen kiittämätön moukka. Ukkorähjä keitti eilen maukkaan kalakeiton. Voisin olla siitä kiitollinen, enkä harrastaa tämmöistä merkityksettömyyttä. Mut minkäs teet, en minä ajatuksiani pakoon pääse. Kirjoitan ne tänne pois, niin eivät rienaa vanhaa miestä. Onhan tässä epätasapainossa sekin hyvä puoli, että huipulla ollessa todellakin tuulee ja ollaan korkealla. Tämä alastulo on vastaavasti myös aika murskaavaa. Mites pikku suukki sitten pantaisi, jos sitä olisi siunattu tasaisella luonteenlaadulla? Olisi ihan helvetin tasainen, ei huippua ylös, eikä alas. Voisiko sitä tuntea olevansa enemmän tasapainoinen. Ja mikä se sitten on? Tasapainoinen? Minulle ajatus on vaikia, eikä edes mahdollinen. Tuohonko tässä elämässä olisi pyrkiminen? Kuka sen minulle kertoo, kuka valaisee? Mä haluisin olla tasapainoisesti tasapainoton. Just joo...mitä vielä?

Olipa taas iloinen postaus. Tähän on hyvä vielä lisätä persediagnoosi. Kysyin tohtorilta, mikä moinen vaiva voisikaan olla? Todennäköisesti johtunee pienten pinnallisten laskimosuonten tukkeutumisesta. Eihän se mikään ihme ole. Tämmöinen ruho istuu perseellään monta tuntia, niin kyllähän se vähemmästäkin tukkoon menee. Laajaalainen kipu kertoo sen, että kyseessä ei ole tulpan vaara, mutta jos vaiva ei mene ohi, niin täytyy mennä perstutkintoon. Hau nais.

P:S Ihmisen on hyvä uskoa Unelmiinsa. Kaikesta huolimatta.

12 kommenttia:

  1. Normaalia on. Don't worry :).

    VastaaPoista
  2. Nämä pitkät pyhät tekevät tuon, että välillä voisi tosiaan vaan kävellä ja kävellä....siis jos saisi itsestään sen verran irti. Olit sentään viikon reisussa, arvaa vaan tummuuko valo päässä, kun on koko pyhät ollut täällä kotona koko perheen kesken, nauttinut vapaista eli ei tehnyt mitään! Eilen tuli sellainen hetki, että meinasin ruveta huutamaan kovaa...

    Eli normaalia on, kun kerran Annukkakin niin sanoi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa lohduttavalle. Että meinasit alkaa huutamaan kovaa. Mahtavaa. Olen normaali ;)

      Poista
  3. Niin normaalia täälläkin vaikka en myönnä sen olevan viidenkympin kriisiä tai sitten on aloittanut kriisi ajoissa, voi tietty olla että kuuluu vielä neljänkympin kriisiin...Kyllä pitäis nuo lomat ja pyhät kieltää tai sitten mennä ihan muualle kuin kotiin, meinas käydä niinkuin Rouva Kivitikalle, että huutaen lomat loppu. Mutta onneksi oli teatteria pojan kanssa niin saatiin vähän vaihtelua ja mukavampi lopetus lomalle. Siis koululaisen lomalle. Valo on kyllä täälläkin ihan loppumassa...
    Hyvä, että kävit lääkärissä ja sait lääkettä, nyt vain paranemista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liika loma ei ole ihmiselle hyväksi.

      Valo on tuossa nurkan takana. Sieltä se tulloo!

      Poista
  4. No niin kauan kuin tuo alakulo vielä menee ohitse, niin tilanteesi ei ole aivan toivoton. Tuleehan noita alhoja, kunhan ei 24/7 mieti, että on täysin arvoton ja tarpeeton ja merkityksetön.
    Mulla oli kesällä samanlaisia fiiliksiä, yritin kävellä sitä kaikkea pakoon, mutta jostain syystä se seurasi koko ajan mukana. Nyt talvella, en sano että elämä olisi yhtä juhlaa, mutta ei tuolla ulkona tarkene kävelläkään. Pakko pysytellä kotisohvalla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei kai sitä kävelemällä pakoon pääse.

      Täytynee kuitenkin olla tyytyväinen, että nopeaa vaihtelua on. Ja niin kuin olenkin ;) Joskus sitä vain ajattelee, että tasaisuus mielialassa olisi helppous. Ei se oo. Mun kohdalla ;)

      Poista
  5. 1. maailman ongelmia... Lähtee vain asumalla kuukauden tai pitempään, 3. maailmassa...

    Tai sitten se käveleminen saattais olla oikeestikkin avartavaa. Mie oon kuullu monta juttua Nepalissa vaeltaneilta. Itellä olis tarkotus mennä sille suunnalle pyöräilemään kuukaudeks. Toinen vaihtoehto vois olla Camino de Santiago, vaikkei uskonnollinen oliskaan. Sinne on reitin varrelle hyvä jättää entiset paskanrippeet ja tulla takas uutena miehenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liika on liikaa kaikkea. Joskus kyllä tuntuu, että tekisi hyvää hypätä pois oravanpyörästä ;)

      Kävely, ihan missä tahansa, selvittää ajatuksia. Ja jos vielä metsään pääsee, niin aina parasta. Nepaliin en tohtisi, kermabeballe liian haastavaa ;)

      Poista
    2. Elä kuule, tiiän monta kermapersettä, jotka on uskaltaneet olla vähemmän snobeja, ja nauttineet "paskoista" oloista täysillä. Jos nykymeno on liian tylsää niin pitää tehä muuta.

      Poista
    3. Itseäänhän ei pakoon pääse. Se on sama, oletko hohdossa tahi vähemmän hohdossa. Mutta kaikki kokemus avartaa ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle tuleminen voisi olla omalla tavalla palkitsevaa. Jos nyt aina pitää jotakin tavoitella. Olis vaan ja antaisi mennä...

      Poista